Article image
Raskaan kaluston kuljetusten suunnittelussa riittää pohdittavaa.
01.09.2022
Autot ja liikenne

Tukkirekoilla ei muita lasteja kuljeteta

Teksti Hannele Norja
Kuva Timo Annanpalo

Silti myös raakapuukuljetuksissa kuormalla ajon osuus on selvästi yli 50 prosenttia.

Vuosikymmenten ajan on tehty paljon työtä sen eteen, että raskas kalusto kulkisi mahdollisimman vähän liikenteessä tyhjänä. Kalustokin on samassa ajassa kehittynyt.

Yksiselitteistä tyhjänä ajon vähentäminen ja raskaan kaluston kuljetukset eivät Janne Kojon mukaan ole. Hän toimii Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n yhteiskuntasuhteiden päällikkönä.

– Esimerkiksi raakapuukuljetuksissa metsään päin ei ole paljon vietävää, Kojo sanoo.

– Ei ole realismia, että puukuljetuksissa päästäisiin ikinä sataan prosenttiin. Silti kuormattuna ajon osuus on niissäkin selvästi yli 50 prosenttia, kun puutavaralajikkeiden kuljetuksia teollisuuslaitosten kesken sopivasti reititetään.

Kaikkea ei voi yhdistellä

Kappaletavarakuljetuksissa tyhjänä ajoa on puutavarakuljetuksia helpompi vähentää.

– Polttoainekuluja saadaan pienennettyä, jos useampaan paikkaan purettavasta lastista raskaimmat puretaan ensin, Kojo sanoo.

Säästöä syntyy myös luonnollisesti purettaessa lähin kuorma ensin, jolloin matkaa voidaan jatkaa kevyemmällä kuormalla.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Jos kappaletavarakuljetuksissa ei ole eri lämpötiloja vaativia lasteja, voi kuljetusten yhdisteleminen hoitua Kojon mukaan helpostikin. Kemikaalikuljetuksissa ongelmat ovat jo eri luokkaa. Tiettyjä kemikaaleja ei voi yhdistellä, eikä kuljettaa samalla ajoneuvolla.

– Kemikaalikuljetukset ovat tosin kokonaisuudessa varsin marginaalisia, Kojo lisää.

Yksi iso tuoteryhmä kemikaalikuljetuksissa ovat Kojon mukaan polttoaineet ja polttoöljyt, joissa reittisuunnittelulla on saatu paljon tehokkuutta aikaan. Varsinaisista meno-paluu -kuljetuksista ei kuitenkaan voida usein puhua.

– Maitoautot taas eivät voi hygieniasyistä kuljettaa käytännössä muuta kuin maitoa.

Maidon keräilyssä reitit pyritään suunnittelemaan Kojon mukaan niin, että suurimmat erät haetaan viimeisenä. Reittiä ajetaan mahdollisimman paljon kevyellä autolla.

– Polttoaineenkulutuksessa säästetään, kun keräilylenkillä pienet erät kerätään ensin. Samalla myös päästöt ovat vähäisemmät.

Janne Kojo
Logistiikan diplomi-insinööri Janne Kojo sanoo, että kuljetukset ja niiden järjestelyt voivat olla keskeisiä kilpailutekijöitä ja siten myös osin liikesalaisuuksia.

Kuljetusten suunnittelu tärkeä osa työtä

Kuljettajalla ja ajojärjestelijällä on työssään paljon pohdittavaa kuljetusten suunnittelussa.

– Elintarvikeajossa ei kannata käydä monta kertaa samassa kaupassa. Tyhjät rullakot kannattaa ottaa kyytiin samalla kertaa, kun vie kauppaan lastia, Kojo kertoo esimerkkinä.

Hän sanoo elintarvikkeiden ja kaupan alan kuljetuksissa tyhjänä ajon osuuden olevan erittäin alhainen, vain parinkymmenen prosentin luokkaa ajetuista kilometreistä.

– Ylipäätään kappaletavarakuljetuksissa meno-paluu -ajattelu on ollut ajojärjestelyn lähtökohta niin kauan kuin jaksan muistaa, Kojo toteaa.

Kun toiseen suuntaan viedään esimerkiksi vientiin meneviä paperirullia, voi paluukuormana kulkea rakennusteollisuuden tuotteita, vaikka eristevillapaketteja. Tyhjänä ajon osuus onkin keskimäärin vain 20-30 prosenttia.

Kojo uskoo parannettavaa varmasti aina löytyvän, mutta helpolla se ei enää käy.

– Tiukat toimitusaikavaateet vaikuttavat toiseen suuntaan, Kojo muistuttaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset