Pointti vieraili Power Truck Show -näyttelyssä Härmässä

Tamperelainen Tero Laatunen oli kurvannut paikalle komealla vuoden 1963 Chevrolet C10 autollaan. Auton kyljestä löytyy vanhaan autoon sopivaksi tyylitelty Thermokynnys-logo.

– Thermokynnys on eristävä hallien ja autotallien kynnys. Lämmitettävä versio katkaisee kylmäsillan oven kohdalta ja ovi saadaan aukeamaan olosuhteista riippumatta. Kynnykset asennetaan lisäksi maan tasalle, joten näiden kynnysten kanssa ei rullakot helise, yrittäjä Laatunen esittelee.

Auto herättää huomiota niin asiakkaan pihaan kurvatessaan kuin maanteilläkin.

– Onhan tällä autolla hienoa toimittaa tavaraa asiakkaalle, kun jo matkalla kaikille vastaantulijoille nousee hymy huulille ja harrikkakuskitkin peukuttavat. Hetki sitten asiakas huikkasi ensitöikseen kolmevuotiaan poikansakin katsomaan autoa. Täytyi oikein muistuttaa, että niin olisi minulla täällä kyydissä teille se kynnyskin, Laatunen nauraa.

Power Truck Showssa auton äärelle pysähtyi yleisöä jatkuvana virtana.

– Mietinkin tänne lähtiessäni, että saa nähdä kummasta jutellaan enemmän, autosta vai kynnyksestä. Täytyy kyllä sanoa, että tällä hetkellä auto johtaa.

Pinstraippausta ja käsinmaalattuja kylttejä

Näyttävän vani-letkan loppupäästä löytyi auto, jonka kylkeen tulevan Pontiac service -tekstin maalaus oli vasta työnalla. Siveltimen päässä taiteili turkulainen Pekka Mannermaa.

Mannermaan yritykset Virnamäen kyltti ja kultaus sekä Wizzzcraft brushwork ovat erikoistuneet vanhanajan kyltteihin ja lehtikultaustöihin sekä pinstriping-maalauksiin.

– Lisäksi teemme graafista suunnittelua moneen lähtöön, kertoo Mannermaa, jonka käsialaa on myös tämän vuoden Power Truck Show t-paidan kuvitus.

1980-luvun puolivälissä pinstriping-maalauksen aloittanut Mannermaa on alan uranuurtajia Suomessa.

– Siihen aikaan pinstraippia näki lähinnä jenkkilehdissä tai Ruotsissa autotapahtumissa käydessä, Suomessa niitä ei vielä tehty. Kipinä syttyi jo 70-luvulla ja yhdeltä Ruotsin matkalta sain sitten ostettua siveltimet ja aloin harjoittelemaan. Harjoittelin kuusi vuotta ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti, Mannermaa muistelee.

Koulutukseltaan Mannermaa on teollinen muotoilija.

– Kylttejä menee erityisesti sellaisille ravintoloille ja myymälöille, jotka ymmärtävät vanhan päälle.

Siveltimellä tehtäviä erikoismaalauksia Mannermaa tekee moottoripyöriin, autoihin, kypäriin, kenkiin, laukkuihin – oikeastaan vain asiakkaan mielikuvitus on rajana.

– Mielellään teen sellaisia vähän vintage-henkisiä juttuja, ne sopivat tälle tekniikalle hyvin, Mannermaa päättää.

Volvo haettiin takaisin kotiin

Veteraaniautorivistöstä löytyi haapajärveläisen Tuomo Siltalan punaisena hehkuva 1970-vuosimallin Volvo NB86. Samainen Volvo on ollut Siltaloiden perheen omistuksessa jo heti tehtaalta tultuaan, tehnyt mutkan muualla ja palannut nyt jälleen alkuperäisille omistajilleen.

– Olin kuusivuotias, kun haimme isäni kanssa auton uutena kotiin Auto Harolta Kokkolasta. Isä kuitenkin kuoli jo vuonna 1971, joten hän ehti ajaa tällä vain puoli vuotta. Äitimme kuitenkin päätti jatkaa maansiirtokuljetusyritystämme, ja niin me kaikki viisi sisarusta olemme sitten tehneet tällä työajoa kukin vuorollamme. Volvo oli meillä ajossa vuoteen 1985 asti, jolloin myimme sen pois, Siltala kertoi auton historiasta.

– Ostimme auton takaisin meille vuosituhannen vaihteessa. Viitisen vuotta sitten innostuimme auton entisöimisestä ja se olikin pitkä prosessi. Projekti kuitenkin valmistui, ja viime vuonna saimme auton museoautorekisteriin.

Hääkyytejä Volgalla

Punakeltaisen Sisu Leyland kuorma-auton etupuskurilla istuskeli Juha Juvela. Juvela ei ollut kuitenkaan auton omistaja, vaan oli istahtanut autonpuskurille toimittelemaan tuttavien kanssa, joita pitkään kuorma-autoilijana toimineella Juvelalla riittikin tapahtumassa.

– Kuorma-autoilu on täyttänyt aikanaan koko elämäni, mutta nyt ajan hääkyytejä ja muita tilausajoja vanhalla vuoden 1962 Volga-taksillani. Auto on alkuperäiskunnossa, ja varmaankin aika harvinainen täällä Suomessa, Juvela toimitteli.

Vammalassa vaikuttava ja itsekin paljon Venäjällä reissannut mies osti Volgansa jo vuonna 1989.

Pikkupojan lempiohjelma Rekkakuskit viitoitti tien ammattiin

Kuljetus Auvinen oli tuonut Härmään uuden lippulaivansa, vanhan seitsemänkymmentäluvun Movin´ On eli suomennettuna Rekkakuskit-televisiosarjan teemaan maalatun upouuden R540 Scaniansa.

– Olin kuuden vanha, kun kysyin äidiltä lupaa katsoa ohjelmaa. Mietin aina, että jos minusta joku päivä tulisi rekkakuski, niin olisin ylpeä, nykyisin yrityksen vetovastuussa oleva Mika Auvinen paljastaa.

Isä oli jo silloin aloittanut kuljetusliikeyrittäjänä.

– Isäukko aloitti perheyrityksemme jo vuonna 1953. Olen aina sanonutkin, että olen saanut verenperintönä vähän dieseliä joukkoon, kun autot kiinnostavat niin paljon, Auvinen taustoittaa.

– Ja onhan kuljetusala tärkeä. Jos ei kumipyörät liiku, niin Suomihan kuolee. Jos tavarat ei ole kaupassa huomenna, niin eihän meillä ole mitään. Moni ei ymmärräkään, kuinka tärkeä kumipyöräliikenne on. Ei ole vientiä, ei tuontia, laivat ei lähde eikä lentokoneet lennä, jos ei ole polttoainetta. Tänä päivänä ihmiset helposti vain olettavat, että rahat tulevat seinästä automaatista ja maito purkeissa kaupasta, ilman että edes ajattelevat asiaa sen pidemmälle.

Auvinen haluaisikin nostaa kuljettajien työn arvostusta.

– Kun puhutaan ammatin arvostuksesta, niin eihän meitä sieltä kymmenen kärjestä löydy, sieltä löytyy lääkäriä, lentokapteenia, gynekologia ja poliisia. Mutta me olemme aika tärkeä osa tätä kokonaisuutta.

Oman työn arvostus pitääkin Auvisen mukaan tehdä itse.

– Yritetään tehdä työ hyvin ja olla hyvällä yhteispelillä liikenteessä.  Hienosti laitetut autot ovat osa sitä: Muut antavat tietä ja äidit lasten kanssa näyttävät peukkua pikkuautoistaan. Tulee sellainen yhteispelin tunne, mikä on hienoa, Auvinen sanoo.

Viimeisen päälle hiotusta ulkomuodostaan huolimatta näyttelyyn tuodut rekat on tehty kovaan käyttöön.

– Kovaan työhönhän nämä on tehty. Täällä näkee vain sen glamour-puolen, mutta arkihan on tosi rankkaa. Lähdet aamulla kolmelta liikenteeseen, oli keli kuin keli. Tavaran pitää liikkua ja rekan kulkea. Se on kova laji, toisaalta kovia ovat äijätkin, Auvinen toteaa.

Pitikö kauan harkita, että teit näin ison investoinnin?

– Ei pitänyt, ei tämä ensimmäinen ole. Isä jäi eläkkeelle 1997, ja jo silloin laitoin ensimmäisen oman autoni. Tämä on vähän lumipalloilmiö, että ensin tehdään vähän hyttiä, sitten vähän helmaa, sitten vähän pyttyä. Vuosi vuodelta haluaa vähän enemmän, Amerikkaan asti näyttelyihin rekkansa vienyt Auvinen kertoo.  

Rekkakuskit ovat vähän kuin vanhanajan cowboyt, he hoitavat hommansa eivätkä pidä itsestään mitään ääntä.

Mika Auvinen

Autovalintaan vaikutti se, että Scania R540:ssa on Auvisen mukaan markkinoiden paras polttoainetalous.

– Polttoaine on kallista tänä päivänä ja samalla polttoaine on ainoa mistä voidaan säästää. Kuskin palkasta en lähde säästämään, koska firma on sen näköinen minkälaiset miehet siellä ovat töissä. Rekkakuskit ovat vähän kuin vanhanajan cowboyt, he hoitavat hommansa eivätkä pidä itsestään mitään ääntä, Auvinen kiteyttää.

– Aikoinaan kun minua haastateltiin 20 vuotta sitten, sanoin aina, että kaikilla muilla on purjeveneet tai kesämökit, mutta minulla on nämä autot. Mutta kyllä nyt kun käy jo kuudettakymmenettä, miettii että ehkä nyt olisi aika alkaa säästää siihen kesämökkiinkin, että saisi olla sitten vaimon kanssa nakkena laiturilla, Auvinen päättää.

Kuljetus Auvisen uusi Movin´ On -televisiosarjan teemaan maalattu Scania R540 voitti Power Truckissa sekä Super truck että Best in show -sarjat.