Article image
Maria Ahvenniemi, Pirkko Ylätalo, Jouko Etula, Maria Yli-Sikkilä, Jukka Kuoppala, Anniina Heikkilä ja Vesa Alanko-Luopa ovat yrittäjiä varten koko Järvi-Pohjanmaan alueella.
Kaupallinen yhteistyö

29.10.2020
Työelämä ja yrittäjyys

Yrityspalvelu antaa neuvoja laidasta laitaan

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Matti Hautalahti

Yritykset osaavat käyttää entistä enemmän Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n apua. Neljän kunnan yhteinen yhtiö toimii maantieteellisesti laajalla alueella.

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n tehtävänä on olla mukana yritysten arjessa.

– Eri yritysten kirjo on valtava. Me pyrimme itse tai yhteistyöverkoston kautta autta-
maan apua tarvitsevia, Yrityspalvelun toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa kiteyttää.

Yrityspalvelun asiat voisi karkeasti jakaa kolmeen eri vaiheeseen yritysten elinkaaren mukaisesti.
– Yrityksen perustaminen
– Yrityksen kasvu kotimaassa tai kansainvälisesti
– Omistajavaihdostilanteet
– Kaikki nuo vaiheet sisältävät hyvin monia erilaisia asioita, Alanko-Luopa kertoo.

Yrityksen perustamisvaiheessa meillä on hyvää asiantuntemusta eri aloilta liiketoiminnan suunnittelussa.

JPYP:n tiimi

Yleisimpiä autettavia asioita ovat yritysten rahoitus ja tukimahdollisuuksien selvittäminen ja toimitilojen kartoittaminen yritysten tarpeiden mukaan.

– Yrityksen perustamisvaiheessa meillä on hyvää asiantuntemusta eri aloilta liiketoiminnan suunnittelussa, JPYP:n koko tiimi kertoo.

jpyp yrityspalvelu toimitusjohtaja
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelun toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa.

Yrityspalvelu

Yrityspalveluun otetaan useimmiten yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Yritysneuvojat tekevät myös yrityskäyntejä tai he ovat myös itse yhteydessä eri yrityksiin selvittääkseen onko yrityksellä tarvetta käyttää Yrityspalvelun apua.

– Monesti yrityskäynnillä nousee monta muuta asiaa esiin, kuin mitä varten sinne alun perin mennään. Siinä mielessä ne palvelevat hyvin asiaa, että päästään monen asian kanssa eteenpäin samaan aikaan, yritysneuvoja Pirkko Ylätalo selventää.

jpyp yrityspalvelu yritysneuvoja Pirkko Ylätalo
Yritysneuvoja Pirkko Ylätalo.

JPYP:n kontaktimäärät yrittäjien kanssa ovat nousseet toimintavuosien saatossa.

– Olemme yrittäjien kumppani ja vaikka hoidettavat asiat ovat välillä ikäviäkin, niin konkarikin viihtyy työssä yritysten parissa, yrityspalvelupäällikkö Jouko Etula myöntää.

jpyp yrityspalvelu yrityspalvelupäällikkö Jouko Etula
Yrityspalvelupäällikkö Jouko Etula.

Omistajan- tai sukupolvenvaihdos

Korona on kiihdyttänyt entisestään omistajanvaihdosneuvonnan kysyntää. Kumppanina JPYP:llä on EP:n yrittäjien omistajanvaihdosasiantuntija Aila Hemminki.

Alueen kunnat rahoittavat omistajavaihdosneuvontapalvelua. Monesti omistajanvaihdos tehdään viime tipassa ja tilanne on usein myös herkkä asia ottaa esiin.

– Siinä mielessä on hyvä, kun tunnemme alueen yrityksiä. Pystymme etsimään sopivia toimijoita, jotka voivat auttaa esim. ostajakandidaattien etsinnässä, yritysneuvoja Maria Ahvenniemi toteaa.

Yritysneuvoja Maria Ahvenniemi
Yritysneuvoja Maria Ahvenniemen vastuualueena on Lappajärvi.

Maatalousyrittäjien puolella kasvava trendi on se, että uusi omistaja löytyy oman suvun ulkopuolelta.

Samalla tavalla kuin muissa yrityksissä hyvin erilaisia ratkaisuja syntyy omistajanvaihdoksissa, Maaseututoimenjohtaja Jukka Kuoppala pohtii.

maataloustoimenjohtaja Jukka Kuoppala
Maaseututoimenjohtaja Jukka Kuoppala.

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy

  • Perustettu Vimpelissä 1993.
  • Toiminta laajeni vuonna 2009 Alajärvelle ja Soiniin ja vuonna 2020 Lappajärvelle.
  • Yhtiö kuuluu Alajärven kaupunkikonserniin, Alajärven kaupunki suurin omistaja.
  • Muita omistajia Soinin ja Vimpelin kunnat sekä alueen 22 yritystä.
  • Palvelupisteet kaikissa toimialueen kunnissa.
  • Toimialueella yhteensä n. 1900 yritysten toimipaikkaa.
  • Tarjoaa yritysneuvontaa yrityksen perustamisvaiheesta omistajanvaihdokseen saakka
  • Hallituksen puheenjohtajana toimii Anne Niemi ja toimitusjohtajana Vesa Alanko-Luopa
jpyp yrityspalvelu projektipäällikkö Maria Yli-Sikkilä
Projektipäällikkö Maria Yli-Sikkilä.

Katso video: Tervetuloa Super-Suomeen!

Projektipäällikkö Anniina Heikkilä
Projektipäällikkö Anniina Heikkilä.

Yritysten digivalmiuksien kehittäminen

Anniina Heikkilä vetää Yritystoiminnan kehittäminen poikkeustilanteessa- hanketta. Siinä toinen keskeinen asia on yrittäjien digitaalisten valmiuksien kehittäminen.

– Monille yrityksille voi olla korkea kynnys lähteä mukaan digimaailmaan tai ryhtyä palvelemaan asiakkaita verkossa.

JPYP pyrkii hankkeen kautta madaltamaan digikynnystä ja osoittamaan digimaailman ja verkossa toimimisen mahdollisuuksia eri alojen yrittäjille.

– Meillä ollaan varmaan keskimääräisesti jäljessä, jos verrataan vaikka Etelä-Suomeen.
Monet yritykset näkevät digimaailman mahdollisuudet, mutta eivät ole vielä siihen uskaltautuneet mukaan.

– Useat kokevat, että heillä ei ole osaamista. Toisaalta meillä on esimerkkejä, joissa liiketoimintaan on löydetty kasvua, kun on lähdetty mukaan, Heikkilä innostuu.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
1/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Yrittäjä yrittäjyys yritykset yritystoiminta

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset