Article image
Kaupallinen yhteistyö

05.10.2024
Autot ja liikenne

Asiakkaan etu edellä

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Matti Hautalahti

Perheyhtiön arjessa asiakkaan huolet ja auton viat tulee laitetuksi kuntoon.

Suomessa oli paha lama 1990-luvun alussa. Se oli myös autoalalle haastavaa aikaa. Jotain hyvääkin kuitenkin syntyi. Ainakin, jos 100%:n tyytyväisyyttä osoittavia asiakastyytyväisyysmittauksia on uskominen.

─ Lama aiheutti sen, että myös silloinen työnantajani joutui lopettamaan toimintansa ja sen vuoksi perustin samalla alalla toimineen ystäväni kanssa Automecan keväällä 1994. 30 vuotta yrittäjänä on siis nyt tullut täyteen, yhdessä vaimonsa Eijan kanssa Automecaa pyörittävä Matti Lampila muistelee.

Automeca aloitti ensin Citroën erikoiskorjaamona, kunnes 20 vuotta sitten siirtyi merkkikorjaamokastiin. Peugeot saatiin kuvioihin mukaan 10 vuotta myöhemmin.

─ Keskitymme näihin merkkeihin edelleen, niin uusiin kuin myös klassikoihin. toki monet muutkin merkit ovat matkan varrella tulleet tutuiksi, Matti Lampila toteaa.

automeca
Hannu Saarela, Tony Hästbacka, yrittäjät Eija ja Matti Lampila sekä Jari Inkeri iloitsevat 30 vuotta täyttäneestä yrityksestä.

30 vuotta intoa alaan

Ranskalaisten autojen harrastus toimi lähtölaukauksena. Aluksi Matti oli perheessä Automecan ainoa omistaja, mutta vuonna 2007 alusta saakka yrityksessä työskennellyt puoliso Eija osti toisen puolikkaan nykyään seitsemän työntekijän kokoisesta yrityksestä. 

─ Se on ollut haastavaa, miten taantumat ja muut tilanteet maailmallakin ovat vaikuttaneet yritystoimintaan. Yllättävän paljon myös autoala on 30 vuodessa muuttunut. Investointeja on täytynyt tehdä tasaiseen tahtiin ja ajantasalla täytyy pysyä, pariskunta pohtii yrittämisen taivalta.

Autoalan sähköistyminen on nyt voimistuva trendi, joka vaikuttaa kaikkiin autokorjaamoihin ympäri Suomea.

─ Kyllähän sähköistyminen lisää tai ainakin muuttaa myös autojen ongelmia ja samalla vaikuttaa autojen huoltokustannuksiin, Matti Lampila kertoo suuntauksesta.

automeca

Lisämausteena Automeca on hoitanut jo muutaman vuoden verran Citroën 2CV:n – tuttavallisemmin rättisitikka varaosien verkkokauppaa.

─ Tuomme uusiotuotanto varaosia Euroopasta ja myymme niitä suomalaisille harrastajille ja klassikkoautoja meillä käy edelleen myös huollossa.

Myös autoalalla on krooninen osaajapula. Mekin tarvitsisimme yksi tai kaksi ammattitaitoista asentajaa, joille voisi heti antaa laskutettavaa työtä, Eija sanoo. Pieni ja ketterä yksityinen korjaamo haluaa tarjota laadukasta palvelua myös jatkossa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
autohuolto autokorjaamo verkkokauppa yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset