Article image
MSK Groupin kansainvälistäjäsukupolvi Slovakian uuden tehtaan avajaisissa. Vasemmalta Virva Liinamaa, Antti Penttilä, Lauri Isosaari, Elina Väljä, Maria Ikävalko, Markus Isosaari, Nanna Hietala ja Ville Isosaari. Kuvasta puuttuu Inka Isosaari.
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys

Yhdeksän serkuksen perheyhtiö MSK Group on alansa huippuosaaja

Teksti: Minna Saloranta
Kuvat: Sirpa Jutila /MSK ja MSK:n arkisto

MSK Groupin eli Maaseudun Koneen omistajien kokouksessa on paljon samaa kuin sukujuhlissa. Pöydän ääressä on silloin yhdeksän serkusta.

MSK Cabins on Euroopan johtava liikkuvien työkoneiden turvaohjaamojen valmistaja. Muut MSK Groupin tytäryhtiöt tunnetaan muun muassa maatalouskoneista, venetrailereista, peräkärryistä ja muoviosista. Yritys on Etelä-Pohjanmaan suurimpia yksityisen sektorin työllistäjiä.

On tultu pitkä matka siitä, kun omistajaserkusten paappa Ville Isosaari perusti olkilietsoja valmistavan yrityksen vuonna 1950.

Serkuksista kolme on mukana yrityksen toiminnassa: Nanna Hietala hallituksen puheenjohtajana, Elina Väljä hallituksen jäsenenä ja tytäryhtiöiden Junkkari Oy:n ja Juncar Oy:n business controllerina ja sekä Markus Isosaari hallituksen varapuheenjohtajana ja konsernin rahoitustehtävissä.

Yritys on ollut aina kiinteä osa serkusten elämää, hyvässä ja pahassa.

– Meitä on kuljetettu tehtaalla, toimistolla, yrityksen juhlissa ja jälleenmyyjien takapihalla, ja kesätöihin on tultu nuorena. Henkilöstön on oppinut tuntemaan vuosien varrella. Meillä tehdään pitkiä työuria, ja henkilöstö on kuin laajennettu perhe, Väljä kuvaa.

Katso kuvakarusellikuvat MSK Cabinsin tehtaalta!

Muualla työskentely kirkasti oman yrityksen arvon

Hietala on toiminut yhtiön eri tehtävissä koko työuransa ajan. Hän myöntää, että nuorena houkutti kokeilla siipiä maailmalla, mutta perheyritys kaipasi uutta polvea mukaan.

Hyvän kymmenen vuotta häntä nuoremmat serkut ovat puolestaan aloittaneet uransa muualla. Se on Väljän ja Isosaaren mukaan ollut opettavaista ja kirkastanut samalla oman yrityksen arvon.

– Muualta katsoen huomasi, että meillä Härmässähän on maailmanluokan osaamista ja toimintaa, sanoo Väljä.

– Muualla työskennellessä on nähnyt, että miljardiluokan yrityksissä ei asioita hoideta yhtään sen paremmin kuin meillä vaan päinvastoin. Kun pienemmässä yrityksessä nähdään ongelma, se korjataan ja mennään eteenpäin. Isommissa firmoissa toiminta voi olla häkellyttävän hidasta ja kankeaa, Isosaari sanoo.

Katso kuvat MSK Plastin tehtaalta!

Kolme sukupolvea, kolme vaihetta

Hietala määrittelee yrityksen vaiheet sukupolvien mukaan. Ensimmäinen polvi loi vankan pohjan. Toinen kehitti ja kasvatti toimintaa isolla loikalla. Kolmas löysi oman juttunsa kansainvälistymisestä.

Kolmannen polven aikana vaatimustaso ja kilpailu ovat kasvaneet rajusti. Jos et ole maailmanluokkaa, olet ulkona. MSK on paitsi pysynyt pelissä, myös kasvanut voimakkaasti.
Perheyrittäjyys näkyy kolmikon mukaan siinä, että katsotaan kauas. Jo isovanhemmilta tulee arvoihin ihmisyys ja lähimmäisen rakkaus. Talosta halutaan työpaikka, jossa viihdytään, voidaan hyvin ja rakennetaan mielekkäitä työuria. Työnantajakuvaa rakennetaan teoin, ei sanoin.

Katso kuvakarusellin kuvat!

– Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, ja 860 ihmisen työllistäminen on iso vastuu. Ratkaisuja tehdessä pitää muistaa, että niillä on vaikutus niin moneen ihmiseen ja vielä heidän perheisiinsäkin. Siksi ratkaisujen on oltava kestäviä, Hietala sanoo.

Serkukset löysivät oman polkunsa

Kun Hietala pohtii yrityksen tähtihetkiä, eivät päällimmäiseksi nouse investoinnit tai kasvukäyrät, vaan se, että serkukset ovat löytäneet yhteisen kielen ja suunnan. Se oli haastavaa pelkästään siksi, että ääniä on monta ja serkukset ovat väistämättä jo etäisempiä toisilleen kuin edelliset yrittäjäpolvet: aviopari ja kolme sisarusta.

Nanna Hietala
Nanna Hietala toimii MSG Groupin hallituksen puheenjohtana.

– Sukupolvenvaihdos ei ollut kivuton. Edellisen polven voimakkaiden hahmojen jälkeen tuli valtatyhjiö. Kesti aikansa oivaltaa, ettei tarvitse astua kenenkään muun kenkiin, vaan että omat kengät ovat parhaat kulkea. Oli mahtavaa, kun tajusi, mikä on meidän juttumme ja että meistä on tähän yhdessä, Hietala sanoo.

Maaseudun Kone

– Ei ole itsestään selvää, että tällainen paletti toimii. Mekin jouduimme tekemään paljon töitä sen eteen. Ei niin, että mielipiteet olisivat olleet niin erilaisia, mutta on pitänyt oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään toisia, sanoo Isosaari.

– Ja sen on huomannut, että kirjoittaminen pitäisi kieltää. Tekstiin tulee nyansseja, joita ei edes huomaa. On parempi puhua, naurahtaa Hietala.

– Mieluiten kasvokkain, täydentää Väljä.

Vastuun jakautuminen on iso onni

MSK Groupin toiminnassa mukana oleva kolmikko serkuksia korostaa olevan iso onni ja rikkaus, että vastuunjakajia on monta. Jos joku haluaa välillä höllätä tai kokeilla jotain ihan muuta, sekin on mahdollista.

– Monelle yrittäjälle sellainen ei ole koskaan mahdollista, miettii hallituksen varapuheenjohtaja Markus Isosaari.

MSK:n rakenne on siitäkin poikkeuksellinen, että yritys on ollut aina vahvasti ulkopuolisen ammattijohdon varassa. Myös hallitukseen on haluttu mukaan ulkopuolisia asiantuntijoita. Näille kaikille kolmikko antaa suuren arvon. Ulkopuoliset tuovat erilaista näkökulmaa ja kokemusta maailmalta.

Perisuomalaisuuteen kuuluu, että itse ei aina näe hyviäkään puolia niin kirkkaasti kuin ulkopuolinen.

– Kun ohjaamotehtaalle tuli uusi toimitusjohtaja, hän asetti tavoitteeksi tehdä yksiköstä maailman parhaan. Se kuulosti meistä oudolta ja ylimitoitetulta. Kymmenen vuotta myöhemmin aloimme uskoa, onhan meillä – jos ei maailman paras – niin ainakin maailmanluokan ohjaamotehdas maailmanluokan osaamisella. Sitä osaamista oli varmasti jo aiemmin, mutta näiden vuosien aikana se ja kilpailukyky on kaivettu framille, kuvaa Isosaari.

MSK Group

Yhdessä rakennettiin toimiva malli viestiä

Hyppäys kolmen sisaruksen omistamasta yrityksestä yhdeksän serkuksen omistuspohjaan on iso muutos.

Kun MSK Groupissa tehtiin omistajasopimusta, kyseltiin toisten yrittäjien kokemuksia ja haettiin neuvoja myös Perheyritysten liitosta.

Silloin syntyi myös tekninen käsikirja. Se on työkalu, johon on listattu periaatteet ja pelisäännöt.

Niin hyvin sovitut faktat ovat selkäytimessä, että kirjasta ei tarvitse juuri esiin kaivaa.

– On kuitenkin tärkeää, että se on olemassa, toteavat Nanna Hietala, Elina Väljä ja Markus Isosaari.

Hiottua viestintää

Yksi kolmannen sukupolven keskeinen haaste on ollut ratkaista se, miten viestintä johdolle pidetään yksinkertaisena.

– Siitä ei tule mitään, jos yhdeksän omistajaa huutelee mielipiteitään eikä yrityksen johto tiedä, mitä omistajat haluavat. Kaikki eivät voi puhua omistajan äänellä, mutta kaikkien on tultava kuulluiksi, sanoo Isosaari.

Jokaisella kolmella sukuhaaralla on hallituksessa edustajansa, joka puhuu oman sisaruskuntansa äänellä. Senkin jälkeen on tärkeä löytää vielä hallituksen jäsenten kesken konsensus niin, että johdolle annettava viesti on selkeä.

Yrittäjät haluavat rakentaa sellaista kulttuuria, että omistajilla ei ole oikotietä töihin yritykseen.

– Paikkaa voi hakea, kun sellainen tulee auki, ja silloin omistaja on muiden hakijoiden kanssa samalla viivalla. Osaaminen ja kompetenssi ratkaisevat, sanoo Hietala.

Yritys ei saa olla kenenkään painolasti

Niin rakas ja tärkeä kuin yritys omistajilleen onkin, sen ei haluta olevan kenellekään painolasti.

– Perheyrityksen pitää olla rikkaus ja positiivinen lisä omaan elämään. Kenenkään ei ole tarve siihen väkisin hypätä.

Hietalan Jaakko-isältä on jäänyt elämään ilmaus ”yrittämisen hinku”. Hän totesi, että sellaista pitää olla, ja pakottamalla sitä ei tule. Tästä uuden polven yrittäjät ovat samaa mieltä.

– Sekin on ok, jos paloa ei tunne, Hietala sanoo.

– Silloin on hyvä kuitenkin miettiä, että onko omistaminen yrityksen ja oman edun kannalta mielekästä vai olisiko osakkuus paremmissa käsissä jonkun toisen hallinnassa, pohtii Isosaari.

Se on varmaa, että serkuksilla hinkua riittää. Seuraava polvi tekee aikanaan omat ratkaisunsa. Siihen heillä on täysi vapaus.

Slovakiaan rakennettu uusi tehdas vihittiin käyttöön keväällä 2022.

MSK Group

• Yhtiö muodostuu emoyrityksestä ja kuudesta tytäryrityksestä. Omia tuotteita valmistavat Junkkari (maatalouskoneet) ja Juncar (peräkärryt ja trailerit). Täysin varusteltujen turvaohjaamoiden sopimusvalmistusta tekevät MSK Cabins Härmässä, MSK Matec GMBH Saksassa ja MSK Cabins S.R.O. Slovakiassa. MSK Plast on keskittynyt ruisku- ja reaktiovalettujen muoviosien valmistukseen.
• Tämän vuoden liikevaihto nousee noin 200 miljoonaan.
• Valmistettavia osia on vuodessa 10 miljoonaa.
• Työntekijöitä 860, joista 510 Suomessa, 200 Saksassa ja 150 Slovakiassa. Slovakiaan rakennettu uusi tehdas vihittiin käyttöön keväällä.
• Yrityksen perusti vuonna 1950 Ville Isosaari, joka keskittyi ensin olkilietsojen valmistukseen ja laajensi pian muihin maatalouskoneisiin. Hänen äkillisen kuolemansa jälkeen ohjaksissa jatkoi vaimo Maija Isosaari.
• Seuraavan polven kehittäjiä ovat Jussi Isosaari ja jo edesmenneet Anna-Liisa Penttilä ja Jaakko Isosaari. Nyt yritystä jatkavat heidän lapsensa.

Yrittämistä sydämellä ja järjellä

Perheyritykset ovat kautta historian olleet suomalaisen elinkeinoelämän selkäranka. Noin 70 prosenttia suomalaisista työnantajayrityksistä (yli 62 000) on perheyrityksiä. Sekä Etelä-Pohjanmaalta että Pohjanmaalta perheyrityksiä löytyy noin 2000 ja ne työllistävät molemmilla alueilla noin 16 000 työntekijää. Tähän ei ole laskettu mukaan maatalousyrityksiä.

Valtaosa perheyrityksistä on pieniä; toista ääripäätä edustavat Hartwallin, Pauligin ja Herlinin sukujen omistamat yhtiöt.

– Perheyrityksiin yhdistetään perinteiden kunnioitus, mutta se ei tarkoita jämähtämistä. Tutkimusten mukaan perheyritykset kasvavat vähintään yhtä paljon kuin muut, ja niissä tutkimukseen ja kehitykseen sijoitetut eurot tuottavat enemmän patentteja, uusia tuotteita ja tuloja kuin muissa yrityksissä, sanoo Perheyritysten liiton johtava asiantuntija, KTT Krista Elo-Pärssinen.

Haluun kehittyä ja uudistaa liiketoimintaa liittyy pyrkimys siirtää yritys seuraavalle polvelle aina parempana kuin sen on itse saanut.

perheyritykset

Perheyritys on muita vakaampi

Tutkimusten mukaan myös perheyritysten kriisinkestävyys on muita parempi.

– Niiden liikevaihto ei heittele suhdannevaihteluissa niin paljon kuin muissa yrityksissä. Näin siksi, että niissä toimitaan pitkällä aikajänteellä ja katsotaan ennemmin tasetta kuin tulosta. Taseet ovatkin niissä usein vahvoja, Elo-Pärssinen sanoo.

Perheyritykset ovat myös tärkeitä yrittäjyyskasvattajia. Yrittäjäperheen lapsesta tulee todennäköisemmin yrittäjä – jos ei perheensä yritykseen, niin omaansa. Yksi perheyritysten merkitys on niiden aktiivinen toiminta varallisuuden ja hyvinvoinnin jakajina liiketoiminnan lisäksi myös säätiöiden kautta.

Mitä perheyrityksiltä sitten voisi oppia?

– Oma-aloitteisuutta, sinnikkyyttä, rohkeutta, mahdollisuuksien näkemistä, sitoutumista, omistautumista. Perheyrityksissä yhdistyvät tunne ja järki. Asioita tehdään täydellä sydämellä mutta järki päässä. Se on toimiva yhdistelmä, summaa Elo-Pärssinen.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.6/5 - (30 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset