Article image
Bravade-renessanssinokkahuilukvartetissa esiintyvät Pauliina Fred, Sunniva Fagerlund, Hanna Haapamäki ja Hanna Paatelma. He soittavat omassa konsertissaan ortodoksisessa kirkossa 1.8. ja lastenkonsertissa kulttuuritalo Fannyssa 2.8.
Kaupallinen yhteistyö

02.06.2022
Tapahtumat ja matkailu

40-vuotias tuo maailmantähtiä Pohjanmaalle

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Korsholman Musiikkijuhlat

Korsholman Musiikkijuhlat on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kulttuuritapahtumana.

Juhlavuosi tuo kaikki Korsholman Musiikkijuhlien taiteelliset johtajat tämän kesän tapahtumiin mukaan.

– Nyt on yleisöllä aivan mahtava mahdollisuus tutustua siinä mielessä koko juhlien taiteelliseen historiaan, Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Monica Johnson iloitsee.

Korsholman Musiikkijuhlat

Korsholman Musiikkijuhlat on vuodesta 1983 lähtien houkutellut johtavia pohjoismaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita esiintymään ainutlaatuisissa konserttiympäristöissä – historiallisissa konserttisaleissa, museoissa, saaristolaistuvissa ja länsirannikolle tyypillisissä ihastuttavissa puukirkoissa.

– Olemme pystyneet toteuttamaan pienenä kamarimusiikkiyhdistyksenä yli viikon kestävän tapahtuman, jossa on 25–30 yleisötapahtumaa, joista osa on myös ilmaisia.

Kuvakarusellin kuvissa on vuoden 2022 esiintyjiä.

Juhlien aikana konserttikävijöitä on noin 5 000 ja esiintyviä taiteilijoita lähes 200, kun lasketaan orkesterit, ensemblet ja kuorot mukaan.

Teemana metsä ja luonto

Viime vuonna alkanut ilmastonmuutokseen liittyvä teema saa jatkoa tänä vuonna metsä- ja puuteemalla.

– Lähes jokaisessa konsertissa musiikissa kuuluu jotenkin puut, luonto ja vuodenajat. Pääteemamme on tänä vuonna humisevat metsät.

Korsholman Musiikkijuhlat

Musiikkijuhlien teemasäveltäjä on tänä vuonna tamperelainen Minna Leinonen.

– Hän on säveltänyt meille tilausteoksen, jonka kantaesitys on 31.7. Kaikkiaan hänen musiikkiaan on esillä seitsemässä konsertissa.

Juhlien päätöskonsertti on Die Jahreszeiten, Vuodenajat, joka esitetään ensin Vaasan kirkossa 3.8. ja seuraavana iltana Lakeuden Ristissä Seinäjoella.

Korsholman musiikkijuhlat Cecilia Zilliacus
Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja 2018 lähtien on ruotsalainen viulisti Cecilia Zilliacus.

Taiteelliset johtajat paikalla

Musiikkijuhlien aikana aiemmista taiteellisista johtajista paikalla ovat sellistit ja professorit Frans Helmerson (1994–2001) ja Marko Ylönen (2003, 2008, 2010–2012), Dmitry Sitkovetsky (1984–1993, 2002), pianisti Olli Mustonen (1988–89), viulisti ja kapellimestari John Storgårds (2003–2006), kapellimestari Dima Slobodeniouk (2007, 2009) ja pianisti Henri Sigfridsson (2013–2017).

Ensimmäisen festivaalin (1983) taiteellinen johtaja Seppo Kimanen jakelee kehuja Musiikkijuhlien nykytilanteelle.

Korsholman Musiikkijuhlat

Tämän vuoden ohjelma on tosi mielenkiintoinen ja laadukas.

– Juhlilla ja järjestäjäorganisaatiossa on hyvä henki, monipuolinen taiteellinen johtaja sekä toiminnanjohtaja, joka on varmasti yksi osaavimmista musiikkijuhlajohtajista Suomessa.

Kimanen pitää juhlien loppuvaiheessa luennon: ”Kamarimusiikkia eilen, tänään ja huomenna”.

– Tämän vuoden ohjelma on tosi mielenkiintoinen ja laadukas.

Tämän vuoden Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja on ruotsalainen viulisti Cecilia Zilliacus. Hän on viuluprofessorina Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ja soittanut jo pitkään Järnåker-säätiön omistamaa Nicola Gagliano -viulua.

Korsholman musiikkijuhlat Kamariyhtye Norrbotten NEO
Kamariyhtye Norrbotten NEO.

Ohjelmasta poimittua:

27.7. Avajaiskonsertti Dmitry Sitkovetskyn johdolla:
Pjotr Tšaikovskin Vuodenajat pääteoksena sekä hymnejä
osoituksena Ukrainan uhrien kunniaksi.
28.–29.7. Pienoisooppera Ecce arbor.
Stundarsissa ja Suolaamossa, Björköbyssä.
30.7. Norrbotten NEOn pääkonsertti ”Onhan aprikoosipuita!” Vaasan kaupungintalolla.
29.7. Kokopäiväretki: lounaskonsertti ja opastettu
kävely Merenkurkun saaristossa.
31.7. Juhlapäivä.
1.–2.8. Norjan nuorisokuoron ja Trondheim Sinfoniettan
konsertit Mustasaaren kirkossa ja Vöyrin kirkossa.
3.–4.8. Päätöskonsertti. Solisteina Tuuli Lindeberg, sopraano, Tuomas Katajala, tenori, Arttu Kataja, baritoni.

Uutta musiikkia naissäveltäjiltä, esim.:
Minna Leinonen: Kerrostumat-pianokvinteton kantaesitys 31.7.
Britta Byström: Alfabet-teos, Suomen ensiesitys 30.7.
Maria Lithell Flyg: Ecce arbor -pienoisooppera,
Suomen ensiesitykset 28. ja 29.7.
Rebecka Ahvenniemi: Messe pour les racines
(Messu juurille)

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4/5 - (2 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset