Article image
Mönkijän ominaisuuksien ymmärtäminen auttaa ajoreiteillä eteen tulevien haasteiden ratkaisussa. Jennika Koivuniemeä nelipyöräiset ajoneuvot ovat kiinnostaneet pienestä pitäen.
01.09.2022
Autot ja liikenne

”Haluan haastaa itseni ja koneen”

Teksti: Hanna Hattar
Kuvat: Jenna Koivisto

Syksy 2019 oli kauhajokelaiselle Jennika Koivuniemelle ratkaiseva. Nuorin lapsista oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja äidin mieli paloi uuden harrastuksen pariin. Mönkijällä ajaminen muodostui sellaiseksi.

– Heräsin jonkinlaisesta horroksesta. Mönkijällä ajaminen on aviomieheni harrastus ja hän oli silloin vaihtamassa konettaan uudempaan. Vanha kone oli menossa myyntiin. Sanoin miehelle, että odota vielä. Haluan kokeilla.

Pian Jennika istui mönkijän päällä Kauhajoen Hyypässä. Edessä oli mönkijäyhdistyksen rata, joka kulki vuoroin suolla, vuoroin metsässä. Ensiajo onnistui ja tunne huumasi naisen. Paluuta entiseen ei ollut.

– Miehen mönkijä jäi minulle. Adrenaliini, joka ajosta ja onnistumisesta tulee, on jotain, mitä ei saa ihan mistä vain. Nautin siitä, kun saan haastaa itseni ja koneen.  

Jennika Koivuniemi istuu mönkijän päällä
Kauhajokelainen Jennika Koivuniemi innostui mönkijäharrastuksesta kolme vuotta sitten.

Vahvojen voimien kanssa 35-vuotias nainen ei ollut ensimmäistä kertaa tekemisissä. Jo alle viiden vuoden iässä hän harrasti hevosia, joiden parissa harrastus jatkui tiiviisti aina perheen perustamiseen saakka. Silloin aika kävi kortille ja aktiivisesta harrastamisesta oli luovuttava.

– Vauhti on aina kiehtonut minua. Sitä liittyy niin hevosiin kuin nelipyöräisillä ajoon, mistä olen aina tykännyt. Jo pienenä ajoin peltoautolla välillä lujaakin. Samaten hevosten kanssa vauhti on ollut hurjaa enkä ole aina tiennyt edes missä olen. Tietynlainen hullunrohkeus liittyy molempiin lajeihin, hän nauraa.

Silti muunkinlaista harrastustoimintaa on perheenäidin vuosiin mahtunut. Yhdistystoiminta ja ompeluinto kulkevat sulassa sovussa mönkijäharrastuksen rinnalla. Mikään ei sulje pois toisiaan.

Äijäharrastuksen leima

Mönkijällä ajossa Jennika tunnistaa tietynlaisen äijäharrastuksen leiman, joka lajin yllä leijuu. Hän kuuluu lajia harrastavien yhdistykseen, West Coast ATV:hen, jossa jäseniä on 200. Aktiivisia naiskuljettajia yhdistyksessä on kaksi. Selkeitä syitä naisten harvalukuisuuteen on vaikea löytää.

– Ehkä moni kokee lajin miehiseksi. Pitää sietää likaa ja olla rohkea. Itse olen aina ollut kiinnostunut autoista, mistä on hyötyä. Myös hevosurheilun ravimaailma on miehinen. Ehkä se on huumorin taso, joka minun kohdallani kohtaa tämän maailman.

Aktiivisesta hevosurheilutaustasta on ollut Jennikalle hyötyä uuden harrastuksen kanssa.

Mönkijällä ajaminen haastavissa olosuhteissa tuo vastapainoa arkeen. Ammatikseen Jennika toimii koulukuraattorina Teuvalla. Ihmisläheisessä työssä eteen tulee aika ajoin rankkojakin juttuja, jotka unohtuvat, kun ajoporukka kokoontuu yhteen maastossa.

– Laji vaatii täyden keskittymisen. Ajaessa en ajattele mitään muuta kuin edessä olevaa haastetta: miten pääsen seuraavan ojan yli tai ylös suolla olevasta kosteikosta. Välillä pidetään taukoja ja juodaan kahvit. Se tyhjää pään arjen asioista.  

”Suosittelen lajia niille, jotka eivät pelkää liata itseään”.

Tällä hetkellä naisen menopeli on mallia Can-Am Outlander X MR, jonka moottoritilavuus on 1000R. Kyseessä on maastoliikennemönkijä, joka siirretään ajopäiviin kärryn avulla.

Ennallistaminen tärkeää

Mönkijällä ajaminen maastossa kysyy tasapainoa. Kuljettaja pystyy ohjaamaan konetta osin omalla painonhallinnallaan. Siihen Jennikalla on ollut etua hevosharrastuksesta, jossa hevosta ohjataan osin omalla painolla.

– Mönkijällä ajaminen maastossa ei ole nopeus- vaan taitolaji. Ajamme aina pareittain ja näköyhteys pidetään kaveriin, jotta apu on lähellä, jos jotain sattuu tai kone jää jumiin.

Jennika Koivuniemi harrastaa mönkijällä ajamista
Mönkijän ominaisuuksien ymmärtäminen auttaa ajoreiteillä eteen tulevien haasteiden ratkaisussa.

Yhdistyksen jäsenet ajavat maastoliikennemönkijöillä niille tarkoitetuilla reiteillä.

– Moni luulee virheellisesti, että ajamme missä vain. Se ei pidä paikkaansa. Merkityistä reiteistä on sovittu maanomistajien kanssa, yhdistyksen sihteerinä toimiva Jennika täsmentää.

Uutta tietoa monelle tarjoaa myös se seikka, että yhdistyksen väki ennallistaa ajamiaan maastoja. Yhteistyökumppaneiden avulla reittejä tasataan ja huolletaan.   

– Se on tosi tärkeä osa harrastusta. Ympäristö pyritään aina ottamaan huomioon ja kunnioittamaan sitä, sillä me kaikki nautimme luonnossa olemisesta.

West Coast ATV

  • Voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tukee mönkijäharrastusta, ylläpitää reitistöjä ja ajoharjoituspaikkoja maasto- ja tieliikennemönkijöille sekä järjestää erilaisia ajotapahtumia.
  • Jäseniä noin 200, joista suurin osa Seinäjoen seudulta ja Suupohjan alueelta.
  • Yhdistys kuuluu osana vapaaehtoiseen pelastuspalveluun.
  • Mönkijöille tarkoitettuja ajoreitistöjä tällä hetkellä noin 7000 hehtaarin alueella.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.3/5 - (3 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
harrastus kauhajoki mönkijä

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset