Leo Fräntilä – kilvanajaja ja autokauppias

Leo Fräntilän innostus kilvanajoon syttyi Härmässä koetusta vahdin hurmasta.

– Erehdyin syksyllä 1953 Härmän raviradalle katsomaan oikeiden kilpamoottoripyörien maaratakisoja. Sen kun näin, ajattelin että voi kyllä tuo olisi mukavaa, Fräntilä kertoo.

Fräntilä päätti alkaa itsekin treenaamaan.

– Harjoittelimme ystäväni Lauri Ketolan kanssa kaikki vapaa-ajat. Laurilla oli BSA ja minulla Pantteri, molemmat 350-kuutioisia.

Ensimmäiset kilpailut pidettiin Pietarsaaressa.

– Ilmoitin itseni 350-kuutioisten luokkaan ja voitin sen heti. Pietarsaarelaiset tulivat sanomaan, että voisin mennä 500-kuutioistenkin luokkaan, jos haluan. Menin ja voitin senkin. Samana iltana oli vielä kisa kaikkien erien voittajille. Siitäkin tuli voitto ja ajattelin, että tämähän nyt on mukavaa, Fräntilä kertoo nauraen.

Sen jälkeen peli oli selvä ja Fräntilä osti itselleen kilpamoottoripyörän.

– Ei silloin alkuaikoina kisoissa muita maatalon poikia käynytkään, kyllä ne kanssakilpailijat olivat vähän paremmista oloista, Fräntilä muistelee.

Yksi kesä harjoittelua riitti

Fräntilä liittyi Seinäjoen Moottorikerhoon.

– Yllättävän nopeasti aloin kilpakoneillakin pärjäämään. Siihen aikaan oli sääntö, että kokematon ei päässyt kilpailemaan heti kovien miesten kanssa. Ajoin yhden kesän sitten nuorten luokassa, mutta kun pärjäsin niin hyvin, että voittoja vain tuli, Suomen moottoriliitosta tuli lupa siirtyä Suomen voittajaluokkaan.

Kauhavan ravirata harjoituskenttänä

Harjoitusrata löytyi omasta kotipitäjästä Kauhavalta. Kauhavan raviradan johtokunta suhtautui nuoreen ajajalupaukseen kannustavasti, ja antoi luvan käyttää ravirataa treenaukseen.

– Olin aivan valtavan etuoikeutettu, kun sain vapaasti käyttää ravirataa. Johtokunta tykkäsi vain, kun harjoittelin siellä. Muualla Suomessa raviradoille oli vaikea päästä harjoittelemaan.  

Toinen merkittävä tekijä uralla oli keskikoulukaveri Vesa Pohjavirta. Pohjavirta oli kätevä käsistään ja opiskeli lisäksi manuaalien tulkintaan tarvittavan saksan kielen.  

– Ilman Vesan mekaanikkotaitoja en olisi ikinä saavuttanut niin hyviä tuloksia, Fräntilä kiittää.

Kisoihin kuljetettiin yleisöä pitkin maakuntaa Osuuskaupan kuorma-autokyydillä.

– Osuuskaupan autoihin laitettiin lavalle istumalaudat ja jotkut pressut päälle ja ajurille maksettiin polttoaineet.

Kun Fräntilä nousi huipulle, lajin suosio räjähti Kauhavalla.

– Kaikki nuoret ajoivat moottoripyörällä. Seinäjoen Moottorikerhonkin kaikki jäsenet olivat yhdessä välissä Kauhavalta.

Maailma tutuksi maarata-ajoissa

Moottoripyöräkilpailut veivät monesti myös ulkomaille.

– 50-luvulla kiersimme pitkin Tšekkoslovakiaa kolmen viikon kilpailuturneella.

Moottoriurheilu oli Tsekeissä vielä kotimaatakin suositumpaa. Vapun päivänä Prahassa ajettu nelimaaottelu Suomi-Ruotsi-Tšekkoslovakia-Itävalta keräsi 100 000 ihmisen yleisön.

Fräntilä ajoi pääasiassa englantilaisilla, 500-kuutioisilla JAP-maaratamoottoripyörillä.

Menestyksen ohella Fräntilä koki myös loukkaantumisia.

– Minulta puhkesi silmä, niskanikamat jouduttiin laittamaan uudelleen paikoilleen ja munuainen on ollut irti. Nyt kun 90-vuotta alkaa olemaan pian mittarissa, niin kyllähän sitä olisi varmasti kova kunto, jos ei loukkaantumisia olisi ollut. Mutta ei sitä pärjännyt, jos ajoi hiljaa.

Rinta-Jouppi nappaa kuuluisan kilvanajajan

Rinta-Joupin autoliikkeen perustaja Toivo Rinta-Jouppi näki kuuluisassa kilvanajajassa potentiaalia autokauppiaaksi.

– Kisoja ajettiin paljon Vaasassa, ja Tervajoen kautta mentäessä poikkesin muutamankin kerran Rinta-Joupilla asioimassa. Tulimme siinä sitten tutuiksi Toivon pojan Raunon kanssa ja Rauno ehdotti, että enkö ottaisi autoja Kauhavallekin ja alkaisi myymään.

Fräntilä ei heti suostunut, sillä kilvanajo oli päällimmäisenä ajatuksissa.

– Olikohan seuraava kevät, niin Rinta-Joupin veljekset Rauno ja Reijo lähtivät Saksaan. Toivo soitti minulle, että ei hän näiden kanssa yksin pärjää ja lähetti 20-30 autoa meidän pihaamme. Ja niin minä sitten aloin autokauppiaaksi, Fräntilä kertoo.

Fräntilä aloitti Rinta-Joupin autokauppiaana Kauhavalla vuonna 1961. Kohta maatilan pojalle tulivat kuitenkin kevätkylvöt eteen.

– Soitin Rinta-Jouppiin, että nyt en jouda myydä, kun pitää tehdä kylvöt. Toivo vastasi, että kyllä ne on kuule eri miehet jotka tekevät peltotöitä ja eri miehet jotka tekevät autokauppaa.

Toivo lähetti Fräntilään kylvökoneen ja työmiehen, ja Leo sai jatkaa kaupantekoa.

– Sieltä tuli sellainenkin kylvökone, että en ole ikinä nähnyt ja mies mukana. Työmies teki isän kanssa kylvöt ja oli yöt meillä. Iltaisin hän vielä kuljetti myymiäni traktoreita maakuntaan. Siitä se sitten lähti ja Rinta-Joupilla olinkin sitten eläkkeeseen asti.

Fräntilän poika Jorma kasvoi autokaupan keskellä ja innostui itsekin samalle alalle.

– Jorma on jäämässä nyt eläkkeelle Rauman Rinta-Joupilta, jossa on toiminut vaihtoautopäällikkönä. Myös Jorman pojat Henry ja Mikael ovat alalla ja töissä Tervajoen Rinta-Joupilla, Fräntilä kertoo.

Satamäärin moottoripyöriä riihessä

Autokauppaa käytiin aluksi Fräntilöiden kotipihalla, 70-luvulla siirryttiin kaupungin vuokrahalliin, jonka jälkeen autokauppa siirtyi nykyisen HalpaKaupan tontille. Aluksi liike kulki Leo Fräntilän nimellä, 80-90-lukujen taitteessa liikkeen nimeksi tuli Auto-Jouppi.

– Rinta-Joupin Reijo kulki pitkin Suomea ostamassa ja lähetti autot Kauhavan asemalle, Fräntilä kertoo.

Alkuun autokaupassa annettiin vaihdossa moottoripyöriä.

– Monella oli jo moottoripyöriin täydet bonukset, joten pyörästä piti päästä eroon, että saatiin siirrettyä bonukset autoon. Meillä oli sitten väliin riihi täynnä moottoripyöriä.

Myös traktorikauppa kävi kiivaana.

– Käytetty, hyvä traktori oli helppo myydä. Ei silloin ollut vielä ihmisillä traktoreita, Fräntilä sanoo.

Lada, Mazda ja Renault

Uusien autojen kauppa käynnistyi, kun Fräntilä ja Rauno Rinta-Jouppi neuvottelivat Kauhavalle Ladan edustuksen vuonna 1978. Ladan lisäksi myyntiin saatiin Mazdoja ja pieniruokaisia sekä kohtuuhintaisia Renaulteja.

Pirkko-vaimo alkoi kulkea Ladalla Porissa erikoissairaanhoitajan opinnossa.

– Talvella oli kova pakkanen ja kyydissä kulkeneet tytöt sanoivat aina, että nyt ei kyllä Lada lähde käyntiin, mutta aina se lähti, ja saimme opiskelut kunnialla päätökseen.

Rouva ei saanut Ladaansa kuitenkaan kauaa pitää. Kun opiskelut olivat ohi, Pirkko sai huomata, että yksi päivä Ladaa ei enää ollutkaan pihassa työvuoron päätyttyä. Pirkko työskenteli osastonhoitajana Kauhavan terveyskeskuksen vuodeosastolla.

– Asiakas kyseli minulta vähän ajettua Ladaa ja sanoin tietysti, että löytyy toki, ja haimme Pirkon Ladan vara-avaimilla, Fräntilä kertoo.

Rehellisyys tärkeää

Myös naiset ostivat paljon autoja Fräntilältä.

– Pidin aina huolen, että jos naisväki tuli ostamaan, niin heille ei ainakaan saanut myydä huonoa autoa. Mieluummin vähän kalliimman, kunhan vaan tiedettiin varmasti, että auto on hyvä. Ajattelin aina, että kyllä se olisi kaikkein kauheinta naisia pettää, Fräntilä sanoo.

Rehellisyys poikikin hedelmää ja monet asiakassuhteet kestivät perheissä sukupolvelta toiselle. Kun asiakas kiinnostui jostain esillä olleesta autosta, Fräntilä ehdotti aina koeajoa.

– Vie kotiisi, käännä heinäläjässä kyljelleen ja katsele. Jos auto miellyttää, niin tehdään kaupat, sanoin asiakkaille. Ajattelin, että se on asiakkaalle paljon mukavampaa, kun saa rauhassa katsoa, että tykkääkö.

Autokaupassa oli kiinni illat ja viikonloputkin.

– Kyllä se kovaa työtä oli. Puhelin soi ja ihmiset olivat liikenteessä paljon pyhäisinkin, Fräntilä muistelee.

Länsiautot rantautuvat Suomeen

Länsiautoja alettiin saada vuonna 1962, kun autojen tuontisäännöstely päättyi. Erityisen suosittuja olivat kuplavolkkarit.

– Sitten alkoi olemaan myös Ford Anglioita, Peugeotteja ja saksalaisia merkkejä, Fräntilä kertoo.

Maahantuojat järjestivät myyntitavoitteisiin päässeille ulkomaanmatkoja.

– Lada vei edustajiaan niin Venäjälle kuin pitkin Eurooppaakin. Mazdan matkassa pääsimme Japaniin.

Myös Kiina, Filippiinit ja Singapore tulivat tutuiksi.

Mielestäni vaikeat ajat ovat koittaneet vasta näinä vuosikymmeninä, kun en ole ollut enää mukana. Kyllä se oli tyynempää aikaa silloin.

Leo Fräntilä, autokauppias

Autokauppa oli selvempää ja reilumpaa

Fräntilän autokauppiasvuosiin osui myös markan devalvointi vuonna 1967.

– Sitä pelättiin, että kauppa huononisi, mutta ei se siitä hiljennyt. Mielestäni vaikeat ajat ovat koittaneet vasta näinä vuosikymmeninä, kun en ole ollut enää mukana. Kyllä se oli tyynempää aikaa silloin, Fräntilä sanoo.

– Nyt myyjät ovat hienosti puettuja, kuin häihin olisivat menossa. Mutta kyllä minä ottaisin yhä mieluummin sen 60-luvun, jos alusta saisi alkaa uudelleen.

Ajokoiraharrastus houkutteli eläkkeelle

Fräntilä sanoo innostuvansa uudesta aina kolmenkymmenen vuoden sykleissä. 30 vuotta autokauppiasuraa sai riittää, kun ajokoiraharrastus vei miehen mennessään. Tällä kertaa harrastus oli yhteinen Pirkko-puolison kanssa.

– Kun täytin 50 vuotta, yksi lappajärveläinen mies tuli näyttämään huvilallemme ajokoiranpentu Hilua.

Hilu voitti piirinmestaruudet ja ajokoirakerhon mestaruudet ja jätti Fräntilöille Jysky-nimisen pojan.

– Jysky voitti Suomessa kaikki ajokoirakilpailut, mitä vain voi. Jos moottoripyöräily oli juhlaa, niin kyllä on näidenkin kanssa ollut, Fräntilä sanoo.

Koirien perässä metsässä juoksemisesta on ollut hyötyä myös kunnon ylläpitämisessä. Fräntilä kiittää lisäksi vaimoaan.

– Pirkko on minut niin hyvin passannut. Olen monta kertaa sanonut, että kuinka sitä onkaan ollut niin viisas mies, että osasin ottaa sairaanhoitajan vaimokseni.

Maakunnan kaksi kovaa: Fräntilä oikealla ja Savusalo vasemmalla. Kuva otettiin sunnuntaina heti sen jälkeen, kun Savusalo oli toipunut komeasta ilmalennostaan niin paljon, että ehti kuvaan. Fräntilän vuoro oli nyt voittaa, ja samalla syntyi uusi rataennätyskin. (Kuva ja kuvateksti Ilkka-lehdestä vuodelta 1959).

Kauhavan ”moottorihurjat”

Lainaus vuoden 1959 Ilkka-lehden Moottorikärpänen-palstalta.

”Viime sunnuntain vauhtiajot Kauhavan raviradalla osoittivat, että Kauhavalla löytyy tämänkin alan tekijämiehiä oikein nippukaupalla. Kilpailussa ajettiin neljässä luokassa – ja niin kävi, että kaikkien luokkien voittajat olivat kauhavalaisia! Kyllä se nostattaa entisenkin ”kauhavaasen” rintaa.

Fräntilän Leon ja Ketolan Laurin kurvailut tämän ovat saaneet aikaan. Ketola ei enää juuri kilpaile, mutta sanoi sunnuntaina, että ”aivan nousoo hiki pintahan kun moottorit alkaa paukkua”. Ja niin varmasti on tämänkin urheilulajin joukossa, että kun kärpänen on kerran pistänyt, ei tahdo päästä tuosta kärpäsestään eroon. Fräntilän ja Ketolan esimerkki on tuonut pitäjään moottorihurjia melkoisen määrän, ja Seinäjoen Moottorikerhoon kuuluvina he muodostavatkin kerhon kantavimman ja näkyvimmän tukipilarin.

Mahtanee olla vauhdin hurma se autuaaksitekevä voima, joka vetää nuoria ja miksei vanhempiakin miehiä jatkuvasti moottorikilpailuun. Ellei itsellä olekaan sopivaa ajokkia tai muuten halua kilpailemiseen, niin ainakin katsomaan pitää päästä. Ja jotka vauhdin hurmasta nauttivat, pystyvät nauttimaan siitä myös katsomon puolella. Tuhatkunta henkeä oli katsomossa sunnuntainakin, jolloin ”Kauhavan talli” näytti toisille ”taivaan merkit”.

– Tämä on kallista puuhaa, sanoo Fräntilä, jolta tiedustelin syytä kilpailuinnostukseen.

– Tähän saa mies laittaa kaikki vapaa-aikansa ja myös kaikki liikenevän rahansa, mutta kuitenkin – niin, vaikea sitä on sanoa miksi tämä kilpaileminen kuitenkin niin tavattomasti miellyttää. Ehkä syy on siinäkin, että kun onnistuu, on se samanlainen kannustus jatkamaan kuin missä muussa urheilussa tahansa.”