Article image
Michael/Dorothy-pääroolia näyttelevä Antti Lang (vas.), ohjaaja Jani Johansson ja Julie Nicholsia näyttelevä Maija Lang.
Kaupallinen yhteistyö

02.07.2024
Tapahtumat ja matkailu

Törnävän kesäteatterin valloittaa vauhdikas Tootsie

Teksti: Heidi Piisalo
Kuvat: Heidi Piisalo ja Seinäjoen kaupunginteatteri

Törnävän kesäteatterin vehreässä miljöössä on tohina päällä. Romanttinen Tootsie-musikaalikomedia saa ensi-iltansa heinäkuun 6. päivänä.

Valinta rakkauden ja uran väliltä

Tootsiessa roolitöitä etsivä näyttelijä Michael Dorsey naamioituu Dorothy Michaels-nimiseksi naisnäyttelijäksi saadakseen roolin.

Esityksen ohjaaja Jani Johansson kuvaa musikaalia seuraavasti.

– Tämä on klassinen rakkaustarina – tyttö ja poika rakastuvat toisiinsa. Samalla Tootsiessa on klassisen komedian piirteet: pulaan joutuva päähenkilö kikkailee itsensä aina vain syvemmälle oman juonensa syövereihin. Todella viihdyttävät laulunumerot ovat täynnä huumoria nekin.

Tunnelma kuin kesäleirillä

Ensimmäisten Törnävän harjoituspäivien tunnelma on ohjaaja Johanssonin mukaan innostunut.

– Olemme päässeet todella hyvin liikkeelle. Etenemme hurjaa vauhtia, sillä aikataulu on todella tiukka.

Tootsie
Tootsie kertoo näyttelijä Michael Dorseysta, joka naamioituu roolityön saadakseen naisnäyttelijä Dorothy Michaelsiksi.

Pääroolia tähdittävälle Antti Langille ja Julie Nicholsia näyttelevälle Maija Langille Seinäjoki ja Törnävän kesäteatteri ovat uusi aluevaltaus.

Seinäjoen komediataiturina tunnettu Johansson on ollut mukana useissa alueen kesäteatteriproduktioissa.

– Kesäteatterissa on leirikoulumainen tunnelma. Kaikki tietävät, että tekemistä on paljon, mutta aina pyritään pitämään hauskaa. Ja sitä luvataan katsojillekin.

Näyttelijöiden vinkkilista katsomoon

Sääennuste. Ennen kuin pakkaa mitään mukaan, neuvoo näyttelijä Antti Lang katsomaan sääennusteen.

– Ulkona voi olla todella kylmä tai lämmin. Riippuen säästä, mukaan kannattaa napata pitkähihainen huppari tai aurinkolasit. Katsomo on katettu, joten vastaavasti pikku kesäsade ei menoa haittaa.

Vesipullo ja istuinalusta. Erityisesti kuumana päivänä nesteytyksestä on hyvä huolehtia. Istuinalusta tekee katselukokemuksesta mukavamman.

– Paitsi Törnävältä löytyy istuinalustoja lainattavaksikin, ohjaaja Jani Johansson tarkentaa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä tietysti…

– Kädet kannattaa lämmitellä hyvin, että on valmis taputtamaan läpi esityksen, Johansson kertoo.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset