Kodintekniikan myynti vahvassa vedossa
Alkuvuonna Suomessa ostettiin yli 464 tuhatta älypuhelinta ja yli 107 tuhatta älykelloa.
Kodinelektroniikan, tietotekniikan, mobiililaitteiden sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti jatkaa huimaa vauhtiaan.
Koko sektorin myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä 10,6 prosenttia verrattuna vuoteen 2019.
Kuvaa kaupan määrästä saa sillä, että älykelloja myytiin Suomessa alkuvuodesta 107 507 kappaletta, kun viime vuoden saman ajan lukema oli 59 812.
Kuulokkeiden myyntimäärät valtavia
Myös erilaisten kuulokkeiden myyntimäärät ovat valtavia. Alkuvuonna erilaisia kuulokkeita myytiin lähes puoli miljoonaa kappaletta suomalaisten kassapäätteiden kautta.
– Meidän tilastoissamme eivät näy ulkomaisten verkkokauppojen kautta tilatut ja ostetut tuotteet, Elektroniikan Tukkukauppiaat ry Elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo kertoo.
Nummisalo arvelee, että kodin elektroniikkaa ei osteta merkittävästi ulkomaisista verkkokaupoista Suomen hyvän hintatason takia.
– Meidän hintamme ovat niin kilpailtuja, että muualta Euroopasta ostetaan kodinelektroniikkaa täältä Pohjoismaista. Varsinkin Venäjältä ostetaan ja haetaan paljon tuotteita Suomesta.
Nummisalo mainitsee televisiot yhtenä edullisena kodinelektroniikan tuotteena kotimaasta käsin ostettuna.
Taulutelevisioita myytiin alkuvuonna myös yli 100 kappaletta ja niiden keksimääräinen koko jatkaa kasvuaan.
– Eniten suosiotaan lisäsivät yli 70-tuumaiset televisiot, ja niissä myynnin kasvu oli 118 prosenttia, Nummisalo tutkii tilastoista.