Opaskoiran koulutus on pitkäjänteistä työtä
Opaskoiria kouluttava Minna Leppälä omistaa 40 koiraa. Saman katon alla nuo kymmenet koirat eivät sentään asu. Osa odottaa koulutuksen alkua hoitoperheissä ja osa on jo työssä. Kotona asustaa tällä hetkellä viisi labradorinnoutajaa.
Koiran ja ihmisen persoonien yhdistäminen on mielenkiintoinen asia.
– Asiakkaan kanssa aloitettu yhteistyö joudutaan purkamaan erittäin harvoin. Silloinkin yhteistyö koiran ja toisen asiakkaan välillä saattaa lähteä toimimaan erittäin hyvin, opaskoirakouluttaja Minna Leppälä toteaa.
Nouhaun Opaskoirapalvelu on toiminut Ilmajoella kymmenisen vuotta. Sitä ennen Leppälä työskenteli mm. Näkövammaisten liiton opaskoirakoululla Vantaalla kymmenisen vuotta.
Opaskoiran koulutus vaatii oikeat palveluslinjat
Opaskoirat ovat pääasiassa labradorinnoutajia, niin Suomessa kuin maailmalla.
– Paimenkoirista on vaikea löytää opaskoiriksi sopivia. Ne ovat vilkkaita ja reagoivat monesti liian nopeasti asioihin, joihin ei tarvitsisi reagoida, Leppälä naurahtaa.
Tänä päivänä kaikki Leppälän koulutettavat koirat tulevat omista pentueista. Koska Suomen labradorit ovat olleet kahta päälinjaa, näyttely- ja metsästyskoiria, alkoi Leppälä jalostaa labradorien opaslinjaa itse.
– Meillä on kotona nyt viisi koiraa. Pentueita on 2-3 vuodessa. Maailmalle olisi tarkoitus saada vuodessa kahdeksan opaskoiraa.
Kaikki Leppälän kasvattamat ja kouluttamat koirat ovat yleisen käytännön mukaan hänen omistuksessaan koko työuransa ajan. Luopumisen tuskaa Leppälä ei maailmalle lähteneistä koiristaan pode.
– Niin kuin lapsetkin lähtevät pesästä, niin myös koirat. Enkä minä niistä kokonaan luovu. Seuraan niitten elämää tarkasti. Olen koko ajan tietoinen niiden terveydestä, ruokinnasta, työnteosta kuin toilailuistakin. Ongelmien sattuessa, tai vain ohikulkeissani, käyn katsomassa niitä usein myös paikan päällä, Leppälä kertoo.
Hän on ylpeä jokaisesta kouluttamastaan ja työssään menestyneestä opaskoirastaan.
eläintenhoitajaharjoittelija Roosa Kangastuvan kanssa. Opaskoirakouluttaja Minna Leppälä ohjaa.
Opaskoiria myös jalostetaan
Vantaalla Näkövammaisten liiton opaskoirakoululla on yksi maailman suurimmista koirien spermapankeista. Se kerää, tallettaa, säilyttää ja lähettää ympäri maailman koirien spermoja.
– Joku aika sitten tuli Australiasta kimppakuljetus neljän eri koiran siemenistä viidelle eri opaskoirakoululle Eurooppaan, Leppälä muistelee.
Belgiassa sijaitsee opaskoirien jalostuskeskus, joka toimittaa koiria eri kouluille, ja josta Leppälä itse hankki pennun viime vuonna.
– Nyt puolen vuoden ikäiselle pennulle tehdään loppuvuodesta terveystarkastus. Silloin myös nähdään onko siitä tulevaisuuden siitoskoiraksi.
Opaskoiran koulutus kiinnittää huomiota
Leppälä kulkee koulutettavan koiran kanssa Seinäjoen keskustassa tämän tästä. Koiraa kaupungilla kouluttaessaan negatiivista palautetta tulee äärimmäisen harvoin.
– Yleensä ihmiset vähintäänkin hymyilevät.
Leppälä ei pahastu siitäkään, jos joku haluaa jäädä juttelemaan. Keskustelutuokiot palvelevat hyvin koulutusprosessia. Koiran työtä ei silti saa häiritä.
– Rapsuttelu ja silittely on kielletty. Koiran pitää saada tehdä työtänsä rauhassa.
Vähintään kerran kuukaudessa Leppälä ajaa koirien kanssa pääkaupunkiseudulle. Yhden koiran kanssa matka taittuu junalla.
– Joskus olen kyllä kolmenkin koiran kanssa lähtenyt koulutusmatkalle junalla. Helsingissä keskitytään metroon ja raitiovaunuun, ja vähän vilkkaampaan ihmisvilinään kuin Seinäjoella.
Pääkaupunkiseudun koulutusta tarvitaan. Opaskoiratarve on sillä alueella suuri. Koiria on Ilmajoelta lähtenyt myös mm. Tampereelle ja Turkuun.
– Myös Etelä-Pohjanmaalla on asiakkaita paljon. Niistä käytämme ajan hengen mukaan nimeä lähikoira, Leppälä naurahtaa.
Kotona koirat nauttivat metsälenkeistä
– Joskus, jos koulutustyö ei ota toimiakseen, pitää pystyä vetämään liinat kiinni. Toiminnan on oltava ihmiselle turvallista. Silloin koira palautetaan, ensisijaisesti hoitoperheelle heidän niin halutessaan.
Leppälän omilla kotikoirilla on tontilla asianmukaiset ulkotilat. Sisälle perheen pariin koirat pääsevät säännöllisesti ja kukin vuorollaan. Perheen varsinainen sisälemmikki, käärme, ei koirista häiriinny. Eikä päinvastoin.
Metsälenkeille koko nelijalkainen porukka pääsee joka päivä.
– Siellä päästää sitten vetämään kunnon rallia!
Mieli tekisi – mutta ei saa koskea, eikä saisi edes katsoa
Teksti Hannele Norja, kuva Matti Miilumäki
– Koska olen vauhdikkaiden lenkkien ystävä, sopii koira minulle valkoista keppiä paremmin, jalasjärveläinen Heli Miilumäki
Hänen mukaansa ihmiset suhtautuvat opaskoiran kanssa kulkevaan uteliaan luontevasti. Silitysintoa koiraihmisillä riittäisi, sen Miilumäki ymmärtää.
– Suhtautuminen on niin luontevaa, että joudun viikoittain kohteliaasti pyytämään koiralle työrauhaa. Joskus jo pelkkä koiran katsominen saa sen häiriintymään työssään.
– Kun koira hoitaa työtään kanssani, pitäisi muiden pystyä mitätöimään se kokonaan. Niin vaikeaa kuin se onkin.
Huomionosoituksissa piilee myös tottumisvaara, ja koiran halu saada niitä lisää.
Huomiota opaskoira saa työnsä jälkeen yllin kyllin kotona.
– Koira on meille perheenjäsen, ja lapset leikkivät mielellään sen kanssa. Se saa myös säännöllisesti yhteisiä vapaahetkiä ulkoillessaan koko perheen kanssa, Miilumäki kertoo.
Ei enää ilman opaskoiraa
Puolitoista vuotta sitten työnsä Miilumäen kanssa aloittanut labradorinnoutaja on ollut odotusten väärtti.
– Pystyn nyt liikkumaan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ennen ulkona liikkumisen loppui heti hämärän tultua. Voin nyt lähteä myös asioiden hoitoon milloin vaan, Miilumäki kehuu.
Opaskoiran kanssa myös kauppojen ovet, kassat tai vaikka puistonpenkit löytyvät pääsääntöisesti nopeasti ja helposti.
– Vaikka kyllä me viimeksi eilen etsittiin kahvilan ovea vähän kauemmin, Miilumäki naurahtaa.
Verkkokalvon rappeumaa sairastavana Miilumäki olisi saanut koiran jo aikaisemmin.
– Jostain syystä ajattelin, että en putkinäköni kanssa olisi täyttänyt kriteerejä opaskoiran hankinnalle. Oli iloinen yllätys, että kriteerit täyttyivät. Olenhan lisäksi koiraihminen ja minulla on ollut koiria aikaisemminkin.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.Aina sattuu ja tapahtuu
Maailmalla kulkiessa tahtoo sattua ja tapahtua, ollaan sitten liikkeellä opaskoiran kanssa tai ilman.
Odotustilaan tullessaan Miilumäki pyysi koiraa etsimään penkin. Koira teki työtä käskettyä ja penkki löytyi.
– Sattui vain niin, että kokeillessani penkkiä käteeni osuikin ihmisen polvet, Miilumäki nauraa.
Koiran mielestä penkki se on varattukin penkki.
– Etsi kassa -komento saattaa myös toisinaan tuottaa hämmennystä. Koira ei välttämättä tunnista jonon päätä, vaan vie minut suoraan kassalle. Onneksi muut asiakkaat suhtautuvat aina ymmärtäväisesti ja mekin löydämme jonon pään.
Heli Miilumäki on tänä vuonna aloittanut toimintansa opaskoirayhdistyksen Etelä-Pohjanmaan yhdyshenkilönä.
– Opaskoiria on Etelä-Pohjanmaan alueella lähes kymmenen. Tarkoitus on tulevaisuudessa järjestää muun muassa yhteistreenejä alueen koirien kanssa. Kaikki muutkin toimintaideat ovat tervetulleita, Miilumäki kannustaa.
