”Elämme tangokilpailijoiden mukana jännittävissä hetkissä”
Viime vuoden heinäkuussa tangokuninkaallisiksi kruunatut Keijo Hietikko ja Heta Halonen seuraavat tiiviisti tulevia Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailuja. Mieleen muistuvat omat jännittävät hetket vuoden takaa.
Hietikon ja Halosen kuluneeseen vuoteen on mahtunut mukaan monenlaisia musiikillisia töitä ja uusia mahdollisuuksia.
Jalasjärveläisellä Keijo Hietikolla, 30, tangokuninkuus aloitti kiireisen kolmen kuukauden mittaisen keikkailujakson.
– Sen jälkeen meininki rauhoittui ja keikat painottuivat viikonlopuille. Marraskuussa palasin päivätyöhöni Atrian nautateurastamolle. Nyt kesäaika mennään taas ainoastaan keikkojen parissa. Työnantaja on ollut myönteinen musiikillisen urani suhteen ja olen saanut tehdä joustavasti arkipäivien esiintymisiä. Kuluvan kesän saan tehdä pelkästään musiikkitöitä.
Tangokuningatar Heta Halonen, 31, on esiintynyt kotikaupungissaan Porissa. Hietikon tapaan hän on käynyt myös perinteisillä tanssilavakeikoilla.
– Olen päässyt esiintymään monipuolisesti, mistä olen hurjan iloinen. Vedimme Mikko Elon kanssa koulukiertueen, olin mukana Grease-musikaalissa ja Eino Grönin ja Pori Sinfoniettan yhteiskonsertissa Antti Rissasen johtamana. Vuoden aikana olen saanut tehdä monenlaista taiteellisesti mielenkiintoista työtä, siitä kiitos kaikille kollegoille ja tietysti yleisölle.
Musiikillisia kesäkiireitä
Halonen on koulutukseltaan musiikkipedagogi. Porilaisena hän iloitsee erityisesti heinäkuun Pori Jazzeista.
– Kesällä keikkailen ihanilla Jazzeilla ja totta kai Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Syksyllekin on suunnitelmia, muun muassa tangotanssiin ja -musiikkiin pureutuva kiertävä esitys, jossa on mukana muitakin tangokuninkaallisia, kuten Tiina Räsänen, Petri Hervanto ja Aki Samuli.
Kiireistä kesä on myös Keijo Hietikolle.
– Keikkailen koko kesän Kati Narvanmaan ja Kuiskaus-yhtyeen kanssa. Samalla suunnitellaan tulevaa. Katin kanssa onkin jo alettu miettiä joulun konserttikiertuetta. Erilaisia pienempiä esiintymispyyntöjä on tullut paljon ja syksyllä minulla on ensimmäinen juontokeikka Kurikan Asu&Elä -messuilla. Pääpaino on kuitenkin tanssilavakeikoissa.
Voitto on tuonut tunnettavuutta
Molemmat tangokuninkaalliset kertovat, että voiton kautta he ovat saaneet paljon uusia kontakteja, näkyvyyttä ja työmahdollisuuksia.
– Onhan sitä miettinyt, että sainko vuodesta kaiken haluamani irti tai olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin, pohtii Hietikko.
– Omat kilpailuhetket muistuvat mieleen, kun nyt seuraa uusia kilpailijoita, samoin jännityksen tunteet. Kisassa on hienoja laulajia ja elän heidän mukanaan jännittäviä hetkiä, kertoo Halonen.
– MeriTango-risteilyllä pääsemme molemmat tutustumaan uusiin kilpailijoihin paremmin.
Heta Halosen kuulumisia voi seurata Instagramissa @hetabeatavocals ja Facebookissa @hetahalonenofficial ja Keijo Hietikon vastaavat löytyvät @keijo_hietikko ja @Keijo Hietikko.