Syötävän ihanat kukat
Syötävät kukat tuovat ripauksen ylellisyyttä olivat ne sitten juhlapöydässä kakun päällä tai boolissa jääkuutioiden sisällä.
Syötäviä kukkia on jo antiikin ajoista lähtien arvostettu sekä niiden kauneuden että lääkinnällisten ominaisuuksien vuoksi. Erityisesti viktoriaanisena aikakautena kuninkaallisissa piireissä arvostettiin syötäviä kukkia, eikä ole mitään syytä, miksi emme tekisi niin nykyaikanakin. Kukat tuovat juhlan tuntua ja muistuttavat hauraudellaan ajan kulumisesta ja siitä, että hetkestä kannattaa nauttia täysillä. Kukkia ja niiden terälehtiä voi käyttää myös arkisin, vaikkapa salaatissa, joka puhkeaa väriloistoon kehäkukan ja ruiskaunokin terälehtien avulla.
Kokeilemisen voi aloittaa pienin askelin. Jospa tänä kesänä muistaisi sen pihan laitamilla kasvavan ruusupensaan ja yllättäisi vieraat ja itsensä koristelemalla ruusun terälehdillä kakun tai salaatin.
Kukkia voi kasvattaa tai kerätä
Vain itsekasvatetut kukat, luonnonkukat ja erikseen syötäväksi taimistolla kasvatetut kukat ovat turvallisia syötäviä. Varmin tapa saada tuoreita kukkia on kasvattaa ne itse. Jotkut kukat tarvitsevat pitkän esikasvatuksen, esimerkiksi sarviorvokin tai kääpiösamettikukan siemenet kylvetään ruukkuihin maaliskuun tienoilla.
Orvokkia voi kylvää myös suoraan kukkapenkkiin syksyllä, silloin syötävistä kukista pääsee nauttimaan seuraavana vuonna. Kehäkukkaa, krassia ja ruiskaunokkia voi kylvää suoraan avomaalle, mutta esikasvatus nopeuttaa kukintaa.
Koti- tai mökkipihan laitamilta voi löytyä luonnonkukkia, jotka ovat syötäviä. Muun muassa apilaa ja voikukkaa voi kerätä, kunhan kukat poimii kaukana tien laidasta.
Syötäviä kukkia voi kasvattaa myös ruukuissa kesäkukkien tapaan. Pelargonit, verenpisarat ja orvokit kaunistavat koko kesän terassia tai parveketta. Juhlapäivänä koristeet on helppo kipaista hakemaan läheltä. Voiko helpompaa olla! Mutta muistutuksen sana: kukkakaupasta tai taimistolta haetut kasvit voivat sisältää torjunta-aineita, joten niitä ei voi yleensä käyttää.
Kasvimaalle voi istuttaa vihannesten lisäksi samettikukkia, auringonkukkia, ruiskaunokkia, krassia ja kehäkukkia, jotka toimivat myös tuholaisten karkottajina ja houkutuskasveina. Myös yrtit tuottavat syötäviä kukkia, jos niiden antaa kasvaa kyllin kauan. Kokeile mintun, basilikan ja mäkimeiramin eli oreganon kukkia. Yrttien kukinnot sopivat erityisen hyvin salaatteihin.
Näin käytät kukkia
Syötävät kukat ovat parhaimmillaan tuoreena. Kerää ne aamupäivällä ja kuivalla säällä tai juuri ennen tarjolle asettamista. Jos se ei onnistu, voit tarvittaessa säilyttää kukkia jonkin aikaa jääkaapissa märän talouspaperin päällä, niin kukat eivät ehdi nuupahtaa ennen h-hetkeä. Vieraita voi muistuttaa siitä, että kukan voi aina jättää syömättä – kukka voi toimia myös pelkkänä silmänilona. Kukkien käyttöä ei suositella astmaatikoille tai allergikoille.
Poista kukista huonot osat ja tarkista, että niissä ei ole hyönteisiä. Myös lehtiä voi käyttää koristeluun. Ruusun lehdet ovat erityisen kauniita, ja mintulla on valloittava tuoksu.
Muista tarkastella myös oman pihan laitamia. Maitohorsman yksittäiset pikkukukat, päivänkakkara ja apila sopivat kakkuun siinä missä ruusukin.
Syötäviä kukkia voi myös kuivata. Ruiskaunokin, ruusun ja kehäkukan terälehdet sopivat kuivattuina vaikkapa kakkutaikinaan tai teehen. Niillä voi myös maustaa sokereita. Kuivaa kukkasato kuivurissa tai levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle ja kuivaa uunissa noin 50 asteen lämpötilassa, uunin luukku raollaan. Kääntele kukkien terälehtiä muutaman kerran kuivumisen aikana. Säilytä kukat purkissa, valolta suojattuna.
Syötäviä kukkia
- apila
- auringonkukka
- basilika
- horsma
- kehäkukka
- kesäkurpitsan kukinnot
- krassi
- kurkkuyrtti
- laventeli
- lemmikki
- malva
- mansikan ja mustikan kukat
- minttu
- mäkimeirami
- neilikka
- orvokki
- päivänkakkara
- ruiskaunokki
- ruusu
- samettikukka
- siankärsämö
- syreeni
- tillin kukka
- yrtti-iiso
- verenpisara.
Tomaatti on vuoden 2022 vihannes
Tomaatti on maailman viljellyin vihannes, jota viljellään Suomessakin yli 41 miljoonaa kiloa vuodessa, siitä 60 prosenttia Närpiössä.
Tomaatit ovat yksi harrastajien lempikasveista, jota viljellään niin minikasvihuoneissa kuin lämpimillä kasvupaikoilla avomaalla. Tomaatit menestyvät esimerkiksi lasitetulla parvekkeella reilun kokoisessa ruukussa. Harrastajia motivoivat erikoislajikkeet ja kohtalaisen helppo kasvattaminen. Tomaatti rakastaa aurinkoa ja kestää ajoittaista kuivahtamista.
Herkullisen punainen tomaatti on helppokäyttöinen vihannes, josta ei synny ruokahävikkiä. Varmin tapa nauttia maukkaista tomaateista on hankkia ne mahdollisimman tuoreina ja säilyttää ne huoneenlämmössä. Se kestää hyvin kypsentämistä ja sopii keittoihin ja patoihin. Tomaatilla on erinomaiset makuominaisuudet: se on sopivan makea ja hapokas pientä karvautta unohtamatta.
Lähde: Puutarhaliitto