Sarvikuonon pakarat olivat koitua kohtaloksi
Mika Waltari kirjoitti Sinuhe egyptiläisen, vaikka ei ollut ikinä käynyt Egyptissä. Alpo Koivumäki ei ole ikinä käynyt Afrikassa. Savanni eläimineen hänellä silti on.
Teurasauto oli Koivumäen pihassa viimeistä kertaa vuonna 1995. Euroopan Unioniin liittymisen myötä Koivumäki luopui lypsykarjasta. Ensimmäisen veistoksensa hän oli ehtinyt tehdä pari vuotta aikaisemmin. Kurkien ihailijana siitä oli hyvä aloittaa.
– Taiteen teko tuli itsellenikin yllätyksenä, kauhajokelainen Alpo Koivumäki myöntää.
Ensimmäisistä töistä lähtien veistokset ovat syntyneet hyvän itsetunnon siivittäminä. Se, että ihmiset olisivat hänen töilleen nauraneet, ei Koivumäen mielessä ikinä käynyt. Paitsi kerran.
Sarvikuono koetteli
Taiteilijauran päästyä jo hyvään vauhtiin oli Koivumäellä työstövuorossa sarvikuono. Ennen pitkää se seisoi valmiina puorin edessä.
– En vieläkään ymmärrä miksi, mutta se alkoi yhtäkkiä näyttää pelkältä peltirötiskältä, Koivumäki kuvailee.
Se oli päätyä pikavauhtia saunan taakse.
Kunnes, jo edesmennyt kuvataiteilija, Erkki Pirtola saapui kuvaaja Hannu Pajun kanssa paikalle. Lopputulemana sarvikuono päätyi näyttelyyn Ruotsiin. Teos herätti sen verran paljon ihastusta, että Koivumäelle tarjottiin sarvikuonon vaihtoa ruotsalaistaitelijan teokseen. Onneksi vaihtoa ei tehty, sillä tuo aikaisemmin rötisköltä näyttänyt veistos oli alkanut miellyttää jo Koivumäen omaakin silmää.
Nyt samaisen sarvikuonon pakaroita voi ihailla ensimmäisten veistosten joukossa Koivumäen omalla savannikierroksella, joita Alpon savanni tarjoaa.
Ei materiaalipulaa
Kun Koivumäki pääsi veistosten teon makuun, niitä alkoi syntyä tiheään tahtiin, useita vuodessa.
Valmistustarvikkeiden puutteesta hänen ei ole tarvinnut ikinä kärsiä.
– Varsinkin alkuaikoina ihmiset kysyvät usein romuja hävittäessään omia tarpeitani. Myös omalta tontilta löytyi maatalousajoilta jäänyttä materiaalia työstettäväksi, Koivumäki toteaa.
Taiteen tekeminen on onnistunut häneltä ympäri vuoden, kesät talvet.
– Renkaat ovat tosin talvella kankeita työstää.
Lämpimiä työtiloja isojen töiden tekemiseen Koivumäellä ei talvisin ole käytössä, mutta muuten suojaisia kyllä. Sisätiloja hitsaustöihin tai rälläköintiin hänellä ei ole.
Lapsuuden lainakirja
Koivumäki sai lapsena naapurista lainaksi luontoaiheisen kirjan. Hän muistaa istuneensa pitkään pöydän päässä katsellen kirjassa olevaa kondorikotkan kuvaa. Omassa ulkorakennuksessa olleen vernissapurkin etiketin krokotiili jäi niin ikään lapsen mieleen.
– Mistään muustakaan en keksi innostusta savannin eläimiä kohtaan tulleen, Koivumäki sanoo.
Eläinten anatomiat ovat Koivumäkeä aina kiinnostaneet. Itse eläintä kohtaan kiinnostus ei ole ollut niin vahva.
– Norsulintuja tehdessäni halusin tietoa siitä, kuinka eläin liikkuu. Katselen sen luurankokuvia ja tikuilla hahmotin, mistä jalkojen liike lähtee.
Koivumäki tiivistää vision veistoksesta tulevan omasta päästä, mutta mittasuhteet kuvista. Samalla alkaa hahmottua veistoksen materiaali.
Muovi täydensi
Ensimmäiset veistoksensa Koivumäki teki pelkästään metalliromusta. Aika pian mukaan tuli myös muovi.
– Pelti alkoi olla melko raskasta työstää.
Eikä materiaalipula pääse lisääntyneen muoviin käytön jälkeenkään Koivumäkeä yllättämään.
– Isännät tuovat kyllä aumapeitteitä, hän naurahtaa.
Vara saattaa silti joskus olla tarpeen, niin muovin kuin metallin suhteen.
Koivumäki muistaa karhun työstön Sveitsissä. Karhun pään pienet muodot hän teki ensin vasaralla päätyen lopulta kirveeseen. Mieleen alkoi vähitellen hiipiä epätoivo, ja lähettyvillä oleva varapelti. Huoli osoittautui turhaksi. Veistoksesta muotoutui lopulta onnistunut.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.Ihmiset ilahduttavat
Lukemattomia näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla, kirja, televisio-ohjelmia, konferensseja, julkisiin tiloihin myytyjä veistoksia, työnäytöksiä…. Koivumäen ansiolista on pitkä.
Hän myöntää kipinän tekemiselleen tulevan muista ihmisistä.
– En minä tätä tekisi, jos ihmiset eivät tykkäisi. Siitä se kaikki lähtee, Koivumäki toteaa.
Kotona Kauhajoella, Alpon savannilla, on toistasataa veistosta, palmujen lisäksi.
Tilaustöitäkin Koivumäeltä kysytään.
– Mieluummin teen kyllä veistoksia omista ideoista, ja yksityispihojen sijaan yleisön nähtäville.
Taiteiden teko ei Koivumäellä rajoitu veistoksiin. Haitarinsoitto ja runot kulkevat mukana vaihtelevasti. Eikä itsetunnon puute ole missään kohdin sen yhden sarvikuononotkahduksen jälkeen vaivannut.
– Minä teen tämmöistä, toiset toisenmoista.
Pakoputki on iloinen yllätys
Loviisa Kautiainen saapuu savannille omalla autollaan. Hän tuo sovitusti autonsa takaluukussa paalimuovirullien muovisia patruunoita. Koko takaluukun täyttävistä patruunoista on tulossa palmujen tukipilareita.
Mutta on Kautiaisella tuomisinaan myös iloinen yllätys. Matkalla hän löysi tieltä pakoputken. Koivumäkeä tuo satunnainen löytö ilahduttaa yhtä lailla.
Loviisa Kautiainen vetää Alpon savannin ystävät ry:tä. Jäseniä yhdistyksessä on noin 30 ja sen tarkoitus on auttaa ja helpottaa Koivumäen työtä niin, että hänellä jää aikaa itse taiteenteolle. Talkoita savanni järjestää säännöllisesti.
-Teemme myös yhteistyötä Taiteiden reittiin osallistujien eli Kammi-kylän, Annen taidekahvilan, Karvian seurakunnan ja kunnan, kulttuurikeskus Skantzin sekä Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin kanssa, Kautiainen kertoo.
Kautiaisen voi laskea olleen mukana Koivumäen taiteilijanuralla alusta asti. Kun Maaseudun Sivistysliitto alkoi vuonna 1998 kerätä tietoja ite-taiteilijoista, pisti kahvilan pöydällä ollut tiedote Kautiaisen silmiin. Pohdinnan jälkeen – ja lupaa kysymättä – Koivumäki ilmoitettiin mukaan. Loppu alkaa olla jo legendaa.
Viilapenkki työkaverina
Veistosten tekemisessä Alpo Koivumäki käyttää hitsin ja rälläkän lisäksi omatekemiään työkaluja.
-Työkaverina minulla on itse suunnittelemani viilapenkki, Koivumäki naurahtaa.
-Rautalankaa, ruuveja, popniittejä ja paalimuovia, hän luettelee tarvikelistaansa.
-Minulla on myös paljon omia keksintöjä laittaa eri materiaaleja toisiinsa kiinni.
Muovia hän työstää tulella kuumentamallaan raudalla.
-Omat hankaluutensa siinä on, mutta ei se niin raskasta ole kuin pellin työstäminen, Koivumäki lisää.
Kuulosuojaimia Koivumäki ei ole työskennellessään käyttänyt, vaikka se on aina joskus ite-taiteilijan mielessä pyörähtänyt. Kuuloon suojaimien puute ei tunnu vaikuttaneen.
Keskimääräistä veistosta kohden käyttämäänsä työaikaa Koivumäen on vaikea arvioida.
-Hevosen ja varsan kohdalla sen laskin. Aikaa kului kahdeksan tuntia päivässä kolmen viikon ajan.
Puolitekoisia veistoksia Koivumäellä on paljon, niin paljon, että näyttely keskeneräisistä töistä on esillä. Samassa näyttelyssä voi tutustua myös Koivumäen käyttämiin työkaluihin.
Palmumetsän keskellä laguuni
Alpo Koivumäki aikoi jo unohtaa koko palmut. Hän mieltyi niihin uudelleen, kun kuuli lehvien helinän tuulessa. Virolaisista ohuista oluttölkeistä tehdyt lehvät lepattavat kotimaisia notkeammin. Syntyi idea palmumetsästä.
Neljänsadan neliömetrin metsä on jo alkanut kasvaa. Metsän keskellä oleva laguuni on jo krokotiileineen olemassa. Muitakin eläimiä savanni kätkee palmujen katveisiin.
-En ole ikinä käynyt sade- tai palmumetsässä tai laguunilla, mutta vastaavissa mielikuvituksellisissa maisemissa kyllä olen, Koivumäki sanoo.
Palmumetsän – tai itsensä – mainostaminen ei Koivumäeltä luonnostaan tai helposti suju. Palmumetsästä on silti tarkoitus tehdä kuuluisa. Ideoita hän kertoo niin metsään kuin muuhunkin taiteeseen olevan olemassa.
Savannin Keltaanen on valmistumassa
Alpon savannin ystävät ry on ostanut varsinaisen savannin vieressä sijaitsevan rakennuksen. Se on saanut nimekseen Savannin Keltaanen.
Tällä hetkellä rakennuksessa on menossa remontti. Savannin Keltaaseen on tulossa pieni kahvila, tapahtumatila sekä galleriatilat.
Alpo Koivumäen taiteen lisäksi galleriatiloihin on suunnitteilla myös muiden taiteilijoiden vaihtuvia näyttelyjä.
Savannin Keltaanen avaa ovensa tänä kesänä.
