Cyclin lumikoira jauhaa pyöräreitin talvikuntoon
Jouppilanvuoren maastoon on valmistunut merkitty pyöräreitti, jossa voi ajaa myös talvisin. Reitti on valmistunut yhteistyössä Fillarikauppa Cyclin, Seinäjoen kaupungin ja Ride EP -pyöräilyseuran kanssa.
Pari vuotta sitten Fillarikauppa Cyclin yrittäjät Hessu Kulmala ja Tapio Roiha miettivät, miten he voisivat edistää Seinäjoen pyöräilykulttuuria.
–Maastopyöräilyyn soveltuvia merkittyjä reittejä on joka puolella Suomea, mutta Seinäjoelta tällainen puuttui. Halusimme tuoda meininkiä paikalliseen pyöräilyharrastukseen, Roiha sanoo.
Lopullinen niitti maastoreitin rakentamiselle syntyi, kun Kulmala ja Roiha olivat erään pyörävalmistajan koeajotilaisuudessa Ruotsissa.
–Siellä oli tosi hyvät merkityt reitit opasteineen kaikkineen. Kaiken lisäksi konsepti oli siirrettävissä sellaisenaan Seinäjoelle, Kulmala toteaa.
Cyclin aloitteesta käyntiin lähtenyt vuoden mittainen puristus on nyt loppusuoralla. Jouppilanvuoren maastoon on rakennettu noin kahdeksan kilometrin mittainen pyöräreitti, joka on ympärivuotisessa käytössä.
–Meillä on moottorikelkkaa muistuttava lumikoira, jolla voidaan tehdä reitille noin 60-senttinen ajoura talvella, Roiha selvittää.
Reitin rakentamisen suurimpana haasteena on ollut Seinäjoen maapohja.
–Tämä on tällaista suonpohjaa, joten vettä kertyy reitille aika paljon. Tätä estetään suodatinkankailla ja soralla.
Reitin rakentamisessa on otettu huomioon myös metsänsuojelu.
–Huolehdimme siitä, etteivät polut leviä liiaksi. Kun reitille levitetään soraa, ajoura näkyy selvemmin, Kulmala toteaa.
Reitistä saatu palaute on ollut pelkästään positiivista.
–Soraääniä ei ole tullut lainkaan, Roiha sanoo.
Vuokraamalla harrastuksen syrjään
Merkittyyn pyöräreittiin voi tutustua varsin matalalla kynnyksellä vuokraamalla Cycliltä maastopyörän. Yrityksen valikoimissa on kolmisenkymmentä pyörää, joista suosituimmat ovat sähköiset täysjoustomaastopyörät.
–Firman pihasta on noin 300 metriä maastoon, joten auton voi jättää tänne ja lähteä pyörällä liikkeelle.
Vuokraustoiminta on ollut kovassa kasvussa. Yrityksen verkkosivuilla toimiva sähköinen varausjärjestelmä on Roihan mukana lisännyt kysyntää noin 70 prosenttia.
–Järjestelmän kautta voi valita pyörän ja maksaa vuokran. Kun tänne tulee, pääsee saman tien ajamaan. Samalla saa kypärän, ja vuokrattaville välineille voi ottaa myös vakuutuksen tapaturmien varalta.
Kulmala ja Roiha sanovat, että merkitty pyöräreitti ja vuokraustoiminta tukevat hyvin toisiaan.
–Meillä on hyvät maastot ja kalusto on ihan viimeisen päälle.