Petteri Punakuonon vaikutus näkyy taseessa

Poroelinkeinon tutkijoita on Suomessa vain kourallinen ja heistä vain yksi tutkii porotaloutta päätoimisesti, Inarista käsin. Tutkija Jukka Tauriainen tutkii poroelinkeinon taloutta sivutoimenaan ja Seinäjoelta käsin, Luken palveluksessa.

Tauriainen kuului opiskelijana tutkimusryhmään, joka kehitti kannattavuuskirjanpidon tietojentallennusjärjestelmää.

– Olin ryhmän jäsenistä kotoisin pohjoisimmasta maan kolkasta. Porotalouden tutkimus lankesi minulle sitä myöten myöhemmin –  ja luonnollisesti, Utajärveltä kotoisin oleva Tauriainen naurahtaa.

Eläviä poroja hän näkee nykyään harvakseltaan verrattuna elinkeinon biologisen puolen tutkijoihin. Poronhoitoalueelle hän sentään tekee työn puolesta matkoja säännöllisesti.

Porosta on moneksi

Poroyrittäjät ovat nykyään monialayrittäjiä. Yrittäjyyden runkona ovat edelleen lihantuotanto ja lihan jatkojalostus, mutta myös matkailu, käsityöt, ravitsemuspalvelut ja safarit ovat olennainen osa poroelinkeinon yrittäjyyttä.

– Hyvin monet porotilalliset käyvät myös ansiotyössä, Tauriainen sanoo.

Hän toteaa poroyritysten koon suurenevan pohjoista kohti mentäessä.

– Saamelaisalueella keskimääräinen poroyrityksen koko on 245 poroa ruokakuntaa kohden, kun se eteläisellä poronhoitoalueella on 150 poroa.

Luke seuraa tutkimuksissaan yli 80 poron yrityksiä.

Romanttista selviytymistaistelua

Poroelinkeinon harjoittaminen on viimeisen 15 vuoden ajan muuttunut. Yhä suurempi osa lihasta myydään suoramyyntinä suoraan kuluttajille. Myös lihan pienjalostus on yleistynyt. Lihan keskihinta on sen myötä noussut.

– Tukea porotilallinen saa 28,50 euroa eloporoa kohti vuodessa. Tukien osuus poroyrityksen tuotoista on noin 16 prosenttia, kun se maataloudessa on yleensä 40 prosenttia.

Tauriainen toteaa etelän ihmisten romanttisen ajatuksen porotilallisten elämästä olevan todellisuudessa enemmän selviytymistaistelua. Liikenneonnettomuudet näkyvät taloustilastoissa, mutta lisäkustannuksia porotaloudelle aiheuttavat pääasiassa petovahingot.

– Sudet, karhut, ahmat, kotkat, ilvekset, Tauriainen luettelee.

Kustannuksia tulee itse kuolleen poron lisäksi kuolleiden porojen etsinnästä.

– Todistuskappaleet on löydettävä, ja etsintä laajoilta tunturialueilta lisää kustannuksia äkkiä.

Tänä vuonna noin kolmanneksen notkahduksen poroyrittäjän tuloihin teki runsasluminen talvi.

– Kustannuksia lisäävällä ruokinnalla ei pystytty täysin korvaamaan paksun lumen alle jäänyttä ravintoa.

Tauriainen epäilee samanlaisia talvia olevan ilmastonmuutoksen myötä tulossa lisää.

Poro ylläpitää kieltä ja kulttuuria

Ei poroelinkeinon harjoittaminen sentään yhtä synkkyyttä ole.

– Pohjoisen isot poroyritykset saavat työlleen ihan kohtuullisen korvauksen. Myös lisääntynyt jatkojalostus on tuonut tuotteelle lisäarvoa. Joukosta löytyy kelpoja menestystarinoita.

Poroelinkeinon harjoittamiseen sisältyy myös paljon muuta kuin pelkkää taloudellista toimintaa.

– Se on elämäntapa, joka kannattelee koko alueen kulttuuria ja kieltä, Tauriainen toteaa.

Poroelinkeinon ympärillä tapahtuva toiminta on luonteva ympäristö ja luonteva tilaisuus käyttää ja säilyttää omaa saamen kieltä.

– Jo pelkän kielen säilymisen takia porotalouden harjoittaminen on tärkeää.

Lähes jokaisen Lapissa vierailevan matkailijan toiveena on nähdä poro.

Petteri Punakuono ja ne muut

Tauriainen ei osaa varmasti sanoa, miksi kysymystä porojen määrästä edelleen vältellään.

– Kahta puolen puuta niitä kerrotaan aina olevan, hän naurahtaa.

Poroyrittäjiä Tauriainen tapaa säännöllisesti alan koulutus- ja luentopäivillä, niin poroparlamentissa tai paliskuntain yhdistyksen hallituksen kokouksissakin.

– Pohjoisen ihmiset ovat välittömiä, tilaisuuksissa kuulee paljon hyviä juttuja, Tauriainen toteaa.

Tämän vuoden lopussa päättyy Luken hanke porotalouden aluetaloudellisista vaikutuksista. Tavoitteena on pystyä laskemaan paljonko poro tuottaa euroja alueelle ja paljonko porot tuottavat työllisiä alueelle.

– Kerrannaisvaikutukset ovat isot. Tunturissa laukkaavan ja ravintolan pöydässä olevan poron välissä syntyy monessa portaassa lisäarvoa.

Porotalouden tutkija Jukka Tauriainen myöntää Petteri Punakuonon vetovoiman näkyvän koko elinkeinon tuloksessa.

– Lihantuotannon tuloina Petteri sen sijaan ei saa näkyä.

Pauli Koiviston lehmät lähtivät ja tilalle tulivat porot.

Lypsykarjasta poroihin

Kolme vaadinta ja yksi hirvas. Siinä teuvalaisen Pauli Koiviston tokka. Pitkäaikainen haave poroista toteutui reilu pari vuotta sitten.

– Kotijoukkoja piti jonkin aikaa suostutella, mutta lehmistä luopumisen jälkeen oli kiva saada jotain tilalle, Koivisto myöntää.

Koiviston poroista lähes kosketusetäisyydelle suostuu se tokan arinkin vaadin. Jäkälää ja kauraa ei tarvitse välttämättä houkutuksina käyttää.

– Näistä jokainen on oma persoonansa, Koivisto toteaa.

Laitumina poroilla on tällä hetkellä suojainen metsäpalsta ja noin 30 aarin kokoinen heinälaidun.

-Viereinen taimikko on tarkoitus aidata, jolloin porot pääsevät tekemään myös taimikonhoitotyötä.

Koivistoa huolettaa lähistöllä liikkuvat sudet. – Porojen kauloissa kilkattavat kellot häiritsevät susia jonkin verran. Paljon muuta asialle ei voi tehdä, hän valittelee.

Varsinaiseen joulutyöhönsä porot eivät tänä vuonna ehkä pääse. Niin oma kuin yleinenkin terveystilanne saattaa koitua esteeksi. Helsingin kaupunginteatterin puvustamossa tilaustyönä teetetty pukinparta säilyy onneksi käyttökelpoisena seuraaviin jouluihin.