Article image
1920-luvun omakotitalossa on neljä huonetta alakerrassa ja kolme yläkerrassa. Yläkerran eteistila on muutettu yhdeksi lisämakuuhuoneeksi. Talossa on yhteensä 140 neliötä.
23.11.2023
Koti ja asuminen

Vanha rautatieläistalo johdatti takaisin juurille

Teksti: Saara Tuomela
Kuvat: Jenna Koivisto

Seinäjoella sijaitseva rautatieläistalo huokuu 20-luvun henkeä. Seiniä koristavat värikkäät kuviolliset tapetit, ja aivan vierestä vilahtaa juna useamman kerran tunnissa.

Terijoelta asti matkannut juna pysähtyi 1920-luvulla Seinäjoen kohdalla ja kippasi vanhat hirret veturinkuljettajan tontille. Niistä hirsistä rakennetussa talossa asuu tänä päivänä Neea Härkönen perheineen.  

rautatieläistalo
Neea Härkönen muutti perheensä kanssa pääkaupungin vilskeestä takaisin Etelä-Pohjanmaalle. Koko perhe on viihtynyt uudella kotipaikkakunnalla ja tykkää viettää aikaa kotona omassa rauhassa.

12 vuotta Helsingissä asuneet Neea ja hänen puolisonsa Valtteri kaipasivat takaisin kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle. Pariskunta on kotoisin Kauhavalta, mutta jo pelkästään työmahdollisuuksien vuoksi uutta kotia alettiin etsiä Seinäjoelta.

– Yksi kaverini jakoi Facebookissa myynti-ilmoituksen tästä talosta ja olihan sitä lähdettävä katsomaan. Tulimme koko perhe koira mukanamme Helsingistä Seinäjoelle talonäyttöön. Ihastuimme heti talon nähtyämme.

Rautatieläistalo
Mansardikattoisen omakotitalon yläkerran iso ikkuna on ulkopuitteiltaan alkuperäinen.

Perhe lähti ajamaan vielä samana päivänä takaisin pääkaupunkiseudulle, ja paluumatkalla he saivat ilmoituksen, että talo on myyty. Harmissaan he yrittivät unohtaa unelmiensa kodin, mutta ei mennyt kuin pari kuukautta, kun he saivat soiton, että olisivatko vielä kiinnostuneita ostamaan talon.

– Kyllä se oli siinä kohtaa selvää. Saimme sittenkin kodin, johon ihastuimme ensisilmäyksellä. Olen aina rakastanut vanhoja taloja, ja tämä vain kolahti, Neea kertoo.

Katso kuvakarusellin kuvat!

Pienempää ja isompaa remonttia

Vuonna 2017 Neea ja Valtteri palasivat juurilleen ja muuttivat uuteen kotiin lastensa Amoksen, 12, ja kaksosten Elsin ja Linnen, 9, kanssa.

Vanha talo kaipasi kunnostusta ja siellä alkoi sisäpohjaremontti. Kaikki lattiat avattiin ja alla oleva maa putsattiin. Pari hirsikertaa vaihdettiin ammattilaisapua käyttäen ja ympärille tehtiin salaojat.

vanha keittiö
Keittiönkaapit ovat peräisin vanhasta koulusta. Samaa sarjaa olivat myös massiiviset yläkaapit, jotka vaihdettiin kevyempään ratkaisuun.
Olohuoneen ja keittiön erottava puuparru on toiminut mittapuuna, johon merkitään joka vuosi lasten pituus.
Perheen kaksoset Elsi (kuvassa) ja Linne ovat leiponeet jo monta kertaa joulutorttuja tänä vuonna.

– Teimme myös lähes kaikki pinnat uusiksi.

Sadan vuoden takaisesta ajasta muistuttaa vielä keittiön vanha puuhella, jolla Neea on tehnyt monet riisipuurot. Yläkerrassa iso kulmikas ikkuna on ulkopuitteiltaan alkuperäinen ja makuuhuoneita lämmittää vanha pönttöuuni. Olohuoneessa on esillä yksi alkuperäinen hirsiseinä.

Muihin seiniin Neea on valinnut toinen toistaan ihanampia tapetteja erilaisine kuoseineen.

Neea Härkönen
Neea Härkösen lempiasioita kodissa on vanha toimiva puuhella ja kodin yleinen tunnelma.

– Asuimme Helsingissä vuokra-asunnoissa, joissa kaikki seinät olivat tylsän valkoisia. Haaveilin aina värikkäistä tapeteista, ja täällä olen saanut toteuttaa haaveitani ihan vapaasti.

vanha pönttöuuni
Alkuperäisessä pönttöuunissa on usein tuli.
Yläkerrassa vanhempien makuuhuoneeseen on valikoitunut tuttuun tapaan värikäs tapettikuosi.

Perhe asui jonkin aikaa remonttikaaoksen seassa, kun portaat oli irrotettu eteisen rempan vuoksi ja sirkkeli oli keskellä olohuonetta. Silloin elettiin joulun aikaa, ja olohuoneeseen oli hankittu pieni kuusi.

– Nukuimme täällä alhaalla patjoilla, kun yläkertaan ei päässyt. Lapsille on jäänyt siitä sellainen perinne, että joka jouluaatto kannetaan patjat kuusen alle.

Viimeisimpänä projektina on tehty yläkerran punaiset pariovet, jotka ovat kauneutensa lisäksi hyvä lämmöneriste. Kuvassa Linne ja Amos.

Aika näkyy myös sisustuksessa

Huonekaluja ja sisustusesineitä on hankittu pääosin kirpputoreilta ja vanhojen tavaroiden kaupoista. Sisustuksessa on mukana myös paljon rakkaita perintönä saatuja kalusteita.

rautatieläistalo
Olohuoneen nurkassa nököttävä kaappi on ostettu Romuritarista. Se on ollut alun perin perheen kaksosten vaatekaappina. Kaapin oli tarkoitus mennä ensin yläkertaan, mutta se ei mahtunut ylös portaikosta eikä vintin ikkunasta, joten se sai paikkansa olohuoneen nurkasta.

– Periaatteenani on, että ostan vain sellaisia asioita, joista itse tykkään. En kauheasti mieti, mikä sopisi yhteen minkäkin kanssa. Täällä on yhdistelty eri aikakausia ja tyylejä, Neea kertoo sisustustavastaan.

Katso kuvakarusellin kuvat!

Olohuoneen lattiaa halaa iso villamatto, joka on saatu Valtterin isovanhemmilta. Matto on ollut 30-luvulla Nakkilan kanttorilassa, jossa Valtterin isoäidin toinen vanhempi oli kanttorina.

rautatieläistalo
Portaikon seinällä on junanlähettäjän lätkä ja pilli. Niiden alapuolella on remontin aikana seinistä löytyneistä lehtileikkeistä koostettu taulu.

Rautatieläistunnelmaa tuovat ohi kiitävien junien lisäksi myös portaikon seinällä olevat junanlähettäjän lätkä ja pilli, jotka Neea on saanut koko elämänsä VR:llä työskennelleeltä isältään. Perheessä on muitakin rautatieläisiä, sillä Neean veli on veturinkuljettaja ja ajelee vieressä kulkevia raiteita edestakaisin.

– Aluksi lapset juoksivat aina katsomaan, kun juna meni ohi. Nykyään sitä ei edes huomaa, muuta kuin ohi vilahtavista valoista.

Amos ja muu perhe seuraa tiiviisti pihapiirin elämää. Pihassa on nähty mm. siilejä, oravia, lintuja ja fasaaneja. Kettukin on joskus bongattu.
rautatieläistalo
Pihaan on laitettu runsaasti jouluvaloja tuomaan tunnelmaa.

Joulu kuusentuoksuisessa kodissa

Rautatieläistalossa on ehditty leipoa joulutorttuja jo moneen kertaan tänä vuonna. Hilloiksi on kokeiltu erilaisia vaihtoehtoja, kuten päärynä-kinuski- ja omena-kanelihilloa.

Joulua perhe viettää perinteisesti syöden, kahvitellen ja lahjoja availlen. Jouluaattona vieraiksi saadaan Neean vanhemmat, sisko ja veli.

Joulupöydän antimet vaihtelevat joka vuosi, ja usein kokeillaan jotain uutta. Porkkanalaatikkoa, herneitä ja lohta on kuitenkin oltava aina pöydässä.

Tärkein joulukoriste on olohuoneeseen tuleva kuusi, jonka täytyy olla aito. Tuoksuva kuusi koristellaan runsaasti erilaisilla koristeilla. Oksille mahtuu reissuilta hankittuja ja lasten itse tekemiä koristeita. Lähes joka ikkunalla tuikkii tähti, ja pöytiä koristavat joulukukat.

Lapsilla on joulukalenterina Neean vanha täytettävä joulukalenteri.
Vanhalla puuhellalla on keitetty monet riisipuurot ja mehut.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.6/5 - (52 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset