Sielu lepää luonnossa liikkuessa

Elokuun viimeisellä viikolla lähdemme kuuden naisen voimin vaeltamaan UKK-kansallispuistoon Saariselälle. Reitin pituus on 85 kilometriä ja aikaa on kuusi päivää. Pakkaan rinkan ensimmäisen kerran elämässäni lähtöä edeltävänä iltana ja tunnen pientä paniikkia. Miten mahtaa keltanokan käydä.

Lähdemme vaeltamaan, mutta viiden ensimmäisen kilometrin jälkeen polveni ilmoittaa, ettei se halua ottaa enää askeltakaan. Polvituen, linimenttien ja venyttelyn avulla tapahtuu parin päivän kuluttua ihme: polvi paranee. Myös tenniskyynärpää- ja niskavaivat häviävät vaelluksen aikana. En voi kuin alkaa uskoa liike on lääke mantraan.

Alkumatkan aikana sataa ja olen kiitollinen uudesta goretex-asustani (vanhan asun sateenpitämättömyys tuli testattua suihkussa). Myös kengät toimivat, mutta sukkia en uskalla vaihtaa koko aikana, jotta eripaksuinen sukka ei aiheuttaisi rakkoja. Rinkasta ja minusta tulee luottoystävät, kun pääsemme alkukankeuden yli.

Luonto auttaa elämään hetkessä

Parasta on, että olemme täysin irti arjesta jo ensi askeleesta lähtien. Vaellamme kartan ja kompassin avulla henkeäsalpaavissa maisemissa. On maalauksellisia tuntureita, värikästä suota, lehtomaisia kuruja ja kirkkaita puroja, joista otamme juomavetemme.

Yöt vietämme tuvissa, joista toisella puolella on autiotupa ja toisella varaustupa. Koska meillä on paikat varaustuvassa, saamme nauttia patjojen ja tyynyjen tuomasta luksuksesta. Ruoka on yksinkertaista mutta herkullista, kaikkihan maistuu reippailun jälkeen hyvältä.

Ei se matka vaan vauhti

Ikähaarukkamme on 46–67 vuotta ja kunto on toisilla parempi, toisilla huonompi. Kun jotkut makaavat tauon aikana reporankana, toiset poimivat mustikoita. Tavallinen perusterve ihminen pystyy vaeltamaan pitkiäkin matkoja, mutta vauhti on sopeutettava omaan jaksamiseen.

Sää vaihtelee sateesta miltei helteeseen. Itselläni on erityisen väsynyt, mutta pollea olo, kun saavumme tuvalle vaellettuamme 22 kilometriä auringon porottaessa. Pimeyden laskeuduttua saapuu tuvalle nuori nainen yksinään. Hän on vaeltanut aiottua pitempään, sillä yksi autiotuvista on palanut keväällä eikä hän tiennyt sitä. Siirrän suosiolla sankarin viitan omilta harteiltani hänelle.

Vaelluksen aikana yksi meistä saa erityistä iloa askelmittarin lukemasta, toinen kameraan tallentuneista kuvista, kolmas siitä, ettei puhelin toimi. Minä nautin erityisesti hiljaisuudesta.

Kun herään vaelluksen jälkeisenä aamuna meteliin, joka kuulostaa lentoon lähtevältä lentokoneelta, tiedän saapuneeni sivistyksen pariin. Metelin aiheuttaja on kuitenkin vain naapurin ruohonleikkuri. Silti hymyilyttää. Kannatti ottaa omaa aikaa. Ja uhmata narisevia polvia.

Ulos luontoon

Metsähallituksen sivuilta löytyy reittivaihtoehtoja ja tietoa tuvista. Varaustupa maksaa 10–15 €/vrk/hlö. Jotkut reitit ovat merkittyjä, joillakin tarvitaan suunnistustaitoa. Lisätietoa: metsä.fi, luontoon.fi ja retkipaikka.fi.