Article image
Heidi Perkonmäki ja Ymmi viettivät viimeistä yhteistä päivää tutuilla metsäpoluilla. Tulevana jouluna Heidi sytyttää kynttilän ensimmäistä kertaa myös Ymmille.
26.11.2020
Terveys ja hyvä elämä

Lemmikin kuolema saa itkettää ennen hyvien muistojen tuloa

Teksti: Hannele Norja
Kuva: Katri Korpela

Lemmikin kuolema sytyttää Heidi Perkonmäen kynttilärivistöön tänä jouluna yhden uuden kynttilän.

Lemmikin kuolema on seinäjokelaisen klinikkaeläinhoitaja Heidi Perkonmäen työpäivinä lähes jokapäiväistä. Harvinaisempi on se työpäivä, jolloin niitä ei kuole. Perkonmäki toteaa, että työ on hoidettava ja asiakasta tuettava, mutta muutaman kerran hänelle on tullut itku myös työpaikalla.

– Silloin, kun eläintä on lähdetty viemään kotiin, vaikka sen olisi pitänyt jäädä klinikalle viimeisen kerran, Perkonmäki muistelee.

Perkonmäki toteaa eläimen ansaitsevan hyvän kuoleman ja että joku on sen vierellä loppuun asti.

– Jos omistaja ei siihen pysty, me pystymme. Meidät on koulutettu siihen.

Ainakin kerran Perkonmäki tunnustaa myös koko klinikkaväen itkeneen.

– 80-vuotias paappa joutui tuomaan 16-vuotiaan kissansa eutanasiaan. Toimenpiteen jälkeen paappa totesi, että nyt hänelle ei jäänyt enää mitään.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Hyvät muistot palaavat

Eutanasian oikean ajankohdan valitseminen on Perkonmäen mukaan yleensä se vaikein päätös. Hän haluaa aina korostaa tuon päätöksen tehneelle sen oikeellisuutta. Silloinkin, vaikka asiakas kertoisi sen itse tietävänsä.

– Yleensä silloin, kun ajatus eutanasiasta tulee ensimmäistä kertaa mieleen, on myös sen ajankohta oikea.

– Itse tapahtumassa nukahtamaan lähtö on eläimen omistajalle yleensä vaikein. Kun sen vaiheen yli pääsee, alkaa omistajan mieleen jo tulvia ne hyvät muistot ja hyvät ajat.

Parhaimmillaan jopa 20 vuotta yhteistä elämää. Eläin ei ole yhtään sen vähempi kuin ihminen.

Oma Ymmi

Perkonmäki käy edelleen pyhäinpäivänä ja jouluna sytyttämässä kynttilät kaikkien eläintensä haudoille, myös 90-luvun loppupuolella kuolleiden koiriensa haudoille eläinten hautausmaalla. Kaksi hänen koiristaan on yhteistuhkattu.

Viimeisimmän menetyksen Heidi Perkonmäki kohtasi kuukausi sitten. Kuusivuotiaan ranskanbuldoggi Ymmin aivoista oli löytynyt kasvain.

– Epäilykset alkoivat heinäkuussa, kun Ymmin pää alkoi kääntyä vasemmalle.

Kun tutkimukset oli tehty ja diagnoosi oli selvä, oli myös Heidin aika tehdä päätös.

– Halusin, että Ymmin ja minun viimeisestä päivästä jää muistoksi iloisia kuvia. Ymmi oli yksi elämäni koirista.

Kuvat otettiin, mutta seuraavalle päivälle varattuun toimenpiteeseen Ymmi ja Heidi eivät ikinä ehtineet. Ymmi hakeutui yöllä omistajansa kainaloon, jolloin Heidi teki päätöksensä, ja eläinlääkäripuoliso päästi lemmikin lähtemään.

– Itku tuli tyrskähdyksinä ja happi tuntui loppuvan. Hieno lähtö teki asian kuitenkin vähän helpommaksi käsitellä, Heidi uskoo.

Nyt Heidi jatkaa elämäänsa italianvinttikoiran ja kissan kanssa.

Kuoleman jälkeen myös Heidin päällimmäisenä ajatuksena oli, että ei hanki enää ikinä uutta koiraa.

– Vannomaan en silti lähde, hän jo naurahtaa.

Vaikka Ymmi oli yksi Heidin elämän koirista, uutta ranskanbuldoggia hän ei näillä tiedoilla enää hanki.

Tänä jouluna kynttilä syttyy ensimmäistä kertaa myös 15 vuotta sitten pentuna ja keskeltä kaupunkia löytyneelle Killelle, löytöeläintalosta hankitulle ja viimeiset seitsemän vuotta perhe-elämää viettäneelle Raulille sekä erinomaisen yhdeksänvuotisen perhe-elämän eläneelle Rasmukselle.

Lemmikin kuolema kotieutanasiassa

Perkonmäki on pitänyt huolen siitä, että eutanasiatapaukset hoidetaan Lillvetin klinikalla aina samana eli varauspäivänä.

– Eikä niistä ajoista myöhästytä.

Lillvetin suunnitelmissa on tulevaisuudessa tarjota myös kotieutanasiapalveluja.

– Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, palvelu toimii jo ensi vuonna, Perkonmäki uskoo.

Omat koirat, Kira ja Demi, pitävät Kirsi ja Ari Valtosen kiinni arjen lemmikkieläinelämässä. Kuva: Hannele Norja

Surua seuraa hienot muistot

Pieneläintuhkaamo Aarnituuli Kauhajoella vastaanottaa tuhkattavia eläimiä pyhää arkea. Hakumatkoja he tekevät lähes päivittäin niin yksityiskoteihin kuin eläinlääkärisemille ympäri maakuntaa Poria ja Kangasalaa myöten. Kirsi ja Ari Valtonen hoitavat työnsä ammattitaidolla, mutta välillä työ pyrkii hiipimään myös omiin tunteisiin.

– Omia menetettyjä lemmikkejä ei parane ajatella, eikä surua ja sen näkemistä sovi päästää ihon alle, Ari Valtonen toteaa.

Jos omistajan surua riittää yllin kyllin eläintä tuhkaukseen tuotaessa, on tilanne Valtosten mukaan jo helpottunut uurnaa haettaessa.

– Silloin lemmikkiä ja sen tempauksia muistellaan jo monesti hymyssä suin.

Kolmasosa Aarnituulessa tuhkattavista eläinten tuhkista sirotellaan lähistöllä olevaan yrityksen omaan aarnimetsään, kolmasosa tuhkista matkaa takaisin kotiin pellavapusseissa ja loppu kolmasosa keraamisissa tai puisissa uurnissa.

– Osa asiakkaista säilyttää tuhkauurnaa takanreunuksella, osalla saattaa olla useammankin lemmikin uurnat kerättyinä varastotilojen hyllylle. Ovat asiakkaat kertoneet lemmikin uurnan kulkeneen jonkin aikaa mukana tutuilla vanhoilla reissuilla. Palkintoja saavuttaneiden eläinten uurnat voivat löytää paikkansa palkintokaapissa, pystien vieressä, Ari Valtonen kertaa.

– Osa asiakkaista kertoo eläimen tuhkauurnan tulevan mukaan omaan arkkuun.

Kaikki Aarnituulen uurnat valmistetaan maakunnassa, Tervajoella, Kurikassa, Karijoella tai Jurvassa.

Vanhin Valtosten tuhkaamista eläimistä on ollut 24-vuotias kissa, vanhin koira 19-vuotias saksanpaimenkoira. – Valtaosa tuhkattavista eläimistä on koiria ja kissoja, mutta tuhkattavina on ollut niin marsuja, hamstereita kuin kanejakin. Onpa joukossa ollut myös liskoja ja käärmekin.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
eläimet kissat koirat lemmikinkuolema lemmikit

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset