Passaiskos kello 05?
Nurmolaisella Mauno Peltokoskella on heti ehdottaa tuo ajankohta jutunteolle. Latuja hän on ajanut nyt 50 vuotta.
Kun Nurmon Jymyn hiihtojaostolle ostettiin moottorikelkka vuonna 1974, oli Mauno Peltokoski ensimmäisten mukana ajamassa kunnalle latuja rahtiajoina. Latujenteko on tullut vuosikymmenten aikana tutuksi.
– Kunta maksoi jaostolle korvauksen tehdystä työstä, Peltokoski sanoo.
Latuja ajettiin tuolloin myös Ylijoelle, Kouraan, Veneskoskelle, Atrian takamaastoon Isovuorelle, Hyllykalliolle ja Isosaloon. Muutaman vuoden jälkeen kunta otti ajot hoitaakseen, joten hiihtojaoston työt vähenivät.
– Kuntaliitoksen jälkeen Seinäjoen liikuntatoimi kysyi halukkuuttani ajaa taas Isosalon ja Paukanevan ladut.
Ne ajot sopivat Peltokoskelle hyvin, sillä hän oli viettänyt paljon aikaa nevalla jo lapsena.
Nykyisiä, ajamiaan latujen pituuksia Isosalossa tai Paukanevalla Peltokoski ei tiedä. Hän ei ole innostunut nykyisiin gps-laitteisiin, eikä kelkkakaan lukemia kerro.
– Pururata lienee vajaa kolme kilometriä pitkä, nevan lyhyempi lenkki noin viisi ja pidempi kahdeksan kilometriä.
Lue myös
Ulkoilijat ovat fiksua porukkaa
Peltokoski oppi jo työaikanaan, veturinkuljettajana, aikaisiin herätyksiin.
– Lähden ajamaan latuja usein jo aamuvarhaisella. Vähän pitää aina katsoa miltä keli näyttää. Perstuntumalla kuitenkin mennään, Peltokoski tiivistää.
Pyrykelillä moottorikelkan päälle pitää hypätä uudestaan vielä päivällä.
Peltokoski saa kaupungilta taksan mukaista korvausta, hieman bensarahaa.
– Muuten ajan ihan vaan itseni puolesta, ja omalla kelkalla.
Sadatuksia laduista Peltokosken ei ole tarvinnut juurikaan kuulla. Hän kehuu ulkoilijoita fiksuksi porukaksi.
– Toisinaan ajoajankohdista saatetaan esittää toiveita, esimerkiksi jonkin tapahtuman yhteyteen.
Parannettavat kohdat ovat tiedossa
Peltokoskea harmittaa vain se, että hän ei pysty tekemään latuja niin hyviksi kuin haluaisi.
– Radan pohjatöitä saisi parannella. Kupera pinta jättää latu-urat toisinaan eri korkeuksille. Pururataa kunnostetaan kesällä lähinnä juoksijoita varten. Olen kyllä merkinnyt karttaan parannettavat kohdat. Paukanevalla kunnostustöitä ei voi luonnollisesti tehdä.
Ladun kumpuilevia kohtia Peltokoski ei niin ikään pysty omalla kelkallaan tasaamaan.
– Kaupungilta käyvät niitä välillä isolla latukoneella tasaamassa.
Reitin hyvät sillat saavat Peltokoskelta kehuja.
Neva yllätti konkarin eksyttämällä
Mauno Peltokoski on seikkaillut Paukanevalla 7-vuotiaasta asti. Silti tuttuakin tutumpi neva pääsi tänä talvena yllättämään, kun usva alkoi nousta hänen ajaessaan pientä nevalenkkiä.
– En nähnyt enää yhtään mitään.
Jonkin aikaa ajettuaan hän havaitsi pilkahduksen valoa. Tuo pururadan valo ohjasi hänet lintutornille ja siitä edelleen kohti pururataa.
Selkeälläkin säällä silmä saattaa nevalla sokeutua lumelle.
– Nyt ajettava reitti on tosin merkitty aika hyvin.
Kävelijöille löytyy vaihtoehtoja
Kiusausta kävellä ajetuilla laduilla ei Isosalossa tai Paukanevalla pitäisi olla. Kävelypolkuja löytyy useita.
– Koiraihmiset käyvät paljon nevalla.
Harrastajamäärät ovat Mauno Peltokosken mukaan vuosien saatossa hurjasti lisääntyneet ja välineet parantuneet. Peltokoskea vastaan on tullut ulkoilijoita niin lumikengillä, liukulumikengillä kuin maastopyörillä. Susia hän ei ole ikinä Paukanevalla nähnyt.
Erityisiä toivomuksia Peltokoskella ei ulkoilijoille ole.
– Kaikki tekevät niin kuin tykkäävät. Ilkivaltaa en ole ikinä huomannut.
Hetken mietittyään yksi epäkohta Peltokoskelle tulee mieleen.
– Pysäköintipaikalle jättämäni laitteet ovat joskus turhan keltaisia. Koirat ovat hoitaneet omia asioitaan, Peltokoski naurahtaa.
Hän käy itsekin nevalla hiihtämässä, tosin aikaisempia vuosia vähemmän.
– Paukanevalla hiihtäessä on kuin Lapissa hiihtäisi.
Ihmiset ovat Peltokosken mukaan ottaneet neva-alueen omakseen.
– Ja hyvä on, kun ovat ottaneet!
Juoksua upottavien suonsilmien yli
Mauno Peltokosken lapsuudessa Paukanevan keskellä oli rehti vesilammikko. Tänä päivänä häntä hirvittää nuoruuden aikaiset nevakäynnit.
– Juoksimme nevan mustien silmien yli. Kilpailimme siitä, kuka ylittää ne nopeiten, hän huokaa.
Upottavia silmiä oli tuolloin paljon nykyistä enemmän.
Isosalon pururadan nykyisellä perälenkillä Peltokoski kertoo majailleen aikanaan kulkureita.
– Tai joitain ihmisiä sillä majaili. Lapsena sinne ei uskaltanut juurikaan mennä, hän muistelee.
Muinaiselta suojeluskunnan harjoitusampumapaikalta, niin ikään pururadan varrelta, Peltokoski keräsi aikanaan kavereineen lyijyä ongenpainoiksi.
Pururadan alkupäässä, niin sanotulla Kuoppamettän alueella, Peltokoski muistaa olleen Louvoon riihi ja monen isännän perunakellari.
Kunta teki aikanaan nevan laitaan, Koliinin ja aseman kohdilla, jätevedenpuhdistamot. Kahteen kampapuhdistamoon johdettiin lähialueen likavedet.
– Ne kasvavat nyt hyvin koivua.
Nälkävuosien aikana nevan perälle kaivatettiin oja, nälkäoja. Nyt se on jo tukossa.
Pärkkele, poijat
Kolmannella luokalla ollessaan, kesäloman aikaan, Peltokoski tienasi taskurahoja pinkkaamalla Paukanevalla turvetta. 50 markkaa viikossa oli suuri raha.
– Kun voimia tuli lisää, pääsin kantamaan pinkkoja latoon. Ladosta ne heitettiin vaunuihin ja vietiin kapearaitista rataa myöten tehtaalle ihmistyövoimalla työntämällä.
Peltokoski sanoo Solanon Pehkulassa olleen jopa VR:n kuormausraide, josta lähetettiin turvepaaleja junalla eteenpäin ympäri Suomen mm. kuivikkeeksi.
Väkeä nostossa oli paljon, ja alueelle tuli jopa pistoraide, vaikka turvetta kuljetettiin myös hevosilla.
– Nykyinen, pidempi hiihtolenkki, menee tuon alueen läheltä.
Peltokoski muistaa poikaporukan tehneen turvetyömaan työnjohtajalle myös koiruuksia.
– Muistan huonoa suomea puhuneen puulaakin pomon huutaneen meille: pärkkele pojat, Peltokoski nauraa.
