Parturikampaajana jo 56 vuotta

Kurikasta kotoisin oleva Irma Kuikka tapasi ylihärmäläisen Sepponsa Ilmajoen työväentalon tansseissa. Nuoripari asui ensimmäiset vuodet Kurikassa. Jo yhteistä kotia perustettaessa unelma-ammatti oli Kuikalle selvä. Hän halusi perustaa oman parturikampaamon.

– Ammatinvalinta oli selvä, halusin olla parturikampaaja. mietin vain missä sitä pääsisi harjoittelemaan, mutta sitten sattumalta Etelä-Pohjanmaan keskusammattikoulussa Seinäjoella alkoi parturikampaajaopinnot ja pääsin sinne.

– Olin kyllä aivan varma, että en pääse, mutta niin vain pääsin sisään, Kuikka muistelee.

Kuikan opiskeluryhmä oli ensimmäinen vuosikurssi, jolloin Seinäjoella on koulutettu parturikampaajia.

– Olemme joskus kokoontuneet luokkakokouksiin ja muutamien kanssa tavanneet muutenkin, mutta on meitä aika monta jo kuollutkin, Kuikka sanoo.

Opintojen aloitus Seinäjoella tuli sopivaan aikaan.

– Jos olisi pitänyt jonnekin kampaamoon mennä kyselemään harjoittelupaikkaa, niin olisiko ollut rohkeutta, Kuikka epäilee.

Ammattikouluaikana Kuikka pääsi myös töihin kurikkalaiseen Sulo ja Saara-Liisa Jäsken parturikampaamoon.

– He olivat aika vaativia, joten siellä oppi kyllä aika paljon enemmän kuin koulussa, Kuikka kiittää.  

Kun koulu loppui, Kuikka jatkoi Jäsken kampaamossa vielä vuoden verran. Sitten ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan.

– Ehdin pitää hetken Kurikassa myös omaa liikettä, mutta kun saimme toisenkin lapsen, päätimme muuttaa Ylihärmään. Sepon äiti lupasi hoitaa lapsia, ja niin aloitin oman parturikampaamoni täällä elokuun 5. päivä 1965.

Miltä yrittäjyys on tuntunut?

– En nyt sano, että se olisi rankkaakaan ollut, en minä sitä ainakaan moiti. Kyllä se on sopinut minulle hyvin, Kuikka sanoo.

Alussa paperityöt veivät oman aikansa, mutta aika pian avuksi tulivat tilitoimistot.

– Aluksi ei myöskään ollut alvia, mutta nyt se on taas 15. pv edessä, Kuikka kertoo.

Yrittäjyyden parhaiksi puoliksi Kuikka nostaa monen muun tapaan yrittäjän vapauden. Tärkeimmiksi parturikampaaja nostaa kuitenkin tyytyväiset asiakkaat.

– Se on minulle tärkeintä, että näen asiakkaan tyytyväisenä. Se palkitsee. Ja se oma vapaus, jos on tärkeää menoa, niin saa itse päättää ja järjestää. Tällä hetkellä, kun olen jo jonkun aikaa ollut mieheni omaishoitajana, pääsen kesken työpäivän käymään kotona. Mutta kyllä se sitten jää siihen, aika tärkeä meno pitää olla, että pois töistä olisi, Kuikka kertoo.  

Lomat Kuninkuusraveissa

Lomia Kuikka ei ole juurikaan pitänyt. Hevosia harrastavan pariskunnan lomaksi on riittänyt usein kuninkuusraviviikonloppu.

– Olemme käyneet pitkään kuninkuusraveissa, lähteneet perjantaina ja palanneet sunnuntaina. Se on ollut meidän kesälomamme, Kuikka kertoo.

Myös hiusmessuviikonloput ovat olleet mukavia irtiottoja arjesta.

– Hiusmessut ovat tuntuneet aivan lomalta, nautin niistä niin valtavasti. Näki kaikkea uutta, sai ostaa uutuustuotteita ja olla hotellissa yötä. Joskus oli kotiin tullessa tavaraa niin, että hyvä kun pääsi junasta pihalle, Kuikka nauraa.

Sen pidempiä jaksoja parturinovea ei ole pidetty kiinni.

Isät ohjeistivat poikien hiustenleikkuuta

Kuikka on ehtinyt nähdä vuosikymmenten aikana monenlaista hiusmuotia. Miesten hiusmuoti alkoi pidetä 70-luvulla.

– Silloin piti ottaa tarkkaan selvää, minkä pituiseksi hiukset haluttiin leikattavan, ja kuka halusi. Poikien vanhemmat, varsinkin isät, saattoivat ohjeistaa etukäteen, että ota sitten kunnolla. Kun poika tuli parturiin, niin hänen ohjeensa oli, että ota sitten vähän vaan. Yhden kerran kävi sitten niin, että poika lähetettiin uudestaan parturiin, Kuikka nauraa muistoilleen.

– Kyllä siinä oli aina vähän miettimistä, että kumpaa uskoa. Tarkkana sai olla.

Juhannuskiireet näkyneet myös parturissa

Yrittäjän kiireet ovat näkyneet erityisesti juhlapäivien alla.

– Yhtenä juhannusaatonaattona tein kuusi permanenttia ja kello oli kaksitoista, ennen kuin lähdin kotiin polkupyörällä. Isäntä oli jo ilmoittanut, että hän ei ainakaan lähde hakemaan, kun niin myöhälle menee, Kuikka muistelee työrupeamiaan.

Aina töiltä ei ole ehtinyt myöskään mukaan, kun toinen on jo startannut raveihin.

– Kerran Seppo oli jo kyllästynyt odottamaan ja lähtenyt raveihin ilman minua. Silloin kyllä melkein itketti, hevosurheilua ikänsä harrastanut Kuikka paljastaa.

Nykyisin ylitöihin pitää olla jo hyvä syy.

– Nyt teen yliajalla enää kotikäyntejä asiakkailleni, jotka eivät enää itse pääse liikkeeseeni. Ennen korona-aikaa kävin paljon myös laitoksissa, Kuikka sanoo.

Hevoset iso osa elämää

Vapaa-ajalla hevosharrastus pitää yhä kiireisenä. Perheellä on tälläkin hetkellä kaksi hevosta, joiden aamuruokinta on Irman vastuulla.

– Minä teen aamutallin, kun aamulla ei ole muita. Olkapäät vain eivät enää tykkäisi raskaista töistä, kyllä sitä panadolia täytyy välillä syödä, Kuikka myöntää.

Aktiivisesti raviurheilua seuraava Kuikka on myös Komiat-lehden ravitilastojen tekijä.

– Olen toimittanut ravituloksia paikallislehtiin jo Härmät-lehden aikana, Kuikka kertoo.

Ensimmäinen oma suomenhevonen perheeseen tuli jo 70-luvulla.

Ei vielä eläkkeelle

Joko asiakkaat pelkäävät, että jäät eläkkeelle?

– Monikin! Usea on jo sanonut, että mihin minä sitten menen, Kuikka kertoo.

Osa asiakkaista on käynyt jo kymmeniä vuosia ja osa käy jo toisessa tai kolmannessakin polvessa.

– Täytin elokuussa 78 vuotta, mutta eläkkeellejäämispäivääni en tiedä. Niin kauan kuin pääsen tänne, niin tulen. Tämä on minun henkireikäni.

Kuikka aikoo jatkaa siihen asti, kun itsestä tuntuu, että pystyy tekemään mitä asiakkaat haluavat ja asiakkaat pysyvät tyytyväisinä työn tulokseen.

Edes kipsi kädessä ei saanut Kuikkaa perumaan aikoja.

– Olihan tässä viimeinen kuperkeikka juuri ennen juhannusta, kun kompastuin pihassa olevaan roikkaan, parturikampaaja paljastaa.

Kaatumisen seurauksena käsi murtui.

– Sanoin lääkärissä, että jätä sen verran sormia näkyville, että saan leikattua. Ja niin leikkasin, ja rullasin permanenttiakin.