04.10.2025
Työelämä ja yrittäjyys

Heimo Välinen loi Hypen Espooseen

Teksti: Jaakko Jokela
Kuvat: Rami Louke

Alavudelta maailmalle ponnistanut talousneuvos Heimo Välinen saapui 60-luvulla Helsinkiin pari markkaa taskussaan. Nyt hän on rakennuttanut Espooseen 40 miljoonan euron Hybridiarena Hypen.

Heimo Välinen ottaa meidät vastaan Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Hybridiarena Hypen kahvilassa.

─ Jahas, sieltä ne Pohjanmaan pojat saapuvat, Heimo tokaisee ja kättelee.

Lähdemme kiertelemään 17 000 neliön Hypeä, jonka seitsemässä kerroksessa on huikeat tilat urheiluun, tapahtumiin ja elämyksiin.

─ Olen nähnyt kauppiasurani aikana, mitä tapahtuu nuorisolle, jos niillä ei ole mitään paikkaa tai harrastusta. Siellä ne vetelehtivät kaupan käytävillä ja isommat pakottavat pienemmät varastamaan. Ajattelin vähän jeesata, että tulee niin aikuisille kuin nuorisolle harrastuspaikkoja. Olen saanut täältä alueelta paljon hyvää kauppiasurani aikana, niin tässä vähän kuin velkaa maksetaan, Heimo toteaa.

”Vähän jeesataan” tuntuu melko vaatimattomalta, kun puhutaan 40 miljoonan euron monitoimikeskuksesta.

Hybridiarena Hype tarjoaa 17 000 neliön verran tilaa urheilulle, tapahtumille ja elämyksille.

Monen upean urheilutilan ohella 1500-paikkainen huipputekniikalla varustettu Elämysareena on vakuuttava näky. Syyskuussa Mika ”Ruba” Rubanovitschin kirjanjulkistustilaisuus täytti areenan penkit ja loppuvuoden aikana lavalla nousevat muun muassa INNA sekä Apulanta.

─ Ei sitä kuule Alavuden Kontoperällä pienenä poikana tiennyt, että joku päivä olisi näin paljon jakkaroita, 74-vuotias Heimo naurahtaa.

Meidän kauppias

Kun Heimo esittelee upeaa areenaansa, ihmisiä tulee vastaan niin kuntosalilla, käytävillä, ravintolassa kuin autohallissa, ja jokaista Heimo tervehtii iloisesti.

Kauppiasurallaan Heimo tuli tunnetuksi ”meidän kauppiaana”, joka arvosti jokaista asiakasta.

Samanlainen kunnioitus ja arvostus Heimolla oli asiakkaitaan kohtaan jo yli 40 vuoden kauppiasuransa aikana. Tämä kaikki edesauttoi sitä, että Heimosta tuli ”meidän kauppias”.

─ Kerran yksi asiakas sanoi minulle, että me kuljemme täällä kaupassa sinun rahat taskussa. Aloin sitä miettimään, että niinhän se on. Asiakkaat käyvät ennemmin sellaisessa kaupassa, jossa tietävät kenelle rahansa antavat kuin kasvottomassa kaupassa, josta rahat valuvat ulkomaille, Heimo sanoo.

Pari markkaa taskussa

Jo nuorena poikana Alavudella Heimossa oli kauppamiehen vikaa. 6-vuotiaana hän perusti ensimmäisen kauppansa kotitalon piha-aittaan.

60-luvun lopulla Heimo sai hankittua junalipun Helsinkiin, kun oli ensin myynyt Coca-Cola pullonkorkeilla keräämänsä kameran Tampereen asemalla.

Heimo on Keskon suurimpia yksityisiä omistajia, mutta vapaa-ajalla häntä vievät metsästys, purjehdus ja matkustaminen.

─ Taskussa taisi olla pari markkaa, kun pääsin Hesan asemalle, Heimo muistelee.

Pohjalainen asenne työntekoa kohtaan kantoi hedelmää ja käytyään K-Instituutin kauppiasvalmennuksen sekä Lihateollisuusopiston lihakauppamestari kurssin hän päätyi lopulta avaamaan oman kauppansa huhtikuussa 1979 Etelä-Haagaan Helsinkiin.

Konkurssi lähellä

Yhtä juhlaa Heimon kauppiasura ei kuitenkaan aina ollut. Avattuaan kolmannen kauppansa Ratamarketin vuonna 1984 Etelä-Pasilaan kauppa ei käynyt, sillä alueen rakennusprojekti viivästyi pahasti. Heimo menetti kaikki tienaamansa rahat ja konkurssi kolkutti oven takana.

Elämysareena kokoaa yleisöä konserteista kirjanjulkistuksiin

─ Sitten onneksi alkoi tulla asuntoja Länsi-Pasilaan. Ensin tuli työmiehet, sitten asunnot ja asiakkaat perässä.

Taloudellisesti merkittävimmän vaiheen Välinen teki vuonna 1993 avatussa Lippulaivassa, joka oli jo tuolloin aikaansa edellä. Mahtavien avajaisten lisäksi Lippulaivassa oli muun muassa kierrätyspiste, energiatehokasta huipputekniikkaa ja 150 juustolajikkeen juusto-osasto sekä kaupan sisällä leivontapiste.

Oman asunnon suuri ilo

Menestyksekäs kauppiasura loi Heimon taloudelliselle menestykselle kivijalan, mutta suurin oivallus tapahtui jo nuorena poikana.

─ Kävin kiinteistö- sekä arvopaperisijoittamiseen liittyviä kursseja ja aloin sijoittamaan. Kyllähän silloin kaverit naureskelivat, että tuollainen rahaton jätkä käy jotain sijoituskursseja. Vaikka kaupalla pärjää hyvin, niin ei sillä silti rikastumaan pääse. Mitä kaupalta jäi ylimääräistä, niin sijoitin ja sitä kautta keräsin omaisuutta.

Hybridiarena Hypessä viihtyy koko päivä – ravintolat, kuntosali ja spa tarjoavat elämyksiä urheilun ja tapahtumien oheen.

Heimo omistaa yli kaksi miljoonaa Keskon A-osaketta ja on Keskon kymmenen suurimman omistajan joukossa. Vapaa-ajallaan Heimo metsästää, purjehtii, käy Kiekko-Espoon peleissä ja on vieraillut 86 eri maassa. Hän on myös kirjoittanut kaksi kirjaa metsästyksestä.

─ Säästin pitkään ensimmäistä omaa asuntoani, kun silloin piti olla 50 prosenttia oma säästöosuus. Tein viittä eri hommaa, että sain sen säästettyä. Kun lopulta sain 57 neliön asunnon Pähkinärinteestä ja ovessa luki oma nimi, niin en ole sen jälkeen niin onnellinen ollut, Heimo sanoo.

Nyt 57 neliön yksiö on kasvanut 17 000 neliön Hybridiarena Hypeksi, Heimon Hypeksi.

Hybridiarena Hype

  • Länsiväylän varrella Espoon Kivenlahdessa sijaitseva 17 000 neliön elämys-, tapahtuma ja hyvinvointikeskus
  • Seitsemässä kerroksessa mm. jääkiekkokaukalo, kuntosali, monitoimiurheiluhalli (salibandy, futsal, sulkapallo, lentopallo, koripallo), tanssistudio, voimistelutila, 1500-paikkainen huipputekniikalla varustettu Elämysareena, kokous- ja VIP-tilat, kattoterassi uima-altaalla ja saunoilla varustettuna sekä useampi ravintola

HEIMON URATARINA

1957

Perusti 6-vuotiaana ensimmäisen kaupan kotitalon pihalla olevaan aittaan.

”Se oli elämäni tuottoisin kauppa”

1960-luvun loppu

Pohjanmaan poika saapui Helsinkiin hankkimalla junalipun Coca Cola pullonkorkeilla keräämän kameran myymisellä.

”Pari markkaa oli taskussa, kun saavuin Helsingin asemalle”

1979

Ensimmäinen oma kauppa, K-valinta Välinen, avasi ovensa 23.4.1979 Etelä-Haagassa Helsingissä.

”Iskin kahden viikon myynnit muovikassissa pankin tiskille”

1984

Avasi kolmannen kauppansa Ratamarketin vuonna 1984 Etelä-Pasilaan ja oli lähellä konkurssia.

”Se oli todella raskasta aikaa ja todellinen elämän korkeakoulu, josta onneksi selvittiin”

1991

Välinen aloitti K-kauppiaana Espoon Soukassa 1991

1993

Aloittaa kauppiaana Espoonlahteen Kauppakeskus Lippulaivan K-kaupassa ja järjestää isot avajaiset, joissa esiintyjinä mm. Kaija Koo ja Kari Tapio.

”Teimme kaikki ympärivuorokautisia päiviä ja paineet onnistua olivat kovat. Oma painoni putosi kymmenen kiloa puolen vuoden aikana. Meillä oli puitteet kunnossa ja laiva niin sanotusti lastattu, joten onnistumisen edellytykset olivat kunnossa.”

2002-06

K-ruokakauppiasyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuosina 2002–2006.

2011

Tasavallan presidentti myönsi 43 vuotta K-kauppiaana olleelle Väliselle talousneuvoksen arvonimen kunnianosoituksena vuosikymmenten työstä kauppiaiden hyväksi.

2024

Hybridiarena Hype avautui Espoon Kivenlahteen.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.8/5 - (11 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset