Article image
Piccoli Gaudium Sonos -kuoron johtaja Johanna Välimäki ja pienet jäsenet Alessia, 5 ja Enrica, 7 odottavat joulun ajan esiintymisiä innokkaasti.
Kaupallinen yhteistyö

09.12.2021
Tapahtumat ja matkailu

Joulun tunnelmaan laulamalla

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Sami Peltoniemi

Vaasan suomalaisen seurakunnan kuorojen mieluisinta aikaa on joulun odottaminen, mikä alkaa jo marraskuun puolella.

Laulaminen on niin kivaa, toteavat vuoron perään Vaasan suomalaisen seurakunnan pienten lasten Piccoli Gaudium Sonos -kuoron jäsenet Alessia, 5 , Enrica, 7, Ellen, 6 ja Mikael, 5.

Joulua odottaessa laulamisen puitteet ovat vielä parhaimmillaan, ja esiintymisjännitys tiivistyy, kun kaikissa esiintymistilaisuuksissa on yleisöä ja kuuntelijoita paikalla runsaasti.

kuorot Vaasa

Seurakunnan kanttorit Johanna Välimäki ja Tarja Viitanen käyttävät ison osan työajastaan kuorojen parissa.

Välimäki johtaa Piccoli Gaudium Sonos -kuoroa, ja Viitanen on onnistunut saamaan nuorisokuoro Merinan hyvään vauhtiin tultuaan Vaasaan kanttoriksi vuosi sitten syksyllä.

– Tullessani tänne töihin, täällä ei ollut nuorisokuoroa. Aloin sitä sitten kasaamaan viime syksynä juuri ennen kuin pandemian uudet rajoitukset alkoivat lyödä päälle, Viitanen kertoo kuoron vaikeasta alkutaipaleesta.

nuorisokuoro Merina Vaasa
Kanttoreille jouluna töissä oleminen ei tunnu oikeastaan työltä, myöntää kanttori ja Nuorisokuoro Merinan johtaja Tarja Viitanen.

– Nyt kasassa on 15 laulajaa, mutta sinne mahtuu hyvin lisää. Aikaisemmassa työssäni vastaavassa kuorossa oli 30–40 jäsentä.

Viitasen kuoron kasaamista ei auttanut yhtään, että kaikenlaista laulamista on pidetty koronapandemian aikana kovinkin pahana asiana.

kuorot vaasa

Seitsemän kertaa kauneimmat joululaulut

Sekä Välimäki että Viitanen johtavat kahta kuoroa ja Viitanen vielä seurakunnan orkesteria.

Välimäen lapsikuorossa on 15 laulajaa, joista valtaosa on alle kouluikäisiä.

– Suurin osa on ollut seurakunnan järjestämissä kerhoissa, joista sitten on syttynyt kipinä lähteä kokeilemaan kuorolaulamista, Välimäki pohtii.

Johanna Välimäki
Johanna Välimäki.

Seurakunta haluaa luoda kuoropolun, jossa päiväkerhon musiikkituokioista päädytään lapsikuoroon, sieltä nuorisokuoroon ja vielä eteenpäin kamarikuoroon, jossa on nyt yli 50 laulajaa.

Kauneimmat joululaulut kaikuvat ympäri Suomen kaikissa kirkoissa ja myös monilla muilla estradeilla.

kauneimmat joululaulut Vaasa

– Me esiinnymme seitsemän kertaa niiden merkeissä ennen joulua. Joka kerta on vähän eri laulut, joten siinä on oma työnsä laulujen sovittamisessa ja niiden opettelussa, Viitanen kertoo lähes 30 vuoden kokemuksella.

Suurin osa on ollut seurakunnan järjestämissä kerhoissa, joista sitten on syttynyt kipinä lähteä kokeilemaan kuorolaulamista.

Luontainen äänenkäyttö

Lasten kuoron johtaminen on mielekästä ja palkitsevaa työtä monessakin mielessä.

– Se on niin täynnä iloa olevaa toimintaa. Pienillä lapsilla ei ole minkäänlaisia estoja, jos vertaa vaikka nuoriin, jolle joku on saattanut tokaista, että sinä et osaa laulaa, Viitanen iloitsee.

Lapset osaavat käyttää ääntään luontaisesti.

– Alle kouluikäisellä lapsella äänen käyttö on huippua ja hengitys toimii juuri kuten pitää, Välimäki selvittää laulamisen perusvalmiuksista.

Katso kuvakarusellin kuvat Vaasan suomalaisen seurakunnan lapsi- ja nuorisokuoroista!

Monesti kuorolaisten vanhemmat ovat mukana kuoroharjoituksissa, että lasten ujous ja jännitys vähän lieventyy.

– Usein teemme harjoituksissa myös muuta kuin laulamme, Välimäki kertoo.

Viisivuotias Alessia ja seitsemävuotias Enrica pitävät kuorossa eniten esiintymisestä.

– Laulaminen on tosi hauskaa, ja kuorokaverit myös kivoja, tytöt sanovat.

Vaasan kirkko

Mikael tykkää laulaa kotona rock´n´rollia.

– Kilisee kilisee kulkunen on suosikkini joululauluista.

Ellen paljastaa mitä kuoron lopuksi tehdään.

– Meillä on kuorokaveruuden käsikasa.

kuorot vaasa

Nuorten äänet muovailuvahaa

Nuorisokuoro Merina laulaa esityksissään lauluja monilla eri kielillä. Nuoret kuitenkin oppivat nopeasti, mikä tekee kuoronjohtamisen tehtävän hiukan helpommaksi.

– Kauniisti sanottuna nuorten äänet ovat kuin muovailuvahaa. Heidän vastaanottamiskykynsä on aivan uskomaton. He ovat koko ajan koulussakin oppimisprosessissa ja osaavat ottaa tietoa vastaan, Merinan johtaja Tarja Viitanen riemuitsee.

Nuorten laulu on kirkasta ja kaunista.

– Syksyllä ohjelmistomme alkaa aivan muilla kappaleilla kuin joululauluilla.

Isolahden koulun viidesluokkalainen Leo Monnet on ollut kuorossa mukana vuoden.

– Tämä on älyttömän mukavaa. Tarja on niin iloinen ja hassu, että täällä nauretaan ja lauletaan koko ajan.

Tiuku Hurtig on Keskuskoulun kuudesluokkalainen.

– Aloitin kun kuoro perustettiin vuosi sitten syksyllä. On mukavaa, kun saa näyttää esiintymisissä muille, miten itse ja koko kuoro osaa laulaa.

Lapsikuoro:

Piccoli Gaudium Sonos
Kuoroa johtaa kanttori Johanna Välimäki.
Harjoittelee torstaisin Huutoniemen kirkossa.

Nuorisokuoro:

Merina
Kuoroa johtaa kanttori Tarja Viitanen.
Harjoittelee keskiviikkoisin Vaasan kirkossa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.2/5 - (10 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset