01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Norrskärin karuus ihastuttaa

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat ja video: Matti Hautalahti

Luonnon herääminen keväällä on ainutlaatuista. Yhden saaren kahdestakymmenestä kalastusmökistä omistavan Lasse Skogin suosikkiaikaa ulkosaaristossa on lintujen saapuminen ja pesiminen talven jälkeen.

Eläkkeelle merivartiostosta vuonna 2013 jäänyt Lars Skog odottaa elokuussa alkavaa siianpyynnin alkamista malttamattomana, mutta silti levollisin mielin. Norrskär on Skogille tuttu paikka. Hän on käynyt siianpyynnissä ja tarkkailemassa lintuja Norrskärin saaristossa lähes 40 vuotta.

Norrskär
Norrskärin saariryhmä oli sotilasalue toisesta maailmansodasta lähtien aina vuoteen 2000 asti.

– Kävin täällä työtehtävissäni merivartiostossa työskennellessäni. Ihastuin paikkaan välittömästi ja sain ostettua tämän mökkini vuonna 1993.

Sekä siianpyynti että lintujen tarkkailu olivat vähällä jäädä kesken neljä vuotta sitten, kun Skogilla todettiin nopeasti levinnyt syöpä.

Lasse Skog
Lasse Skog nostelee tottuneesti siikaa täynnä olevia verkkoja merestä Norrskärin edustalla.

Aluksi lääkärit ilmoittivat, että syöpää ei voida enää parantaa.

– Ensimmäinen syksy lääkityksineen oli vaikea, eikä syöpä ole kokonaan poissa. Sain kuitenkin arvokasta jatkoaikaa, Skog pohtii mielimaisemissaan Norrskärin mökin ikkunasta aavaa merta ja sen edustalla saaren matalikolla lenteleviä lintuja katsoessaan.

Norrskär

Puolessa välissä

Norrskär ei ole aivan lyhyen matkan päässä, eikä sinne pääse noin vain. Saariryhmä on suurin piirtein puolessa välissä Suomea ja Ruotsia.

Pitkä merimatka pienveneellä luo heti oman tunnelmansa. Täällä ei olla sivistyksen ja digitaalisen elämän keskipisteessä tai edes lähellä sitä.

– Luonto on aivan uskomattoman hieno. Majakkasaaret ovat yleensä valtavan hienoja. Tämä on ollut perheelleni todella tärkeä paikka.

Norrskär


Pysyviä asukkaita Norrskärissä ei ole ollut enää pitkään aikaan.

Täällä ei olla sivistyksen ja digitaalisen elämän keskipisteessä tai edes lähellä sitä.

– Olen itse täällä arviolta 50–60 päivää vuodessa. Talvella kelirikko tietysti estää tänne pääsyn.

Saarella on parikymmentä kalastusmökkiä, jotka periytyvät suvussa. Mökkejä ei tule yleiseen myyntiin käytännössä lainkaan.

Norrskär


– Saarelaiset tietenkin tuntevat toisensa jo vuosikymmenien takaa. Pari kertaa vuodessa järjestämme yhteiset kesätapahtumat, joihin suurin osa mökkiläisistä osallistuu.

– Juhannusjuhla on iso ja mukava juhla. Toisessa kesätapahtumassa kävelemme tai juoksemme yhteensä 10 kilometriä, monta kertaa majakalle ja takaisin. Lauantaina teemme ruuat yhdessä, rakennamme tanssilattian ja bändi soittaa yhdessä kalastusmajassa, Skog naurahtaa.

Katso kuvakarusellin upeat kuvat!

Turismikin onnistuu

Metsähallitus on yhdessä Solrutten-yhdistyksen kanssa alkanut koordinoimaan ulkosaaristossa olevien, luotseilta ja merivartiostolta käyttämättömiksi jääneiden mökkien yleistä vuokraamista.

– Joissakin paikoissa se on jo mahdollista ja toivomme, että myöskin täällä se toteutuisi.

Norrskär


Norrskärin majakkasaarella on majakan lisäksi luotsiasema, jossa luotsit ja majakanvartijat asuivat. Alun perin majakanvartijat asuivat itse majakkarakennuksessa olevissa askeettisissa oleskelutiloissa.

Talven varalta suurin osa mökkien omistajista peittää ikkunansa puusuojilla.

– Talvi on todella raju. Kevyemmät vessarakennukset on kiinnitetty vaijereilla, jotteivat myrskyt vie niitä mennessään.

Norrskär
Lasse Skog ja Freddie Köhler puhdistavat siikoja ja Tomas Sandén pitää huilitaukoa.

Kalastus tärkeää

Norrskärin alueen kalastuskausi jakautuu kahteen osaan.

Alkukesästä sekä ammatti- että harrastuskalastajat tulevat veneineen pyytämään Perämeren jokiin matkalla olevia lohia.

– Saaliit ovat jo pitkään olleet laskusuunnassa vaikka meidän pitäisi syödä enemmän kotimaista kalaa. Hylkeet ovat suurin syy saaliiden pienemiseen melkoisesti.

Katso kuvakarusellin kuvat!


Alkusyksystä alkaa siianpyynnin aikakausi, johon myös Skog joka vuosi jäälaatikkoineen suuntaa.

– Parhaat siianpyyntiajat ovat heinä–syyskuussa. Ammattikalastajat saavat siikaa myyntiin silloin jonkin verran. Lohien perässä olevat uistelukalastajat ovat pitkän matkan takaa paikan päälle ajavia harrastajakalastajia.

Norrskärin saariryhmä

• Norrskärin saariryhmä koostuu kahdesta isommasta saaresta sekä useista pienemmistä saarista ja luodoista.
• Saariryhmä on Merenkurkun eristäytynein.
• Saarten kalamökit kertovat alueen historiasta tärkeänä kalastustukikohtana.
• Vanhat kalastusmökit ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita (VAMA2021), osa niistä on edelleen käytössä, kunnostettu ja entisöity.
• Osa rakennuksista on valtion omistuksessa, loput ovat yksityisiä kalastusmökkejä.
• Västra Norrskärillä on 21 metriä korkea majakka vuodelta 1848. Majakka automatisoitiin vuonna 1987. Saarella oli myös luotsiasema aina vuoteen 1982 asti.
• Norrskär oli sotilasalue toisesta maailmansodasta lähtien aina vuoteen 2000 asti.
• Norrskär on erityisen tärkeä saaristolintujen pesimä- ja levähdysalue. Alueella tehdään paikallisväestön kanssa työtä paikallisten lintukantojen elvyttämiseksi.
Lähde: Norrskärrs intresseförening rf.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.7/5 - (29 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset