Article image
20.03.2020
Blogi / Koti ja asuminen

Sinapinkeltainen sohva

Sain puhelun asiakkaalta: ”Tarvitsen olohuoneeseen sisustajaa. Siellä ei ole kuin sinapinkeltainen sohva, valkoinen piano ja takka. On kääntynyt uusi sivu elämässäni ja on aika uudistaa myös olkkari. Tuu ja tee tälle jotain!”

Tuumasta toimeen, lähdin käymään kohteessa. Talo oli kodikas, mutta kieltämättä vähän poikamiesmäisellä staililla eletty. Olohuoneessa ei todellakaan ollut kuin kissan pehmeiden tassujen sävyttämä ja siivuttama sinapinkeltainen sohva. Toisella seinällä oli yli satavuotias, erittäin kaunis, valkoinen piano. Huoneessa oli myös siisti ja pelkistetty varaava takka. Yleissilmäys pintoihin oli: siistit, mutta lähes kolmekymmentävuotta vanhat. Asiakas oli oikeassa. jotain tarvitsi tehdä.

Vapaat kädet

Sain suunnittelulle vapaat kädet. Yksi seinä oli 1980-luvun tyylin mukaisesti ruskea tiiliseinä. Skarpimpi sisustusintoilija olisi seinän jo joko maalannut valkoisella maalilla tai peittänyt gyprocilla ja muutamalla tapiseerikierroksella. Koska asuja oli selkeälinjainen, pelkistettyä suuntausta kannattava sinkkumies, seinä oli pidetty tiiliseinänä – onneksi niin. Ruskea tiiliseinä on juuri nyt nimittäin IN! Ja siitähän oli hyvä lähteä. Suunnittelu alkoi siis tiiliseinästä, valkoisesta pianosta ja takasta – ne jäävät. Sinapinkeltainen sohva sai lähteä – välittömästi. Kisu pääsi adoptiomatkalle naapurin mummolaan.

Mitä tilalle?

Moni miettii tällaisessa tilanteessa, mitä ihmettä tuohon tilaan osaa suunnitella ja vielä pitäisi osata ne ostaakin. Tämä onkin monelle tee-se-itse -sisustajalle hankala paikka. Kun lähdetään huonekalu-, verho- ja mattokauppaan, ei osata päättää. Ostetaan kaikkea kivan väristä, näköistä ja pehmoista. Ne eivät kuitenkaan sovi yhtään yhteen: ovat eri tyyliä, monta eri kuviota ja mikään ei oikeastaan erotu edukseen tai näytä miltään. Siis sillisalaatti, joka kootaan hetken mielijohteista. Karua tekstiä, mutta niin totta.

Jotain uutta, jotain vanhaa

Tämän jutun sinapinkeltaisen sohvan olohuoneessa kävi hyvä tuuri. Asukas antoi sisustussuunnittelijalle vapaat kädet. Tosin suunnittelija osasi udella asukkaan mieltymykset kieroilla ja johdattelevilla kysymyksillään ja sitä kautta saatiin täydellinen lopputulos.

Tilauksessa on nyt uusi sinapinkeltainen sohva löhöilyyn, pari kivaa nojatuolia lukemiseen ja paksu villamatto lattialla makoiluun. Lisäksi tarjottimella varustettu iso rahi, joka on varattu herkkusuiden iltapaloille sekä verhot, joissa toistuu upean, ruskean tiiliseinän värit. Valkoinen piano on arvoisella paikallaan. Koska aina on kiva yhdistää vanhaa ja uutta, mennyttä ja tulevaa: pianon lisäksi haettiin naapurin mummolasta ”lainalle” upea 1960-luvun tiikkisenkki. Kyllä tämä suunnitelma kelpaa! Tuli takkaan, viini lasiin, kulta kainaloon ja Onnenmaa-leffa ruudulle – siinä on uudistetussa olkkarissa elämän ihanuutta kerrakseen.

Tarja Ranto
bloggaaja

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Koti ja asuminen -blogit Tarja Rannon blogit

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset