Berliiniin harjoittelemaan näytelmää ”Ei kertonut katuvansa”

Tällä kertaa näytelmä on ”Ei kertonut katuvansa”, jonka Mikko Roiha on dramatisoinut Tommi Kinnusen samannimisen romaanin pohjalta. Teoksessa viisi saksalaisarmeijalle työskennellyttä naista pakenee jalan Norjasta sodanjälkeiseen Suomeen.

Mari Pöytälaakso kirjoitti harjoitusten aikaisia tunnelmiaan muistiin.

Tervetuloa mukaan Pöytälaakson matkalle Berliiniin!   

Puhelinsoitosta valoa koronakaranteeniin

Kyllä! Voi, kyllä! Hihkaisin vastaukseksi, kun Mikko Roiha soitti keväällä 2022 ja kysyi, lähdenkö Berliiniin vuoden päästä. Puhelu piristi kummasti helmikuista koronakaranteeniani ja lähetin suurkiitokset Seinäjoen kaupunginteatterille, joka oli lähtenyt mukaan Roihan Vapaateatterin ”konseptiin” mahdollistaen näin tulevan seikkailuni.

Tällä kertaa matkalle lähtisi minun lisäkseni, Kouvolan teatterista Tiina Winter, Lahden kaupunginteatterista Jari-Pekka Rautiainen, Turun kaupunginteatterista Ulla Koivuranta, Tampereen Teatterista Mari Turunen ja Hämeenlinnan teatterista Liisa Peltonen.

Ei kertonut katuvansa

Mikon puhelinsoiton jälkeen tilasin siltä istumalta Tommi Kinnusen romaanin ”Ei kertonut katuvansa” ja kun posti toi pakettini, ei mennyt kauaa, kun kirja oli ahmittu kannesta kanteen. Mikä tarina! Miten hienoa kieltä! Miksi näistä asioista on vaiettu? Miten ihmeessä tästä saa näytelmän? Ketä romaanin henkilöä esittäisin? 

Kirjassa viisi saksalaisarmeijalle työskennellyttä naista vaeltaa Norjasta sodan runtelemaan Suomeen. Yhteisen taipaleen aikana naisten välillä ei ole liiemmin dialogia vaan lukija saa nauttia henkilöiden ajatuksista, havainnoista ja muistoista. Miten ihmeessä tämän saa näyttämölle? Kuka henkilöistä tuntuisi omimmalta? Kuka on Irene, kuka Siiri…? Minulla on omat vahvat epäilykseni. Odotan sydän pamppaillen Mikon tekstiä, ryhmän tapaamista, kaikkea!

Mikä tilaisuus oppia!

Saan tilaisuuden oppia itsestäni, oppia toisilta ja heidän kanssaan. Pääsen näkemään kattauksen Suomen teattereita, käytäntöjä ja kollegoita. Näen, mikä muualla toimii tai mikä omassa teatterissa on mallillaan. Ehkä saan tuoda uusia tuulahduksia tuliaisina repussani. Pääsen Berliiniin harjoittelemaan! Tämä tilaisuus on jotain, mitä olen kaivannut.

Olen saanut näytellä vakituisesti ammattiteattereissa vuodesta 2000. Ensin Lappeenrannan kaupunginteatterissa ja sitten Seinäjoella vuodesta 2007. Työuraani on katkonut suloisesti vain kaksi poikaani, joista nuorinkin täytti juuri kymmenen. Elo on soljunut, välillä läpi karikoiden, mutta nyt…

Lähtölaskenta Berliiniin on alkanut!

Huhtikuu 2023

Tuosta mullistavasta puhelusta on nyt yli vuosi ja enää alle kuukausi siihen, että lennähdän Berliiniin. Mahanpohjassa kutkuttelee suloisesti.

Olemme tavanneet työryhmän kanssa jo kahdesti Tampereella, ja meno on ollut heti välitöntä ja helppoa. Ensimmäisellä kerralla otimme kuvat tulevaa markkinointia varten ja kuluneella viikolla kävimme lukemassa näytelmän, sovitimme vielä vaatteita sekä kävimme läpi käytännön asioita. Seuraavaksi näemmekin Helsinki-Vantaan lentokentällä. 

Näytelmästä, roolituksesta

Vastaus kysymykseen, miten tämän saa näyttämölle, on ratkennut osittain. Luimme tunnissa Mikon romaanista dramatisoiman näytelmän. Mitä? Tekstiä ei ole paljon; vähän dialogia, kerrontaa, muutamia takaumiakin. Itseasiassa kaikki tarpeellinen.

Mikko haluaa kuvata olosuhdetta. Olemme oleellisen äärellä. Näytelmämme ei tule olemaan sikermä takaumia vaelluksen ratoksi, vaan hetkiä ja tilanteita, joihin naiset joutuvat. Preesensiä. Meitä ei selitetä puhki, me elämme yhdessä olosuhteesta toiseen. Kutina vatsassa jatkuu. Odotan innolla harjoituksia. Miten rakennamme lihan luiden päälle.

Entä roolitus? Olin aivan varma siitä, kuka mihinkin rooliin solahtaa ja metsään menin. Ja komeasti. Ihanan virkistävää! Muistin Irenen, Siirin, nuoren ja vanhan naisen eli Katrin ja Ailin, mutta kuka olikaan se viides nainen? Kirjan lukemisesta oli pian vuosi… Nainen oli Veera eli minä. Entä lukuisat muut roolihenkilöt? No, meillä on Jari-Pekka Rautiainen, joka saa olla monena ja urakoida kymmenkunta roolia miehistä naisiin.

Päätin ottaa kirjan mukaani Berliiniin, mutta keskityn ensisijaisesti Mikon tekstiin, Mikon dramaturgiaan ja näkemykseen. Minun Veerani muuttukoon lihaksi Berliinissä. Suhteessa tekstiin ja vastanäyttelijöihini, Mikon ohjatessa oikeaan suuntaan.

Toukokuun alku, jännitystä ilmassa…

Nautiskelen vielä Addams Familyn Mumman roolissa ja opettelen ”Ei kertonut katuvansa tekstiä”. Näytelmän teksti on oltava päässä 22. toukokuuta, jolloin matkamme alkaa. Täytyy myöntää, että plari vaihtuu aika ajoin Berliinin matkaoppaaseen ja kännykän Google Mapsiin, josta katselen tulevan kotikatuni maisemia. 

Muutama yö on mennyt myös murehtiessa kotiin jäävää pesuetta, mutta yritän korvata huolenaiheet mielikuvalla, että palatessani on löytynyt pyykkikori, astianpesukone ja jääkaappi. Eli palatessani on vastassa kaksi roimasti reipastunutta miehenalkua ja tietenkin se kolmas, joka jo nyt on kovin toimelias.

Toukokuun loppu. Kohtaamisia kentällä. Saksanseisojat.

Lauantaina käkättelin Mummana vielä kahden esityksen verran, sunnuntaina pakkailinkin jo laukkujani. Enää ei naurattanut.

Otimme jokainen mukaamme myös roolivaatteemme, peruukit, meikit jne. ja kun rekvisiitta ja tuliaisruisleivät oli pakattu, tila henkilökohtaisille tavaroille olikin rajattu. Jännitys nosti hikikarpalot otsalle ja yöunille sai sanoa haikeat ”heipat”. Yön tunteina ajattelin jo perua kaiken, mutta onneksi aamu toi valon ja kiireen junalle. Ystäväni saatteli minut Helsinkiin ja matka alkoi.

Helsinki-Vantaan lentokentällä me näyttelijät tapasimme jälleen toisemme, pakkailimme vielä roolivaatteita ja rekvisiittaa yhteisiin kasseihin ja silmät jännityksestä kimmeltäen jatkoimme toisiimme tutustumista. Puheensorina alkoi… ja se jatkuu edelleen. Ihana porukka! Ryhmä ”saksanseisojat” oli syntynyt. Tämän ryhmän kanssa tulemme reissaamaan nyssyköinemme kokonaisen vuoden!

”Ei kertonut katuvansa” -näytelmä valmistuu Berliinissä

Mikko Roihan Vapaateatterin ja kuuden muun teatterin yhteistyön hedelmä valmistuu, mutta ehtiikö kypsyä Berliinissä tiiviin kuusiviikkoisen aikana? Kurkkaa kanssani esiripun taa… Tai salaperäiseen kellariin. Mitä tapahtuu harjoituksissa ja niiden välillä?

Saksanseisojat Saksassa: Laskeutuminen Berliiniin

Berliiniin saavuimme illalla. Huonosti nukuttu yö verotti jo ja sormet vapisten yritimme ladata puhelimiimme paikallisjunan appia samalla, kun odotimme laukkujamme ja rekvisiittapussukoitamme. Mikko Roiha ja puvustajamme Taina Sivonen olivat meitä vastassa. Rekvisiitta siirtyi jälleen laukusta toiseen ja avaimet kourissa kukin lähti suunnistamaan omille asunnoilleen eri puolille Berliiniä, minä Tainan kotiin Reinickendorfiin. Seuraavana aamuna seikkailimmekin jo naapurissa asuvien kollegoiden kanssa junalla kohti Neuköllniä ja Hasenheidenin harjoitustilaa, joka on viehättävällä sisäpihalla, vanhan tehtaan kellarissa.

Ensimmäinen päivä Berliinissä: Arktista cha cha cha’ta

Mikon harjoitukset alkavat kahvimetodilla, joka ei selityksiä kaipaa. Keitämme kupposet, turisemme ja aloitamme. Ja kun aloitamme, teemme töitä. Harjoitustila on suloinen karuudessaan ja meillä on lavasteina vain kuusi arkkua. Rekvisiittaakin on rajatusti; omat matkalaukut ja vain tarpeellinen esineistö.

Tämän porukan kanssa on hienoa tehdä töitä. Aikaa ei kulu tekstin opetteluun vaan ryhdymme suoraan hommiin. Aloitamme klo 11 ja lopetamme viiden, kuuden aikoihin. Välissä pieni tauko ja tunnin lounas.

Suomessa näyttelijät usein ”synnyttelevät” ajatuksia ja tunteita, mikä ei ole laisinkaan väärin. Saksan teatterikentällä mennään ”keskeltä sisään”. Ajatukset ovat valmiina, repliikit puhtaita, väleissä näytellään ja yleisö tuntee tuskat ja ilot. Niin selkeää, mutta ah, niin vaikeaa. Onneksi meillä on 120 esitystä aikaa hioa. Me myös hiomme toisiamme. Kuusi teatteria ja kuusi erilaista tapaa näytellä ja olla. Mikon lempeän luotsauksen ja virtuoottisen vitsan avulla olemme kuitenkin samassa näytelmässä, tyylilajissa ja ennen kaikkea yhdessä.

Mikko on armoitettu ohjaaja. Tarkka, vaativa, lempeä ja hauska. Häneen voi luottaa ja harjoituksissa tuntee olevansa turvassa. Tuo tunne on lähtökohta kaikelle luomiselle. Mikon tapa ohjata on verbaalista ilotulitusta. Hän saattaa pyytää lisää ”maantiemaskuliinisuutta” tai ”äänekoskelaista lörötystä”. Sanopa se niin, että se ei ole kuin ”partiolaisen keväthuuto”.

”Ei niin hipsuvarpaana sitä loukkaantumista” tai ”puhe avaruudesta, lantio Milanosta ja askel Taivalkoskelta”. Joskus kohtaukseen tarvitaan ”taloyhtiön kokouksen todellista konfliktia” tai ”arktista cha cha chata”. ”Ei ihan niin ”makkaramestaripaavalina”. Toisinaan ilmaisussa on vähän liikaa Amppelmania (Amppelman on itäsaksalainen liikennevaloukkeli), tai pyydetään olemaan ”ekonominen bitch” tai pelaamaan ”korsutinderia”.

Ohjekirjo on runsas, toteutus toisinaan vain sinnepäin. Ilmoille helähtää sellaisiakin sanakäänteitä, että varttuneinkaan saksanseisoja ei voi muuta kuin purskahtaa nauruun, joko hämmennyksestä tai joskus jopa turhautumisesta omiin kykyihin toteuttaa näitä kuolemattomia kehotuksia. Aikomukseni onkin nyt sisällyttää matkakertomukseeni muutamia näistä hurmaavista sanakäänteistä.

Toinen päivä Berliinissä: Ammutun kalan tuska. Maitojunalla takaisin…

”Ammutun kalan tuskaa”, pääsin kokemaan jo toisena harjoituspäivänä. Istahdin arkun päällä olevalle laukulle, joka antoikin periksi. Ehdin ilmoittaa kaikille, että nyt kaadun ja kuin hidastetussa filmissä nostin käteni ja kaaduin kyljelleni viereisen arkun päälle. ”Uikuta niin kuin koira, mutta äänettömästi ” -ohje toteutui ennen kuin pyörryin pyrkiessäni ylös. Kollegat onneksi nappasivat minusta kiinni ja pian harjoitukset jatkuivatkin pakastevihannespussi kyljessäni. Olo oli kuitenkin sen verran vinkeä, että lähdimme päivystykseen. (Miljoonakaupungin päivystyksestä saisi siitäkin oman tarinansa…)

Onneksi sain puvustajamme ja kämppikseni Taina Sivosen mukaani tulkiksi, ja meillä oli mukava kuusituntinen aikaa tutustua. ”Pöytälaakso” taipuu muuten aika hassusti paikallisten hoitajien ja lääkäreiden suussa. Kielimuurista huolimatta sain kuitenkin hyvää hoitoa. Mieslääkäri pamautti minua alaselkään ja nähdessään ”ammutun kalan tuskani”, pisti minut testeihin ja kuviin. Virtsasta löytyi vähän verta ja tuskin saivat minut tärinältäni ultrattua. Olin aivan varma, että nyt tuli maitojunareissu takaisin Suomeen. Jo toisena päivänä!

Selvisin säikähdyksellä! Ilmoille helähti ehta partiolaisen keväthuuto. Olin saanut mustelman munuaiseen. Sekin on näköjään mahdollista. Saksassa kun ollaan, lääkäri suositteli ottamaan olutta ja sanoi itsekin lähtevänsä kupposelle. Vointia piti seurata ja kontrollikäynti oli seuraavalla viikolla. Jatkokäynnit eivät sujuneet aivan kivuttomasti, mutta saimmepa Tainan kanssa lisätunteja turinoille, ja lopun kaiken sain jatkaa eloa rauhaisammin mielin. Lääkäri sanoi, että paraneminen kestää neljästä kuuteen viikkoa ja sen se otti. Noh, nukkuminen on yliarvostettua…

Kolmas viikko Berliinissä: Saksanseisoja on sitkeä rotu

Treenit jatkuvat vähistä yöunista huolimatta. Päivisin etenemme noin kolme kohtausta kerrallaan, töiden jälkeen seikkailtuamme, kellahdamme sänkyihimme kerraten seuraavan päivän kohtauksia. ”Laika-koiran” kevein askelin olemme tutustuneet ryhmämme kanssa Berliinin tarjontaan lähes joka päivä. Täytyy sanoa, että Saksanseisoja on sitkeä rotu…

Ja Berliini. Tämä on nyt viides kerta kaupungissa. Luulin jo osaavani reitit ja kohteet. Erehdyin pahasti. Meistä jokainen on vuorollaan harjoitusten jälkeen ”matkanjohtaja”, joka luotsaa uusiin seikkailuihin, mutta minun on tunnustettava, että olen ehkä surkein paikallisopas ikinä. Google Maps kyllä toimii hyvin, mutta mihin suuntaan pitää lähteä?

Berliini muuttuu ja kasvaa kovaa vauhtia. Paikkoja, joita vielä muutama vuosi sitten oli, ei ole enää tai niitä on tullut lisää. Kuusi viikkoa ei riitä. Kaupunki kätkee sisäänsä vielä lukemattomia salaisuuksia. Toisaalta voi kokea ihania ahaa -elämyksiä, kun vallan outoja seutuja kolutessaan yhtäkkiä tajuaa, että kulman takaa avautuukin tuttu katu tai kahvila.

Elämyksiimme on kuulunut mm. kasvitieteellinen puutarha, eläintarha, vihreä terassi Berliinin kattojen yllä, terassi hiekalla keskellä keskustaa, pieni järvi joutsenineen vilkkaan kadun sisäpihalla… Paljon ehdimme nähdä ja paljon jää näkemättä.

Välipaloja Berliiniläisestä teatterikulttuurista

Kävimme teatterissa lähes joka viikko, parhaimpina kaksi kertaa. Teatteri- ja kulttuuritarjonta on valtavan runsasta. Berliner Ensemble tarjosi teatterikoululaisten version ”Kellopeliappelsiinista”. Deutsches Teatterin Platonovissa nuoret näyttelijät oli maskeerattu taidokkaasti vanhuksiksi, mutta elekieli oli niin hidasta, että teimme ”saksalaiset” eli lähdimme väliajalta pois. Saksassa yleisö tulee ja menee. Jos esitys kestää 5h, voi välissä käydä syömässä tai oluella ja palata takaisin. Jos taas esitys ei miellytä, voi lähteä kokonaan pois ilman suurta draamaa. Tarjontaa on niin paljon, että kynnys tulla ja mennä on paljon pienempi kuin Suomessa.

Näimme pari esitystä, joissa näyttelijät esiintyivät ”laatikoissa”. Deutsches Teatterin Maria Stuartissa, jokaisella näyttelijällä oli oma laatikkonsa (aika yksinäistä puuhaa), Yermassa näyttelijät näyttelivät samassa kuutiossa. Yerma, Shaubuhnella, oli hurja esitys lapsettomuudesta. Katsoja sai nauttia upeasta näyttelijäntyöstä ja älyttömistä kohtausvaihdoista. Näyttämöhenkilökunnalla oli ”yökiikarit” ja pimeyden turvin tila muuttui puutarhasta täydellisesti kalustetuksi olohuoneeksi oikeine pikkuvauvoineen jne. Teatterin taikaa parhaimmillaan!

Saimme nautiskella mm. pienimuotoisen tanssiteoksen ensi-illasta, vinoutuneen viehättävästä Circo Aereon esityksestä, jonka miehityksessä oli kaksi suomalaista taituria. Palast Berlinissä mielettömästä Arise-showsta, jonka tanssijat, laulajat, akrobaatit, valtava cancantyttörivistö, varjoteatteri ja tyhjästä ilmestynyt vesi näyttämöllä saivat haukkomaan henkeä. Juhannuksemme alkoi Babylon teatterissa Fritz Langin sata vuotta sitten ohjaaman tieteiselokuva ”Metropoliksen” näytöksestä, jota säesti oikea orkesteri. Seuraavana päivänä risteilimme pari tuntia Spree -joella.

Nytkähdämme samaan tyylilajiin.

Haikeus istuu jo olkapäillä.

Mutta entä saksanseisojat ja näytelmä? Muutama päivä ensi-iltaan. Pari viikkoa ennen tuota suurta päivää, iski täälläkin tyypillinen epätoivo ja epäilys omia ratkaisuja ja valintoja kohtaan. Nyt on jo rauhaisampi fiilis. Olemme edenneet hyvässä aikataulussa. Ehdimme vielä tehdä läpimenon ennen ensimmäistä koeyleisöä. Tänään teimme teknisen läpimenon, joka tuntui nytkäyttävän meidät samaan näytelmään ja tyylilajiin. Me valmistumme ja niin kuin jo aiemmin mainitsin, meillä on 120 esitystä aikaa hioutua. Ensi-iltahan on vasta näytelmän ”lähtölaukaus”, siitä se vasta alkaa muotoutua ja kehittyä yhdessä yleisön kanssa.

Haikeus istuu myös olkapäillämme. Tämä kaikki loppuu. Yhteinen Berliinin ”leirimme” vetää viimeisiä henkäyksiään, mutta onneksi matka jatkuu Suomessa. Onhan tämä ollut mieletön kokemus, ammatillinen kupla. On voinut keskittyä itsekkäästi vain työntekoon ja itseensä. Miten nopeasti sitä sopeutuukaan ja muodostaa uudet rutiinit, uudet työmatkat, kotikadut. Toki koti-ikäväkin on kolkutellut, mutta onneksi rakkaani pääsivät matkamme puolivälissä minua katsomaan. Nykytekniikka mahdollistaa myös facetime-puhelut. Melkein kuin istuisi iltaisin kotisohvalla murujensa kanssa.

Läpimeno ja ensi-ilta

Lento Suomeen lähtee tuota pikaa…

Ensimmäinen yleisökokemus oli jännittävä. Kaikki istuivat hiiskumatta. Olo oli epätodellinen. Silti esitys oli kelpo, vaikka mieli askarteli jo seuraavan päivän koitoksessa.

”Ensi-ilta”, ukkosta ilmassa ja iho nihkeä jännityksestä. Seinäjoen kaupunginteatterin johtaja Pauliina Saloniuskin ilmestyi yllättäen edellisenä päivänä. Ihana yllätys. Myös Turun kaupunginteatterin johtaja ja monta muuta ystävää ilmestyi iloksemme. Ensi-ilta meni hienosti. Olimme ansainneet kuohujuomamme.

Seuraava päivä toi tullessaan harjoituspaikan siivoamisen, lavastuksen purun ja roolivaatteiden, sekä myös omien laukkujen pakkaamisen. Hilpeän hiljaisina, kalpean haikuisina ahkeroimme ja söimme vielä viimeisen lounaan vietnamilaisravintola Hamyssa, joka oli ehdoton suosikkilounasravintolamme. Iltamme jatkui vielä Ruusutarhan terassille ja päättyi ravintolaan, mistä se oli kuusi viikkoa sitten alkanut. Ympyrä sulkeutui. Prost!

Matkamme jatkuu! Nyt se vasta alkaa!

Matkavinkkejä Berliiniin

Berliinissä on hyvä olla. Kaupungissa on aivan omanlaisensa vapaus. Jokainen voi olla rauhassa, tai siltä ainakin näin turistina tuntuu. Jopa koirat kulkevat kaduilla ja junissa vapaina. Junassa voisi istua tunteja ja vain katsella kansalaisuuksien ja ihmisten kirjoa. Laitoit yllesi mitä vain, vaikka joulupallot korviisi, niin kuin eräskin herra, kukaan ei kiinnitä huomiota. Toki köyhyyttä, asunnottomuutta ja kerjäläisiä on paljon. Kaupungista kertoo kuitenkin mielestäni pieni kohtaus, jonka näin viimeisinä päivinäni. Junassa soitti panhuilujaan kaksi Amerikan alkuperäsikansojen edustajaa. Ohi nilkutti vanha kerjäläismies, joka antoi soittajille kolikot omasta mukistaan.

Anna kaupungille mahdollisuus. Kulje avoimin mielin. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin.

Ota siis mukaasi seikkailumieltä ja käteistä rahaa (kortti ei käy kaikissa paikoissa). Hyppää maanalaiseen ja nouse asemalla, jonka nimi houkuttelee. Kävele ja tutki. Toista.

Kävele Brandenburgin portin läpi hiljentymään Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkille, Holocaust-Mahnmalille. Vaikuttava, pysäyttävä teos.

Ehdottomasti on nähtävä East Side Gallery, Friedrichshainin kaupunginosassa, jossa on säilytetty 1,3 km mittainen pätkä Berliinin muuria. Muuri on täytetty eri taiteilijoiden tekemillä maalauksilla. Paikka toimii nykyisin samanaikaisesti eräänlaisena ulkoilmagalleriana ja historiallisena muistomerkkinä.

Tiergartenin puisto on suuri ja kaunis ja ehdottomasti kannattaa pysähtyä syömään tai juomalle rantakahvilaan. Cafe am Neuen See on terassilla varustettu kahvila/ravintola, jossa tarjoillaan hyväntuulisesti baijerilaista pikkupurtavaa ja oluita. Muistathan tipata ravintoloissa!

Toinen ihastuttava paikka on Neuköllnissä, kauppakeskuksen katolla sijaitseva Klunkerkranich. Suuri yökerho/terassi, joka tarjoaa mutkatonta purtavaa & drinkkejä, konsertteja ja upeat näkymät Berliinin kattojen ylle.

Ruoka. Berliini on ruokapaikkoja pullollaan. Saksalaisten herkkujen lisäksi vatsansa saa täyteen tasokkaista herkuista ympäri maailman.

Berliiniläistä currywurstia, perunasalaattia, spätzleä eli saksalaista pastaa, knöödeleitä jne. kannattaa maistella. Itse ihastuin saksalaiseen flammkucheniin eli paikalliseen ”pitsaan”.

Ehdottomasti yksi parhaista vietnamilaisista ravintoloista on Hamy Cafe, Hasenheide 10

Punainen Curry ja juoma alle kympillä. Nam.

Mielenkiintoisia museoita on paljon. Etsi Sinua kiinnostavin.

Berliini on täynnä museoita. Tällä reissulla kävimme vain muutamassa. Chek Point Charlie muurimuseo toi eteemme toivon, mutta myös ihmisen pahuuden ja poistuimme hiljaisina ja järkyttyneinä. Vanhassa kansallisgalleriassa näimme Klimtin ja muiden secessionistien upeita teoksia.

Berlin Zoo & Aqvarium ovat näkemisen arvoisia. Varaa kunnolla aikaa. Viisi tuntia huiskahtaa siivillä.

Jokiristeily on hieno kokemus. Berliini Spree-joelta käsin. Valittavana on tunnin tai kahden risteilyjä.

Ostokset. Kaupat menevät Berliinissä kiinni jo klo 20.00 ja pysyvät sunnuntaisin suljettuina. Silloin voi tyydyttää shoppailuhalujaan monilla kirpputoreilla. Esim. Arkonaplazin kirpputori on pieni, mutta täynnä aarteita. Mauerpark on iso ja siellä voi myös nauttia erilaisista esityksistä shoppailun lomassa. Kauppakeskuksia riittää, mutta ehdottomasti kannattaa kurkata KaDeWe, joka on Euroopan toiseksi suurin tavaratalo heti Lontoon Harrodsin jälkeen.

Berliini on kulttuuria pullollaan. Jokaiselle löytyy varmasti jotain mm. teatterin, tanssin, sirkuksen tai musiikin saralta.

Berliini ei ehkä ole kovin kaunis kaupunki, mutta se voi olla mitä vain!

Berliini on kaikkea.

Suosittelen lämpimästi.