Kauhava Motor Show tulee taas
Lapsiperheille, ajoneuvoharrastajille ja muille liikkuville ihmisille tarjoillaan jälleen silmäniloa Kauhavalla ensi kesänä. Viime kesänä ensimmäistä kertaa entisen Kauhavan lentosotakoulun alueella järjestetylle Kauhava Motor Showlle on toivottu jatkoa ja toiveisiin myös vastataan.
Kauhava Motor Show järjestetään heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 30.-31.7.2022.
– Viikonlopun aikana tullaan kokemaan jälleen unohtumattomia elämyksiä ajoneuvonäyttelyn, stunt-esitysten, musiikkiartistien ja muun monipuolisen ohjelman parissa, kun Kauhava Motor Show järjestetään LSK Business Parkin alueella toistamiseen, tapahtuman järjestelyistä vastaava Mika Marjamäki LSK Business Parkista sanoo.
Ajoneuvonäyttelyn ympärille rakentuvassa tapahtumassa tullaan tänäkin vuonna näkemään lukuisia esiintyjiä ja ohjelmanumeroita. Yksi varmistuneista on jo henkilöautoilla, moottoripyörillä ja Raging Bull Monster Truckilla temppuja esittävä Crazy Drivers Stunt Show. Crazy Drivers on Vesa Kivimäen vuonna 2001 perustama härmäläinen hurjapäätiimi, jonka esityksistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.
Kuten kesätapahtumaan kuuluu, tunnelmaa nostattavat Lentohotellin terassilla ja näyttelyalueella esiintyvät artistit.
Kauhava Motor Show tarjoaa mukavaa ajanvietettä aivan kaikille, niin ajoneuvoharrastajille kuin lapsiperheillekin. LSK Business Parkin historiallinen ympäristö luo tapahtumalle ainutlaatuiset puitteet ja alueelta löytyy myös majoitusvaihtoehtoja niin karavaanareille kuin hotelliyöpymistä arvostaville.
Ohjelma ja aikataulut päivittyvät pitkin kevättä. Otahan siis seurantaan tapahtuman omat Facebook-sivut sekä Kauhava Motor Show Instagram-sivut.