Article image
12.10.2019
Blogi / Koti ja asuminen

Hirsitalon uusi kuosi

Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut, että minä ihastun joskus hirsitalopintoihin, olisin nauranut. Hirsitalot olivat mielestäni rumia pökkelöitä, pimeitä ja vanhanaikaisia. Olen aina ollut modernin, selkeän, skandinaavisen tyylin fanittaja. Hirsitalo ei sopinut siihen kuosiin.

Niin ne ajat muuttuvat ja minunkin hirsitaloajatukseni päivittyi uudelle vuosisadalle. Johtuuko ikääntymisestäni vai hirsitalon kasvojen pesusta? Hirsitaloista löytyy paljon upeita sisustuksia ja persoonallisia ratkaisuja, eivätkä ne näytäkään enää niin pökkelöiltä ja pimeiltä.

Mikä hirressä viehättää?

Suomalainen on aina ollut vahva puun suosija. Se on näkynyt vuosien saatossa niin kalusteissa, taloissa kuin mökeissäkin. On pyritty tekemään oman metsän antimista niin paljon kuin mahdollista. Metsää Suomessa riittää, joten lähes jokaisen suvun historian- tai perunkirjoista sitä onkin löytynyt enemmän tai vähemmän.

Hirsitaloon on tänä päivänä tuotekehitelty paljon vaihtoehtoja: on pyöreää, ristiinlaminoitua, lamellipystyä, höylättyä, nurkat saa edelleen ristinurkilla jos niin haluaa. Puuteknologia mahdollistaa tuotekehityksen ja vain taivas on rajana. Puun pintaan voidaan luoda erilaisia struktuureja ja tehosteita aivan eri tavalla kuin Cyprociin, lautaan tai tiileen.

Hirsirakentaminen poissulkee ”muovitettujen” talojen ongelmat, joiden kanssa yhä useampi vanhan talon myyjä tai ostaja valitettavasti tänä päivänä painiskelee. Nykyisten markkinoilla olevien tehokkaiden tunnuslukujen muovitetut energiatalot ovat tulevaisuuden riski, sillä vielä meillä ei ole näyttöä niiden kestävyysjuoksusta pitkällä matkalla.

Hirsi lämmittää

Hirren ominaisuus on lämpö. Vaikka hirsi olisi kuullotettu tai maalattu, se on silti puuta. Seinäpinta on aitoa puuta, eikä siellä takana ole erillisiä villoja tai muoveja. Se tuo taloon terveellisen ja puhdistavan ilman jo itsessään. Hirsi yhdistettynä kiveen tai muihin efektipintoihin ei anna niin kylmää kokonaisvaikutelmaa kuin esimerkiksi kivi ja kipsilevy tai kaksi erilaista kivipintaa.

Uusi väri on musta

Mustat hirsitalot ovat tätä päivää. Musta on siirtynyt keittiöistä ja kylppäreistä myös talojen ulkovärityksiin. Se on piristävä väri vaaleanpunaisten, -keltaisten ja -vihreiden talojen pastelliröykkiöissä. Vielä kun saisimme värittää asuntoalueilla katot talojen seinäväreihin sopiviksi – ja päästäisiin niistä iänikuisista lintuperspektiivistä katsottuna ”punaisten tai harmaiden kattojen kaduista”. Miltä näyttäisikään musta hirsitalo metsän laidassa metsänvihreällä katolla tai suomalaisen sinivalkoisuuden siivittämänä taivaansinisellä katolla?

Tarja Ranto
bloggaaja

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arvioosi klikkamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Koti ja asuminen -blogit Tarja Rannon blogit

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset