Article image
Puutarhuri Marjaana Rintamäki Seinäjoen Hankkijalta kertoo kasvien voivan hyvin uudessa puutarhamyymälässä.
Kaupallinen yhteistyö

19.05.2022
Koti ja asuminen

Nyt se alkaa ja loppuu vasta lokakuussa

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Ennustaminen on vaikeaa, mutta tänä keväänä puutarhamyynnin teeman voisi otaksua olevan omavaraisuus. Siihenkin Hankkijan puutarhalla on valmistauduttu.

Hyötykasvibuumi on ollut meneillään jo pian kymmenen vuotta. Erityisesti nuoret haluavat kasvattaa syötävänsä itse.

– Siihenkin kysyntään meillä löytyy hyvin tarjottavaa, puutarhuri Marjaana Rintamäki Seinäjoen Hankkijalta vakuuttaa.

– Omaan pihaan halutaan yhä panostaa, kuten parina edellisenä vuotena.

Kaikki keväät erilaisia

Hankkijan puutarhakaupan vahvuus on kasvit. Ammattitaitoa löytyy ja myymälässä panostetaan kasvien hoitoon.

– Elävät kasvit ovat meillä hyvässä kunnossa, ja neuvoja ja apuja saa tietysti myös kotihoitoon, Rintamäki sanoo.

Hän toteaakin Hankkijan henkilökunnan olevan enemmän asiakaspalvelijoita kuin myyjiä.

Yli 30 vuotta alalla ollut Rintamäki sanoo, ettei yksikään kevät hänen työurallaan ole ollut samanlainen.

– Tänä vuonna sesonki näyttää siirtyvän eteenpäin myöhäisen kevään takia.

Katso karusellikuvat!

Elävä tuli houkuttaa

Puutarhamyymälän suosikkituotteet vaihtuvat kuukausittain. Suosioon palanneiden kasvualtaiden lisäksi tämän kevään hittituotteeksi Rintamäki povaa ruoantekopaikkaa, tulipatoja.

– Niiden oikea tuli houkuttaa, Rintamäki maalailee.

Kasvualtailta taas haetaan helppohoitoisuutta ja kompaktia kasvualuetta. 

– Meiltä löytyy siihen sapluunaan kaikki, kasvualustasta lähtien.

Uutuuksia ja valikoimaa myymälästä löytyy myös kevään jälkeen. Sesonki jatkuu aina syyskukkien saapumiseen asti.

– Varsinainen puutarhakausi loppuu lokakuussa, mutta puutarhamyymälä palvelee luonnollisesti ympäri vuoden, Rintamäki toteaa.

Katso karusellikuvat!

Uutuuskasveja joka kevät

Puutarhamyymälään tulee myyntiin uutuuskasveja joka vuosi.

– Tänä vuonna yksi uutuutemme on perhepäärynä. Lajike menestyy myös näillä leveysasteilla. Aprikoosista ja persikasta kasvattajat ovat myös kiinnostuneita, mutta ne vaativat hyvän kasvupaikan, Rintamäki toteaa.

Hankkijan puutarhamyymälässä on runsaasti taimitilaa, hiekkapetejä reunustavat kivikäytävät. Kunhan ilmat antavat myöden, saadaan myös suihkulähteet paikoilleen.

– Myymälän hiekkapedeissä kasvit viihtyvät ja pysyvät hyvin myyntikuntoisina. Ne saavat paljon valoa, ovat helppoja hoitaa ja siististi näytillä, Rintamäki kehuu.

Kivikäytävien ansiosta myös liikkuminen myymälässä on helppoa. Koko tarjonta on kerralla nähtävissä.

Jos itse myymälästä ei haluttua löydy, käytössä on Hankkijan verkkokauppa. Sieltä tilattu tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin.

– Kaiken kaikkiaan valikoima on parhaimmillaan juuri nyt, Rintamäki sanoo.

Hankkijan puutarhamyymälä Petri Väli-Torala

Mallina koko ketjulle

Hankkijan uusi myymälä Seinäjoen Päivölän alueella, rehusiilojen katveessa, on rakennettu viime kesäksi puutarhaosastoa myöten testipaikaksi koko myymäläketjulle. Pinta-alaa puutarhamyymälässä on noin 700 neliötä, ja myymälässä noin 1 000 neliötä.

-Puutarhaosastomme alkaa jo myymälän sisätiloista, myymäläpäällikkö Petri Väli-Torala sanoo.

Puutarha-alue oli mukana rakennuksen suunnitelmissa jo ensimmäisistä piirustuksista lähtien. Niin hiekkapedit, pergolat kuin kasvihuonekin on tehty ja suunniteltu koko myymälän tavoin kokonaan uudella ilmeellä.

Väli-Torala kertoo puutarhapuolella työskentelevän sesonkiaikana kymmenkunta työntekijää.

-Meillä pitää olla iso porukka, sillä aukioloaikamme ovat pitkät.

Väli-Torala iloitsee, että kausityöntekijöiksi on pystytty palkkaamaan kaiken ikäisiä innokkaita tekijöitä.

Uutuuksia valikoimissa

Jonsered-tuotemerkin väistyessä markkinoilta valikoimiin on Hankkijalle tullut uutuutena amerikkalainen Cub Cadet -tuotemerkki, jonka valikoimista löytyy esimerkiksi sauvaleikkurit, tasoleikkurit ja siimaleikkurit.

-Metsuri- ja trimmeripuolelle taas Echo-tuotemerkki on tullut korvaamaan Jonsered-valikoimaa. Ja vanhoina tuttuina hyllyissä jo Stihlin akkutuotteet ja Gardena -robottileikkurit, myymäläpäällikkö  Petri Väli-Torala kertoo.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.3/5 - (3 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
hankkija puutarhamyymälä Seinäjoki

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset