Puuveistoksellakin silmät ovat sielun peili

Alkuperäinen malli, siitä tehty kolmasosan kokoinen savimalli, sen segmentointi ja uudelleen suurentaminen ruutupaperille ja siitä edelleen puulle. Näistä aineksista syntyy isokin puuveistos.

Se, kuinka ihmisen paino jakautuu makuuasennossa lattiaa vasten, on hyvä tarkistaa ihan oikealla ihmisellä.

– Sitä jakaumaa ei pysty päässään miettimään, se on nähtävä elävän mallin kanssa tai vähintään kuvista. Siitä alkaa realistisen veistoksen toteutus, jurvalainen Kaj Lindgård toteaa.

Hänen isot veistoksensa ovat yksityiskohtia myöten realistisia.

– Kynsien aitoon kuvaamiseen puu taipuu vielä hyvin. Silmäripsiin tai yleensä silmiin se ei tunnu taipuvan.

Puuveistoksilla on silmät kiinni

Lindgårdin viimeisimmistä töistä suurin osa on silmät kiinni. Hahmosta tulee hänen mukaansa silloin silmät auki olevaa veistosta tunteikkaampi. Aitojen silmien valkoisuuden ja pupillien mustuuden tuova tunteikkuus katoaa puun värisenä. Niistä ei tahdo saada intiimejä, Lindgård toteaa.

– Muuten autenttista ihoa muistuttavan puumateriaalin kanssa tunteettomat silmät luovat liian kovan kontrastin.

Jos Lindgård haluaa tuohon autenttisuuteen avonaiset silmät veistää, silloin niistä tulee kuopat. Kuoppa saa aikaan varjon, joka parhaiten muistuttaa silmää.

Oikein, ja hieman karkeasti, hiottu puu muistuttaa ihmisen ihon tekstuuria. Niin paljon, että ihmiset kysyvät Lindgårdin mukaan hyvin usein saako veistosta koskettaa. Mahdollisuus tehdä veistoksiensa ihosta realistisen näköisen ja luonnollisen muotoisen kiehtoo Lindgårdia.

– Jos silmät ovat auki, ne paljastavat luonnollisen tuntuisen ihon seasta jotain, mitä ei ole. Silmät ovat tärkeät, mutta ei silloin, jos ne ovat auki.

Liian iso pala

Lindgård käyttää veistospuuna maailman yleisintä kuvanveistopuuta, lehmusta.

– Se on kevyt ja helppo työstettävä.

Hänellä on käytössään noin 40 erilaista veistosrautaa. Pienissä töissä Lindgård käyttää hiomapaperia, suurissa hiomakonetta. Moottorisahaa ei hänen työkaluvalikoimistaan löydy.

Lindgård kertoo veistotyön etenevän sen verran varovaisesti, että liian suuria paloja ei juurikaan tule haukatuksi.

– Jos sellainen vahinko joskus sattuu, paikalle ei ole suurta ongelmaa liimata uutta puuta ja aloittaa veisto uudelleen.

Veistoksen aihio koostuu monista, noin 6×6 sentin kokoisista liimatuista palikoista.

– Pienissä töissä vahinkoja saattaa joskus sattua, suuremmissa harvoin. Kun työtä tekee käsipelillä, kulkee ajatus hyvin mukana.

Puun syyt ja puuymmärrys tärkeää

Vanha sanonta kuuluu: ihmisellä pitää olla puuymmärrystä. Esimerkiksi klapipuun päät ovat niin sanottua päätypuuta. Se on sahattu syihin nähden poikittain, mikä tekee siitä kaksi kertaa kovempaa veistää kuin sivupuu.

– Sivusta sahatun puun syyt katkeavat viistomaisesti, mikä tekee siitä päätypuuta heikompaa.

Tätä kaikkea oppii käytännössä, mutta Lindgård jakaa näitä oppeja myös kansalaisopiston kursseilla.

Huonekalujen veisto on sielläkin vaihtunut paljolti kuvanveistoon.

-Maailma tulvii koneellisesti tehtyjä uusia, mutta vanhojen näköisiksi tuunattuja huonekaluja. Nykymuoti on myös yksinkertaistanut huonekalujen malleja. Tyylihuonekalut tuskin palaavat entisinä takaisin muotiin.

Sen sijaan puisten leikkikalujen sekä puunukkejen tulevaisuuteen Lindgård uskoo.

– Kirpputoreiltakin katoaa vanhat ja hyvälaatuiset puiset leikkikalut ensimmäisinä.

Jurvasta Pariisiin

Kaj Lindgård innostui puu- ja metallitöistä jo kouluaikana. Nuorta närpiöläispoikaa kiinnosti myös kaverin kotona ollut tyylihuonekalusarja. Kun selvisi, että huonekalut oli tehty naapurikunnassa, ja että pitäjässä on vielä alan opinahjokin, päätti Lindgård käydä tutustumassa kouluun.

– Vuonna 2005 tekemäni vierailun jälkeen olin ihan myyty, Lindgård muistelee.

Kolmen vuoden opiskelu muinaisessa Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa toi hänelle artesaanipuusepän pätevyyden. Kiinnostus huonekaluista vaihtui taiteeseen Mikki Paajasen innoittamana. Nyt vanhassa Hirvelän verstaassa Jurvassa on viimeisen reilun viiden vuoden aikana syntynyt vain ihmishahmoja.

Vuonna 2016 hän sai ensimmäisen Suomen Kulttuurisäätiön Etelä-Pohjanmaan rahaston stipendin, josta alkoi varsinainen työ kuvanveiston parissa.

Näyttelyitä Lindgårdilla on tähän mennessä ollut Suomen lisäksi Ranskassa. Menestys sikäläisessä taidenäyttelyssä toi hänelle vuonna 2018 Carrousel du Louvren pääpalkinnon Pirx Puvis de Chavannes. Palkinto on jaettu jo vuodesta 1926 ja Lindgård sai sen ensimmäisenä suomalaisena.

• Palkinto antaa mahdollisuuden pitää omaa taideosastoa 500 muun taiteilijan jokavuotisessa näyttelyssä, mutta aika näyttää koska se toteutuu.

Edelfeltiä puulle

–  Viime vuonna veistin useampia Albert Edelfeltin maalauksien hahmoja.

Rannan kolme poikaa leikkivät nyt myös puisina, 60 senttiä korkeina veistoksina. Taiteilijan sisar Annie Edelfelt on niin ikään päässyt Lindgårdin puuveistosten kokoelmaan.

Lindgård on luonut muitakin tunnettuja hahmoja. Vuonna 1852 lähes koko Vaasan tuhonnut tulipalo syttyi Mårten Pehrinpoika Ohlsin tupakoinnista. 1760 Porvoosta paloi kaksi kolmasosaa. Tuolloin Maria Holmin keittotuli pääsi valloilleen.

– Nuo molemmat tammipuusta sorvaamani ja noin parikymmensenttiset puunuket poltin mustiksi.

Lindgård on innostunut myös nukeista. Seinäjoen Taito-shopissa oli myynnissä hänen tekemiään ja Taito-Shopin suunnittelemia maatuska-nukkeja. 500 kappaletta Lindgårdin valmistamia ja Kaj Franckin suunnittelemia Toto-nukkeja on saatavilla vielä Artekilta ja Design museolta Helsingistä. Nukkejen varalle Lindgårdilla on tulevaisuudessa lisää omia suunnitelmia. Niistä tulisi myös lisätuloja taiteen ohella.

• Kulttuurituet ovat tärkeitä kaikille taiteilijoille. Silloin pääsee keskittymään siihen mitä todella haluaa tehdä. Tuen saannin jälkeen huomasin myös työn laadun paranevan. Se aukaisi pääsyn näyttelyihin. Pariisin palkinto oli hyvä potku uralleni.