Kaviot riehakkaasti kohti koillista
Shetlanninponien, Millan ja Tanyan, joulu alkoi jo marraskuun lopulla. Ja lievällä hullaantumisellahan se tietysti alkoi.
Joulukulkueen hevonen ja kuusi muuta ponia saivat Millan ja Tanyan kaviot hetkellisesti ilmaan, kohti koillista. He eivät olleet pysyä nahoissaan. Edellisen kerran shetlanninponien lajitovereita oli tavattu kesällä, joten riemu oli ymmärrettävää. Itse kulkueosuuden kävelymatka hoidettiin sentään kunnialla ja ihmistoiveiden mukaan läpi.
Hyvin tullaan toimeen
Tanya, viralliselta nimeltään Canna´s Castanya, on 12-vuotias tamma. Nykyiseen talliinsa hän tuli lajitoverinsa Reetan kaveriksi. Reeta menehtyi viitisen vuotta sitten. Viisi viikkoa Tanya eleli tallinsa ainoana shettiksenä, kunnes….
…Milla, musta minishettis, saapui viereiseen karsinaan. Millaa oli mielitty tallille jo aikaisemminkin, mutta vasta nyt aika oli sen tulolle kypsä. Mustana minishettiksenä Milla on Suomessa melko harvinainen, ja juuri sellaista tallille kaivattiin. Milla on nyt kymmenvuotias ja täydellinen kaveri Tanyalle.
Harjoituksia hapsuesteistä alkaen
Talvi shettiksillä kuluu paljolti omalla markilla. Kylille ei juurikaan lähdetä, pois lukien jo mainittu joulukulkue.
Kesällä sentään reissataan. Näyttelyjä on harvakseltaan, sillä agility on se varsinainen laji. Kotona harjoitellaan pitkin vuotta niillä esteillä mitä treenikentälle on keksitty rakentaa. Hyvä niin, sillä shetlanninponien kisoissakin esteet ovat mitä moninaisimpia.
Kävelyharjoituksia tehdään myös eri alustoilla, pressuista alkaen. Välillä seisotaan etujalat korokkeella tai renkaan sisällä. Hapsuesteenkin läpi on toisinaan käveltävä.
Milla ja Tanya ovat vaihtelusta mielissään. Milla suoriutuu tehtävistä hieman Tanyaa paremmin. Onhan hän luonteeltaan rohkeampi. Tanyan mahdollinen innostuminen saattaa tehdä radan läpäisyn toisinaan jopa mahdottomaksi.
Se onni Millalla ja Tanyalla on, että koulutus on kohdillaan, sillä oma ohjaaja kurssittaa myös muita ohjaajia.
Parivaljakko ei onneksi tiedä, että jo mainittu ja edesmennyt Reeta oli shetlanninponien agilityn huippua.
Toisinaan rillit on huurussa
Jouluna shetlanninponien tallia valaisee joulukuusen hentoiset valot. Muitakin koristeita talliin ilmestyy. Mieluisin lienee silti joulukuusi, jonka parivaljakko saa joulun jälkeen omakseen. Koristeet eivät sentään kuulu tähän kauppaan. Kuusesta ei jää paljonkaan jäljelle, joskin samassa tallissa asustavat vuohet hoitavat oman osuutensa, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.
Jos keli on kohtuullisen nätti, pääsevät shettikset jouluajelulle kärryineen. Myös metsäkävely on useana jouluna kuulunut pyhien ohjelmaan. Shetlanninponien paksu karva takaa sen, että talvesta voi nauttia täysin siemauksin. Jos silmäripset ovatkin joskus paksussa huurussa, niitten takaa vilahtaa ei tunnu missään -ilmeet.
Loimia shettiksiet eivät päälleen kaipaa kuin räntäisellä nollakelillä. Milla pitää loimensa aina siistinä. Samaa ei voi sanoa Tanyasta. Jos ei muuten, niin ainakin piehtaroinnilla sen saa näyttämään ja tuntumaan hyvinkin kotoisalta.
Korokkeiden kuluttajat
Hakkilan Inkeri ja Kartanon Vilhelmi, eli vuohet Inkeri ja Vili, äiti ja poika. Inkeri on seitsemänvuotias kuttu ja Vili viisivuotias rupukki eli leikattu pukki.
Tallissa molemmat oleilevat mieluusti korokkeilla. Pihalle ollaan aina innolla menossa, myös talvella. Ja mikä on mennessä, sillä erityisesti Inkeri pitää shettiksien seurasta. Inkeri on rohkea ja lauman johtaja. Hän päivystää mieluusti myös ulkotarhan korokkeella.
Vili sen sijaan on mammanpoika. Hän on kaksonen, jonka sisko lähti aikanaan Turkuun. Voimaa Vilillä kyllä riittää, mutta auktoriteetti on säilynyt edelleen äidillä.
Oman osansa shetlanninponien agilitystä saavat myös vuohet. Erityistä ohjausta he eivät saa, mutta eivät koe sitä myöskään tarvitsevansa. Harjoitteet sujuvat täysin itsenäisesti, samoin esteiden uudelleenmuokkaus. Hapsuesteitä ei parane vuohien armoille jättää.
Jos eivät vuohet agilityesteitä kaihda, oli yksi asia saada Vilin tolaltaan. Ihminen karhukävelemässä ei uponnut Vilin tajuntaan. Sitä näkyä ja muotoa oli syytä paeta.
Tuttu ja turvallinen on parasta
Inkeri lypsää maitoa noin litran päivässä, joten kertalypsy päivässä riittää. Kaksi litraa vaatisi jo toimia aamuin illoin. Inkeri pitää lypsystä erityisellä lypsypöydällä. Sivulta lypsy oli aluksi hankalaa, mutta kun vatsa ei takaa lypsettäessä enää ylety kutiamaan, on kaikki sujunut mallikkaasti. Maitoa tulee helposti.
Inkeri on nähnyt jonkin verran maailmaa. Hän on päässyt vierailemaan naapurikunnan puutarhapäiville ja onpa Inkeri kuullut maakunnassa matkatessaan myös joulurauhan julistuksen. Vierailut ovat sittemmin harventuneet, elleivät kokonaan loppuneet, maailmalla kun tuppaa kohtaamaan mitä kummallisimpia otuksia. Ja koiristahan Inkeri ei välitä tuon taivaallista.
Tutut ja turvalliset rutiinit ovat niin Inkerin kuin Vilin mieleen, joten niistä ne saavat nauttia. Tarha on erinomainen turvapaikka, vaikka sieltäkin voi karata. Tosin ei omaa pihaa kauemmaksi.
Tarkkailijana on hyvä olla
Mikä voisi olla parempi paikka kuin leivinuunin päällystä? Sitä mieltä on Akseli eli Aksu, seitsemänvuotias maatiaiskissa. No, kyllä Aksu pihallakin viihtyy ja hiiriateriat kelpaavat. Linnuista hän ei ole juurikaan innostunut – onneksi.
Aksu on kotoisin samasta tallista kuin Tanya. Jo nuorena kollina Aksu joutui leikkauspöydälle, siihen traditionaaliseen leikkaukseen, joten kulmakunnan machomiestä hänestä ei päässyt ikinä kuoriutumaan. Aksu onkin lähinnä tarkkailija. Tallissa voi vahtia tallitöiden etenemistä vakiopaikalta. Tuvassa tarkkailupaikkoja on useampia.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.Yhteen tappeluun Aksu on vuosien saatossa päätynyt. Sitä tarina ei kerro kuinka kahakka sai alkunsa. Sen verran Aksun sielunelämä siitä kuitenkin kärsi, että tuo henkinen järkytys pisti Aksun lymyilemään koko seuraavan päivän soffan alla.
Viime kesänä reviirialueella ensi kertaa vieraillut siili ei saanut hiirenpyydystäjässä suuria tunteenpurkauksia aikaan.
Mutta muutakin ainutkertaista viime kesänä tapahtui: Aksu sai mikrosirun.
Mitäs jouluna syötäisiin?
Joulukuusi, se jouluherkku on tiedossa, mutta vasta joulun jälkeen. Sen shettikset kaluavat vuohien avustuksella lähes viimeiseen tikkuun asti. Muuten joulu etenee kaikilla eläimillä ruokien suhteen melko lähellä tuttua arjen ruokavaliota.
Millan kerran sairastama kaviokuume ei salli juurikaan poikkeamista normaalista. Painonhallinta on myös oleellinen osa shettisten elämää, joten herkutella voi vain vähäisillä porkkanoilla.
Inkerin pötsi halutaan myös pitää optimaalisessa toimintakunnossa, joten ylenpalttiset herkuttelut jääkööt.
Jos Aksu ei järjestä itselleen kunnon hiiripaistia, ei senkään tarjoilut liikoja jouluherkkuja pursua. Ehkä silti jotain vähäistä saattaa olla tiedossa….
