Auttamistyössä on sisältöä
Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijät pääsevät työssään auttamaan kanssaihmisiä monipuolisesti. Palosaaren – Gerbyn alueen diakoni Päivi Kemell avaa, mitä kaikkea diakoniatyö pitää sisällään.
Pandemian aikana moni pohti ehkä ensimmäistä kertaa omaa työsuhdettaan. Useat totesivat sen riittämättömäksi ja vaihtoivat alaa tai ryhtyivät yrittäjiksi. Myös Vaasan suomalaisen seurakunnan Palosaaren – Gerbyn alueen diakoni Päivi Kemell on välillä miettinyt muita vaihtoehtoja työurallaan.
– Tässä työssä saa tehdä merkityksellisiä asioita. Ihmisten auttaminen on hyvin palkitsevaa työnä, Kemell vastaa aika pitkän pohdinnan jälkeen.
– Tällaista työtä ei voi oikein muualla tehdä. Siksi olen jäänyt.
Toki diakoniatyössä on myös vaikeita asioita, varsinkin kun ihmisten elämän mutkat ja solmut eivät tahdo aueta, tai ne menevät vain entistä pahemmin kierteelle.
– Diakoniatyön perusajatuksena on luoda ihmisille toivoa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan. Oli hänen elämäntilaneensa millaisessa ahdingossa tahansa.
Päivi Kemell, diakoni
– Jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan. Oli hänen elämäntilanteensa millaisessa ahdingossa tahansa.
150 vuotta diakoniatyötä
Syyskuun 1. päivänä 1872 vihittiin Matilda Hoffman diakonissaksi Viipurin Pietari-Paavalin kirkossa. Sisar Matilda työskenteli Viipurin diakonissalaitoksen palveluksessa koko työuransa.
Siitä lähtien diakoniatyö on ollut yksi keskeisiä kirkon tapoja toimia yhteiskunnassamme. Seurakuntien diakoniatyö on ollut aina vahva osallistaja ja vapaaehtoistoiminnan organisoija, joka on aktivoinut seurakuntalaisten lisäksi myös kirkkoon kuulumattomia toimimaan yhteiseksi hyväksi.
Alkuaikoina diakoniaviran työ oli käytännössä usein sairaanhoitajan työtä, jota diakonissat hoitivat. Kirkko huolehti vuoteen 1923 köyhäinhoidosta.
Nykyään diakoniatyöntekijöinä toimii sekä sosionomiksi opiskelleita diakoneja, että sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneita diakonissoja. Koulutuksen järjestää Diak eli diakonia-ammattikorkeakoulu.
Vaasan suomalainen seurakunta on tarjonnut ja tarjoaa mielellään harjoittelupaikkoja sekä diakoni-, diakonissa- sekä myös muiden alojen opiskelijoille, joille seurakunnasta sopivia työtehtäviä löytyy.
Toiveammattina diakoniatyö
Isostakyröstä kotoisin oleva Hanna Nuuja opiskelee diakonissaksi Helsingissä Diakonia-ammattikorkeakoulussa.
– Äitini on diakonissa, joten olin tutustunut ja nähnyt kotona hänen työtään.
Nuuja koki olevansa kiinnostunut auttamistyöstä sekä hengellisen työn eri mahdollisuuksista.
– Olin rippikoulun jälkeen isosena ja nyt olen ollut muutaman kerran auttamassa vapaaehtoisena ruoka-avussa täällä Helsingissä.
Nuuja on ollut Helsingissä opiskelemassa syksystä 2020 lähtien.
– Tämä on ollut korona-ajan opiskelua, joten sillä on ollut oma vaikutuksensa opintojen sujumiseen ja mielekkyyteen varsinkin tällaisella ihmisläheisellä alalla.
Opiskelussa on ollut paljon harjoittelua erityisesti sairaanhoitajan ammattiin liittyen.
– Auttamistyössä minua koskettaa sen konkreettisuus. Esimerkiksi diakonien yhtenä avunmuotona antamasta ruoka-avusta on selvä ja välitön hyöty apua tarvitsevalle ihmiselle, häneen perheelleen tai lähisukulaisilleen.
Kohtaaminen monipuolistunut
Vuonna 2006 työuransa diakonina aloittanut Kemell on huomannut jonkinlaista muutosta kohtaamiensa ihmisten ongelmissa.
Ihmisten ongelmat ovat monimutkaisempia.
– Ne voivat olla sukupolvelta toiselle siirtyviä tai sitten ne ovat jatkuneet jo avuntarvitsijan omassa elämässä pitkään.
– Kun verkko-ostoksia voi tehdä pitkään yli varojensa, ongelmat ehtivät kasautua pidempään kuin ennen luotolla ostamisen valtakauden yleistymistä.
Myös avuntarvitsijoiden tapa ottaa yhteyttä on monipuolistunut. Varsinkin nuoret ovat ottaneet enemmän kontaktia sähköpostilla ja viesteillä.
– Ehkä tämäkin työ tulee tulevaisuudessa olemaan osin kasvokkain ja osin verkon välityksellä tapahtuvaa.
