Article image
Elisa Poola nauttii työstään RoadHouse PowerParkissa.
Kaupallinen yhteistyö

26.11.2020
Tapahtumat ja matkailu

Itsetehdyt jouluherkut tuovat joulun

Teksti: Liina Hautanen
Kuvat: Liina Hautanen ja Jenna Koivisto

Kauhavalla valtatie 19 varrella sijaitsee useampikin jouluinen pysähdyspaikka, joissa voi herkutella joko nopeasti tai pitkän kaavan mukaan. Keittiömestareilla ja leipureilla on jouluvalmistelut jo hyvällä mallilla.

Kauppahallitunnelmaa RoadHouse PowerParkissa

Nurmossa miehensä, kissansa ja koiransa kanssa asuvalle Elisa Poolalle valtatie 19 on tuttu. Poola kulkee sitä pitkin töihin Alahärmään RoadHouse PowerParkiin.  

– Tulin alunperin kesätöihin tänne leipomoon kun RoadHouse avattiin vuonna 2014, sitten kävin vielä vähän opiskelemassa ja 2017 palasin takaisin. Nyt olen leipomopäällikkönä ja vastaan myös palvelulinjastomme toiminnasta, Poola kertoo.

– Vaikka työmatka on pitkä, niin tänne on aina ihana tulla. Olemme kyllä puhuneet mieheni kanssa Kauhavalle muuttamisestakin, Poola paljastaa.

RoadHousessa Poolan työkenttää on koko palvelulinjasto, eli italialaisia makuja tarjoileva jäätelöbaari Gelato Dolce, leipomo-konditoria Bakery Voilá, juustonystävien Cheese&Wine sekä monipuolinen liha- ja kalatiski Deli. Yhdessä viereisen Boulevard Bistro -ravintolan kanssa joulua on suunniteltu jo keväästä asti.

– Täällä on ihana kauppahallimainen tunnelma ja vaikka joulumarkkinoita ei tänä vuonna voidakaan järjestää, joulukuusi pysytetään, myymälät on puettu jouluisiksi ja pöydät katetaan notkumaan jouluherkuista, Poola kuvailee innostuneena.

Joulun hittituote on talon oma savulohi

RoadHousesta löytyy joulupöytään monenlaista herkkua. Joulukinkun hausta on tullut monelle jo perinne. Vaihtoehtoina ovat Snellmannin harmaasuolattu tuorekinkku sekä Atrian valmiiksi paistettu kinkku.

– Joulun suosikkituote on meidän oma savulohemme, se yleensä menee sitä tahtia, kun sitä tekee, Poola hymyilee.

Lihatiskin lihat ovat kotimaisia ja kalat tulevat Hätälältä. Joulupöytään Poola suosittelee lisäksi Snellmannin lakka- ja karpalomaksapasteijoita sekä joulumakkaroita.  Myös juustotiskillä eletään nyt parasta sesonkiaikaa ja valikoimat ovat parhaimmillaan.

Bakery Voilán uunituoreet leivät ovat suosittuja läpi vuoden. Lahjaleiviksi viedään erityisesti joululimppua, pähkinäistä hedelmäleipää ja saaristolaisleipää. Joulutorttuja aletaan kysymään jo isänpäivältä.

Bakery Voilán uunituoreet leivät ovat suosittuja läpi vuoden. Joululimppu on myös hyvä lahjaleipä, Poola vinkkaa. 

– Teemme kaikki kakut, pullat ja leivät alusta asti itse täällä. Kaneli-kinuskitäytekakku on aivan hitti, siinä on ihana puolukkahillo- ja kanelikinuskikermatäyte. Jouluksi leivomme myös puolukalla, piparkakkumausteella ja mantelitäytteellä höystettyjä joulupullia, Poola kertoo.

– Harva hoksaa, että myös jäätelöitämme on mahdollista ostaa mukaan kotipakkauksina. Teemme jäätelöt itse Valion maitoon ja sieltäkin löytyy nyt joulun makuja, kanelia ja kanelipuolukkaa, Poola esittelee.

Bistron joululounasta odotetaan jo

Boulevard Bistrossa tarjoillaan perinteinen joululounas 16., 17. ja 18.12. Lounaille otetaan vastaan ennakkovarauksia.

– Bistro valmistaa meille myyntiin myös lanttu-, porkkana -ja maksalaatikot sekä talon sinapin, Poola kertoo.

Jouluna myös yöllä saa syödä. Poola kehottaa yhdistelemään rohkeasti.

– Jouluna saattaa monesti vähän venähtää se ilta, jolloin on mukava tarjota vielä vähän suolapaloja. Krapia siemennäkkärimme yhdistettynä katkarapusalaattiin, graaviloheen tai homejuustoon on ihana yöpurtava.

Liha- ja kalamestareita kannattaa jututtaa rohkeasti. Tiskin takaa saa hyviä valmistusvinkkejä ja uusia ideoita kotikeittiöön. Katso kuvakarusellin kuvat!

RoadHousen tunnelma lumoaa niin asiakkaat kuin työntekijätkin

Monet ohikulkijat yllättyvät iloisesti pysähtyessään ensimmäistä kertaa RoadHouseen. Poola nauttii paikan tunnelmasta itsekin.

– RoadHouse on työpaikkana ihana ja vaihteleva. Täällä ei ole kahta samanlaista päivää. Kesä matkailijoineen tuo oman vipinänsä ja silloin saa tehdä vähän isommalla skaalalla. Syksyisin ja talvisin on usein messuja ja muuta tapahtumaa, Poola kertoo.

Joulunalla Poolalla riittää vipinää töissä, joten joulun herkut tarttuvat viimeisenä päivänä myös omaan ostoskassiin.

– Vietämme joulua lapsuudenperheeni kanssa.  Meitä on neljä tyttöä ja joulua laitetaan yhdessä näin aikuisiällä. On ihanaa jakaa yhdessä, kuka tekee salaatit, kuka jälkkärit ja muut, Poola kuvailee.

Härmän Kylpylän joulu

Ivalosta lähtöisin oleva Mikko Pettersson tuli Kauhavalle töihin vuonna 2013. Ensin PowerParkiin ja vuonna 2016 Härmän Kylpylään. Kauhavalaistuneella keittiömestarilla on tärkeä rooli Härmän Kylpylän jouluvalmisteluissa.

– Olen viihtynyt Kauhavalla tosi hyvin. Kauhava on mukava paikka asua ja sopii hyvin lapsiperheille. Sujahdin tänne mielestäni helposti, pohjalaiset eivät aivan hirveästi eroa lappilaisista, Pettersson sanoo.

Lapinmies tuli Kauhavalle työn perässä.

– Minulla oli kyllä tarkoituksena lähteä kiertämään ympäri Suomea ja siitä sitten maailmalle, mutta tähän Kauhavalle se minun lentoni sitten loppui, kun vaimo löytyi täältä, Pettersson nauraa.

Sittemmin perhe on kasvanut myös kahdella lapsella.

Keittiömestari Mikko Pettersson viihtyy hyvin Kauhavalla.

Jouluherkut kätevästi verkkokaupasta

Härmän Kylpylässä joulua vietetään perinteisin menoin. Kausi alkaa pikkujouluilla, jatkuu joululounailla ja huipentuu Kylpylän jouluun, jossa jouluisäntä tai -emäntä ovat aina paikalla varmistamassa, että jouluvieraat viihtyvät ja ohjelmanumerot seuraavat toisiaan sujuvasti.

Pikkujoulukauden uutuus on Catering-pikkujoulupaketti. Pikkujoulupaketti on herkullinen jouluateria alku-, pää-, ja jälkiruokineen, joka noudetaan omiin pikkujouluihin valmiiksi tarjoiluastioihin pakattuina.

– Moni yritys viettää tänä vuonna pikkujouluja omissa tiloissaan, joten Catering-pikkujoulupaketti on helppo tapa varmistaa, että juhlaväki pysyy tyytyväisenä, Pettersson esittelee.

Saman menun voi tilata verkkokaupasta myös jouluaatoksi tai joulupäiväksi kotiinkin ja helpottaa näin omassa kodissa tapahtuvaa ruokailua.

Härmän Kylpylästä voi varata pikkujoulutilaksi esimerkiksi viihtyisän Banketin, jonne mahtuu hyvin 30 henkilöä turvavälein, Pasi Vainio ja Anna Leena Hietamäki esittelevät.

Joulun ulosmyyntituotteet kysyttyjä

Härmän Kylpylän jouluherkuilla voi helpottaa myös omia joulukiireitään. Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä itse. Keittiö valmistaa myyntiin omatekoisia lanttu-, maksa- ja porkkanalaatikoita, sienisalaattia, rosollia, kossusinappia sekä joululimppuja. Tilaukset voi tehdä etukäteen ja ne ovat noudettavissa 22-23.12. Myös paikanpäälle voi tulla ostoksille. Aulamyymälä on auki 10-18 molempina päivinä.

Kylpylä on yksi harvoista ravintoloista, joka on avoinna koko joulun ajan. Varsinainen joulubuffet on tarjolla 24-26.12. klo 12-18. Sitä ennen jouluruokia pääsee maistelemaan Banketissa, jossa tarjoillaan vielä normaaliakin runsaampi jouluinen lounas 17. ja 18.12. klo 11.30-14.00. Myös Kylpylän seisovista pöydistä löytyy aina jotain jouluista viikolla 51.

Tunnelmallinen Riihi-ravintola sopii hyvin vähän intiimimpää tunnelmaa hakeville.

Joulupöydästä löytyy varmasti kaikille kaikkea.

– Naisväki arvostaa kylmää alkupalapöytää, kaloja ja salaatteja. Miehille on tärkeää liha, eli se kinkku ja vanhemmat ihmiset toivovat perinteisiä jouluruokia. Meille tulee joulun viettoon sekä kylpylän riemuista nauttivia lapsiperheitä että hemmotteluhoidoista, tansseista ja hyvästä ruoasta nauttivia pariskuntia ja senioreita ja kaikkien toiveet on huomioitu menussa, ravintolatoimen päällikkö Anna Leena Hietamäki kuvailee.

Monelle joulun kohokohta on joulukirkossa käynti.

– Vanhempi väki varmistaa etukäteen jouluvarausta tehdessään, että järjestetäänhän meiltä taas kirkkokyyti. Kyllä järjestetään, Pettersson lupaa.

Härmän Kylpylän joulun kruunaa herkullinen joulubuffet, joka tarjoillaan jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä klo 12-18.

– Kylpylän sivuilta löytyy myös catering-verkkokauppa, josta voi ostaa yksittäisiä ruokalajeja tai koostaa haluamansa menun kotiin. Ruoat voi noutaa halutessaan myös lämpiminä. Ruoat tulevat meiltä valmiiksi tarjoiluastioissa ja astiatkin saa palauttaa meille tiskaamattomina, niin että kodeissa jää enemmän aikaa seurusteluun, eikä yhden aika menisi siellä keittiössä, Pettersson sanoo

– Verkkokaupan tilaukset saa vaikka osamaksulla, että ei ole mitään hätää senkään suhteen, hotelli- ja kylpylätoimen päällikkö Pasi Vainio huikkaa iloisesti.

Keittiömestari Petterssonin joulu kuluu työn lisäksi myös sukulaisissa.

– Meillä puhutaan aina joulumaratonista. Aatonaattona menemme Härmän isulle, jouluaattoa vietetään anoppilassa ja joulupäiväksi suuntaamme anopin siskon luo joulupäivällisille, Pettersson kertoo.

Kotoisa Kahvila Pelipaikka

Valtatien varrella kannattaa pistäytyä myös Kahvila Pelipaikassa. Yrittäjä Teemu Kettulan pyörittämä lounaskahvila sekä lähituotemyymälä palvelevat jouluna aatonaattoon saakka.

– Teen myyntiin lanttu- ja porkkanalaatikkoa, hyvää jouluista katajanmarjalimppua sekä tietysti Pelipaikan omaa sinappia.

Pelipaikka on tullut tunnetuksi paitsi maistuvista lounaskeitoistaan myös vitriinistä löytyvistä itsetehdyistä leivonnaisista. Harva Pelipaikan korvapuustien makuun päässyt voi enää ajaa paikan ohi pysähtymättä.

– Tulen tänne joka aamu ennen kuutta leipomaan sämpylät, pullat ja uudet kakut leivosvitriiniin. Raaka-aineina käytän paljon näitä oman lähituotemyymälämme aineksia sekä ylipäätään kotimaista ja mahdollisimman lähellä tuotettua aina kun se on mahdollista.

Katso kuvakarusellin kuvat!

Jouluinen juustokakku jälkiruoaksi

Pelipaikan lähituotemyymälästä löytyykin mukavat viemiset jouluvierailuille. Miltä kuulostaisi Lappajärveläisen Kaffiinon paahtama Pelipaikan kahvi, vastajauhetut Sutelan Myllyn jauhot tai vaikkapa Härmäläänen hunaja? Pullia ja juustokakkuja voi tilata myös jouluksi, teen kaikenlaisia leivonnaisia tilauksesta, Kettula vinkkaa.

– Olemme yrittäneet sellaista kotoisaa tunnelmaa, että tänne olisi helppo tulla ja asiakas jatkaisi matkaa hyvällä tuulella.

Kettula tekee myös improvisaatiokeikkaa.

– Kerron imrovisoidun tarinan, johon otan yleisöltä aiheet. Kyseessä on niin sanottu ei-tarina, eli yleisö huutaa ei, jos tarina kulkee heidän mielestään väärään suuntaan ja vaihdan sitten kurssia, Kettula selventää.

Improvisaatioesityksen voi tilata esimerkiksi Alakylän Kyläareenalla järjestettäviin pikkujouluihin.

– Teemme Alakylän kyläyhdistyksen kanssa yhteistyötä, he vuokraavat Kyläareenaa pikkujoulutilaksi ja minä toimin siellä kokkina ja katan pöytään maittavan joulumenun Pelipaikan omalla twistillä.

Lähituotemyymälä, runsas keittolounas ja herkulliset itse tehdyt leivonnaiset houkuttavat pysähtymään Kahvila Pelipaikassa.

Kettuloiden omat joulutraditiot

Kettulan perheeseen kuuluu vaimo Mari sekä yhdeksänvuotias Elma ja vuoden ikäinen Valma. Joulunaika rauhoitetaan perheelle.

– Vietämme joka toinen vuosi joulua Kortesjärvellä Marin vanhempien luona ja joka toinen vuosi omien vanhempieni luona Ylihärmän Pakan kylässä. Ja aina silloin tällöin kutsutaan muut meille joulunviettoon, Kettula kertoo.

Vieraisilla ollessa Kettula saa istua valmiiseen pöytään.

– Jouluna minua ei pääsetä keittiöön, Kettula hymyilee.

Ennen omia lapsia jouluaatto kului usein joulupukin apulaisen roolissa.

– Joulupukkihommat olen lopettanut, nyt on mukava olla perheen kanssa kotona.

Katso video!

Sinustako uusi matkailualan yrittäjä Kauhavalle?

Hunurijärvi
Kuva: Hunurijärvi

Matkailukeskus Hunurijärvi etsii uutta omistajaa

Matkailukeskus Hunurijärvi etsii uutta omistajaa. Hunurijärvi sijaitsee erämaajärven rannalla, lappimaisessa keitaassa keskellä härmäläistä pelto- ja metsämaisemaa. Jykevästä kelosta rakennetut tilat, karu luonto ja hiljaisuus inspiroivat ja rauhoittavat niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin asiakasryhmiä.

Hunurijärvi muotoutuu monipuolisiksi tiloiksi erilaisille tapahtumille. Keloravintola Himmeli on viihtyisä juhlatila, nykyaikainen kokoustila ja korkeatasoinen ruokaravintola. Saariravintola ja kokous-sauna soveltuvat pienemmille ryhmille, majoitustilaa löytyy 2:sta kelomökistä. Aluetta on mahdollista kehittää ja mm. rakennusoikeutta on erillisille mökeille ja majoitusrakennuksille.

Lisätiedot ja esittelyt: Seinäjoen Kotijoukkue Oy / Harri Kivistö, puh. 040 714 6693

Pinkki Alvar
Kuva: Pinkki Alvar

Tunnelmallinen tilausravintola Pinkki Alvar etsii uutta omistajaa tai yrittäjää

Hyvällä paikalla Kauhavan keskustassa sijaitseva talo on joko myynnissä tai vuokrattavissa. Myynnissä myös tilausravintolan yritystoiminta. Talo mahdollistaa myös asumisen yläkerrassa. Tilaa yhteensä 374 m2.

Yhteydenotot: Marjo Laasonen, puh. 050 560 4490.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset