Article image
Kevytauto vie mopoauton paikan
05.09.2019
Blogi / Autot ja liikenne

Kevytauto vie mopoauton paikan

Kevytauto voi olla tulevaisuudessa teillämme uusi näky, ja se on hyvä asia. Aiemmissa töissäni vahinkotarkastajana sekä kolarikorjaamon omistajana törmäsi usein mopoautojen olemattomaan turvallisuuteen.

Kun omat lapseni aikoinaan halusivat mopoauton, en siihen suostunut juuri tuon turvattomuuden vuoksi. Kevytautojen kohdalla turvallisuuteen tulee ajoneuvon osalta merkittävä parannus. Kevytautojen kuskit ovat edelleen nuoria ja liikenteessä kokemattomia, mutta heidän allaan oleva auto suojaa loukkaantumisilta merkittävästi paremmin kuin mitä mopoautot tekivät.
Autojen ikään tuleva rajoitus on hyvä asia sekä turvallisuuden, että ympäristön kannalta. Kevytautot voi muuntaa nuoren kuskin ensimmäiseksi tavalliseksi autoksi poistamalla rajoittiminen, sitten kun kuski saa oikeuden ajaa henkilöautoa. Tällöin kovemmilla nopeuksilla ajava nuori kuljettaja voi ajaa autolla, jonka ajamista hän on harjoitellut jo yli kaksi vuotta kevytautona. Monet maahantuojat lupaavatkin poistaa rajoittimen ilmaiseksi siinä vaiheessa, kun auto halutaan normaalikäyttöön.

Kevytauton hinta

Varmasti monen vanhemman mielestä kevytauton hankkiminen on liian kallista. Nyt myynnissä olevien vanhimpien kevytautoiksi muutetavien autojen myyntihinnat ovat 6000 euron tienoilla. Rajoittimen asennuksesta tulee noin 500-800 euron kulut, joten edullisimmillaan kevytauton saa 6000-7000 eurolla. Käytettyjä mopoautoja saa ajokuntoisina noin 1000 euron hinnalla ja oletettavasti niiden hintataso tulee kauttaaltaan laskemaan nuorten siirtyessä ajamaan kevytautoilla. Pari-kolme vuotta vanhoista mopoautoista saa maksaa saman verran kuin halvimmista kevytautoista.
Kevytautoiksi kelpaavien pienten autojen yleiseen hintatasoon voi tulla pieni nousu, jos kysyntää alkaa olemaan paljon. Varsinkin Etelä-Pohjanmaalla mopoautoja on liikenteessä runsaasti pitkien välimatkojen vuoksi. Oletettavaa onkin, että myös kevytautoja alkaa pian näkymään maanteillä ja kaupunkiliikenteessä päivittäin.

Sääntöjen rikkominen vaaraksi turvallisuudelle

Vanhempien vastuulle jää liikennekäyttäytymisen opettaminen ja siitä muistuttaminen. Varmasti joku nuori kuljettaja saa päähänsä poistaa tai kiertää rajoittimen, jotta pystyy ajamaan autollaan kovempaa. Tämä on turvallisuuden kannalta äärimmäisen vakava asia, sillä monet autot voivat kulkea lähes 200 km/h ja niiden kiihtyvyys on luokkaa 0-100kmh alle kymmenen sekuntia.
Poliisihallitus esittää omassa lausunnossaan kevytautojen sallimisesta merkittäviä näkökohtia turvallisuuden lisäämiseksi.
– Kevytautot tulisi varustaa sellaisilla nopeudenrajoittimilla, joita ei voi manipuloida tai muutoin ohittaa.
Poliisi perustaa lausuntoaan kokemuksiinsa Mopojen ja kevyiden nelipyörien valvonnasta. Konventionaalisten virittämistapojen rinnalle on tullut erinäinen määrä teknisiä keinoja ohittaa ajoneuvojen rakenteelliset nopeusrajoitukset. Näiden valvominen on todella vaikeaa.
– Tien päällä ei pystytä varmuudella ja riittävän luotettavasti toteamaan sitä, mitä muutoksia, ohituksia, ylimääräisiä liitäntöjä, katkaisijoita tms. ajoneuvon sähköisiin järjestelmiin on tehty ja asennettu.
Lainsäätäjän pitäisi nuorten turvallisuuden nimissä säätää rajoittimien ohittamisesta kiinni jäämisestä todella kova rangaistus, jolloin pelotevaikutus estäisi useimpia ryhtymästä uhkarohkeaan tekoon.

Lars Backlund
Autotekniikan laboratorioinsinööri ja
autojen harrastaja

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
autoilu kevytauto

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset