Ilkka-Yhtymän trainee-ohjelma käynnistyi ensimmäistä kertaa
Ilkka-Yhtymän ensimmäinen trainee-ohjelma käynnistyi tammikuun alussa. Yhteensä viisi traineeta valikoitui ohjelmaan. Minä sain kunnian olla yksi heistä.
Neljä meistä työskentelee I-Medioilla ja yksi Somessa.com:lla. Olemme kaikki innoissamme tästä upeasta kokemuksesta, jonka trainee-ohjelma mahdollistaa. Tervetuloa seuraamaan viiden kuukauden matkaamme!
Kahden ensimmäisen viikon aikana saimme kattavan perehdytyksen, joka koostui useista esittelyistä. Meille esiteltiin muun muassa Ilkka-Yhtymän eri toiminta-alueita sekä tytäryhtiöiden toimintaa. Jokainen esiintyjä oli innoissaan kertomassa meille traineille omasta työstään. Saimmekin paljon tietoa suuresta konsernista, mikä auttoi hahmottamaan Ilkka-Yhtymän laajaa toimintaa.
Lämmin vastaanotto
Olen tuntenut oloni todella tervetulleeksi trainee-ohjelman alusta asti. Kaikki ovat ottaneet minut lämmöllä vastaan, ja auttavia käsiä riittää loputtomiin. Pääsin trainee-ohjelman kolmannella viikolla tutustumaan omaan tiimiini, joka on Luovien Palveluiden yksikkö. Trainee-ohjelman ajan työskentelen tiimissäni tuottaja-traineena.
Olen päässyt tutustumaan tiimiläisteni työhön, esimerkiksi osallistumalla kuvaus- ja haastattelukeikoille. Kaikki tiimissäni ovat olleet innoissaan trainee-ohjelmasta sekä uudesta tiimiläisestään, minusta.
Minulle nimettiin ohjelman ajaksi tiimistäni oma ”Ilkka-frendi”, joka on tukenani koko trainee-ohjelman ajan. Ilkka-Frendi on nimensä mukaisesti kuin kaveri, jolta voin kysyä neuvoja ja apua esteiden sattuessa tielleni. Ilkka-frendini on perehdyttänyt minua työhöni, ja olemme käyneet yhdessä läpi esimerkiksi WordPress-ohjelmaa sekä sometyökalujen käyttöä.
Minusta ja neljästä muusta traineesta on muotoutunut tiivis viiden porukka. Trainee-ohjelman alussa saimme todella paljon uutta tietoa, mistä johtuen olimme kaikki aluksi vähän pyörällä päästämme. Pohdimme yhdessä meitä askarruttavia asioita, mikä loi välillemme yhteishenkeä.
Meistä traineista on tullut toistemme tukiverkosto, jonka kautta voimme pyytää apua sitä tarvitessamme. Jaamme toisillemme onnistumisemme sekä tähtihetkemme, ja kannustamme toisiamme arjen haasteissa. Meitä viittä yhdistää innostuneisuus, päämäärätietoisuus sekä halu oppia uutta.
Trainee-ohjelma on askel kohti unelmiani
Minulle ei ole koskaan ollut täysin selvää, mitä haluan ”tehdä isona”. Haaveammattini ovat aika-ajoin muuttuneet ja vaihdelleet. Markkinointiopinnot aloitettuani minulle alkoi kuitenkin vähitellen muodostua ajatus siitä, että haluan päästä työssäni käyttämään luovuuttani, niin visuaalisesti kuin verbaalisestikin. Tuon ajatuksen johtamana olen nyt tehtävässä, jossa luovuuteni pääsee valloilleen joka päivä. Koen, että trainee-ohjelma on ensimmäinen askel kohti unelmieni työuraa. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että olen juuri siellä, missä minun kuuluukin.
Trainee-ohjelmaa on nyt takana reilu kuukausi, ja olen oppinut jo vaikka mitä. En malta odottaa, mitä kaikkea pääsenkään vielä kokemaan ja oppimaan kevään aikana. Siispä nokka kohti uusia haasteita!
Saara Tuomela
Tuottajatrainee