Pitäisikö joulupukin terästäytyä, sillä… Staalo imee suuttuessaan aivot ihmisten päästä
Staalo ajelee pimeän aikaan – ja huonosti käy, jos talossa ei ole vettä tarjolla.
Eri puolilla saamelaisaluetta on aina kerrottu tarinoita staalosta, joten sen tavat ja olemus vaihtelevat niin alueittain kuin ikäryhmittäin.
Kirjailija-kuvittaja Kerttu Vuolabin tuntema staalo kumpuaa muinaisesta perinteestä, jota löytyy suomalais-ugrilaisesta perimätiedosta.
– Siellä staalo on myyttisenä eläimenä pidetystä karhusta muokattu hahmo. Kolttasaamelaisilla se on vieläkin karhu, Vuolab sanoo.
Karhuun viittaa myös perimätieto kaikista vaarallisimmasta, valkoisesta staalosta, joka oli jääkarhu.
Talviuntaan nukkuvaa karhua piti kunnioittaa, eikä sen talviunta saanut häiritä. Siksi pimeän aikana liikkuvaa staaloakin tuli kunnioittaa, koska se oli vaarallisimmillaan unen häiriintyessä.
Staalon hahmoon on karhun lisäksi sekoittunut myös vainolaismuukalaisten piirteitä. Onpa nimi saattanut olla jopa heidän kiertonimensä.
– Pienen kansan on aina pitänyt pakoilla vahvempia ja suurempia kansoja, Vuolab toteaa.
Lue myös
Raitoa ei saanut pysäyttää
Staalo kulki eläimistä kokoamallaan raidolla. Raitoa johti hiiri, jota seurasivat orava, kärppä, jänis, ahma, naali, kettu, susi ja karhu. Jos staalo sattui kulkemaan pimeän aikaan, ei pihalle saanut jättää mitään, mihin eläimet voisivat jäädä kiinni tai kompastua.
– Kaikki lelut, sukset ja puut piti nostaa pois tieltä. Vanhemmille saattoi joskus sanoa vastaan ja kieltäytyä siivoamasta, mutta staalon uhalle ei uskaltanut, jos se onkin totta, Vuolab muistelee.
Jos tavaroita jäisi lojumaan pihaan ja staalon raito pysähtyisi, tapahtuisi hirveitä.
– Staalo voisi kostaa ihmisille viivytystä. Hän suuttuisi ja tulisi sisään pyytämään vettä. Jos vettä ei olisi tarjolla, staalo imaisisi putkella ihmisiltä aivot päästä.
Joulupukki alkoi hivuttautua staalon rinnalle pohjoiseen, kun sota-aikana evakossa olleet palasivat Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta takaisin kotiseuduilleen.
Tarinoilla kunnioitettiin luontoa
-Niissä puhuttiin linnuista, kasveista, kaloista, tähtitaivaasta, luonnosta. Kaikki tarinat opettivat kunnioittamaan luontoa.
Vuolabin esi-isä jakoi tähtien tuntemustaan myös kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharjulle.
Kauppaan on Outakoskelta pitkä matka, kolmisenkymmentä kilometriä.
-Myös saamelaiskodeissa jouluksi pistettiin aina parasta pöytään. Se, mitä jouluna haluttiin syödä, oli säilytetty esimerkiksi kaivossa tai lähteessä. Siellä oli hillaa, poronlihaa ja lohta.
-Herkuiksi paistettiin poronkieltä tai sisäfilettä, Vuolab muistelee.
Tänä jouluna Vuolabin joulupöydässä on pääasiassa poron- ja hirvenlihaa.
-Tenosta ei ole saanut pyytää lohta pariin vuoteen. Myös ensi vuonna pyynti on taas kielletty, Vuolab harmittelee.
-Paikallisilla olisi pyynnin saanut ainakin jossain määrin säilyttää.
Hän toteaa ihmisen olevan syynä kalakannan horjumiseen.
-Vieraslajien invaasio on lisääntynyt, ja turismi on yksi invaasioista.
Kylä hiljentynyt
Outakosken kylä on nykyään hiljentynyt. Vuolabin lapsuudessa kylän koulussa oli oppilaita 96. Kun hän 40 vuoden jälkeen palasi takaisin, oppilaita oli 16. Koulu lopetettiin 90-luvulla.
-Monet saamelaiskirjailijat ovat käyneet Outakosken koulua. Seutu on tarinankertojien luvattua maata, Vuolab toteaa.
Kulta ja kimallus mielessä
Myös kirjailija-muusikko Ante Aikion tuntema staalo, saameksi stállu, on lähtöisin karhusta, johon on aikojen saatossa sekoittunut piirteitä idän vainolaisista, tsuudeista.
-He, isot, likaiset äijät, pitkine hiuksineen ja turkiksineen, tekivät ryöstöretkillä tuhojaan, Aikio sanoo.
-Staalo on kuin iso peikko, joka on karkeudestaan huolimatta mieltynyt kultaan ja kimallukseen. Hän on hiukan turhamainen.
Myös staalon emäntä, Luhtakka, käyttäytyi kuin staalo. Hänen käskyläisinään ja apulaisinaan olivat syöpäläiset.
Joulustaaloltakin alkoi löytyä risuja
Aikion lapsuudessa joulustaalo oli hirvittävä, joulupukin naamaria käyttävä ilmestys, joka pukeutui poronnahkaiseen peskiin (turkkiin), nutukkaisiin ja karvalakkiin.
-Aivojen imemisestä ei minun lapsuudessani enää puhuttu. Isäni lapsuusaikana joulustaalo saattoi saapua risujen kanssa, mutta minun lapsuudessani ei niitäkään enää tuotu.
Perimätieto staalosta poikkeaa alueittain, saamen kielen tapaan.
-Alueet ovat niin laajoja ja erkaantuneita toisistaan, että näkemyksissä on poikkeavuuksia.
Kirjailija ja joikaaja Ante Nils-Iisak Aikio on kotoisin Ivalon Matin kylästä. Hän kirjoittaa mm. saamelaiseen mytologiaan perustuvaa Aigi-romaanisarjaa. Joikutaiteilijana hän on esiintynyt mm. Saimaa Sinfonietta -sinfoniaorkesterin kanssa.
Edelleen poronhoitajana toimivalla Aikiolla on yritystoimintaa Levillä, jonne on perustanut yhteistyökumppaneidensa kanssa Samiland-näyttelyn sekä saamelaiseen mytologiaan keskittyvän Goranuksen.
Staalo-mytologian taustaa:
- Staalo-mytologia kuuluu saamalaisen uskomusperinteen vanhakantaisimpaan osaan.
- Perinteeseen liittyy viittauksia astraalimytologiaan.
- Staalolla ei ole skandinaavisia tai pohjoiseuraasialaisia vastineita. Siperiasta on löytynyt sitä muistuttavia ilkeitä metsänhenkiä.
- Stállu-sanan etymologiasta ei ole varmuutta. Ståle = iso, voimakas mies norjaksi. Stål = teräs ruotsiksi.
- Lars Levi Laestadius liitti stállun saamelaisia ahdistelleisiin viikinkeihin ja pirkkalalaisverottajien hahmoihin.
Uskomuksia staalosta:
- Huomattavasti ihmistä kookkaampi hahmo, joka liikkuu yleensä koiransa kanssa.
- Pahantahtoinen ja piti ihmisten lihasta ja imi ihmisestä verta pillillä.
- Vahva, kömpelö ja tyhmä.
- Kantoi mukanaan rikkauksia, joita monet saamelaiset onnistuivat häneltä viemään.
- Myöhemmin hahmo, johon aikuiset eivät usko, mutta jolla peloteltiin lapsia.
- Joulustaalo, juovlastállu, keräsi huonosti käyttäytyvät lapset säkkiin ja söi.
Lähde: wikipedia/Juha Pentikäinen, Risto Pulkkinen
