Article image
Sari Hätinen ja Taina Kinnari tietävät, että tänä vuonna joulujuna kiertää monen suomalaisen joulukuusen ympärillä. Samoin minikylien luistelijat ovat pääsemässä hyvään vauhtiin.
Kaupallinen yhteistyö

26.11.2020
Koti ja asuminen

Tonttu on kääntämässä takkiaan

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Tonttu, muukin kuin se punanuttuinen, liikkuu nyt reippaasti. Sisustuksen trendit ovat muuttaneet myös tonttujen vaatetusta enemmän maanläheisiin väreihin. Kotoilukin vetää tonttuja nyt puoleensa.

Tonttu, se tuttu punanuttuinen, on saanut seurakseen yhä enemmän vaatetusväriltään maanläheisiä kollegoita.

– Sisustuksen trendit ovat vaihtuneet kirkkaista maanläheisempiin, ja samalla myös minimalistisempaan suuntaan. Tonttumuoti näyttää noudattavan samansuuntaista, maanläheistä värimaailmaa. Hiippalakkeihinkin on tullut jopa muodikasta samettia, Minimanin johtaja Taina Kinnari toteaa.

– Tonttukausi on myös alkanut tavanomaista aikaisemmin. Tonttuja ei tarvitse enää sulkea varastoihin heti loppiaiselta, vaan ne saavat jatkaa pidempään osana kodin sisustusta.

Toivotuimpien lahjojen kanssa kannattaa olla ajoissa asialla

Leluosaston pitkiltä hyllyiltä löytyy uutuuksia, mutta myös niitä kaikille tuttuja. Barbiet ja Baby Born -vauvanuket kaikkine lisätarvikkeineen ovat joulun vakiintuneita toivelahjoja. Kampauspääkin lienee jo kaikille tuttu.

– Vaikka uutuuksia tulee tasaiseen tahtiin, ovat tutut lelut säilyttäneet paikkansa lasten toiveissa, myyjä Sari Hätinen toteaa.

Tänä jouluna, kuten aikaisempinakin, suosikkilistalta löytyvät myös isot pehmolelut ja nyt myös toiminnalliset pehmot, autoradat, muumiläppärit sekä jääkiekko- ja jalkapallopelit.

– Lapset tietävät nykyään hyvin mitä haluavat, joten toivotuimpien lahjojen kohdalla kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Myös verkkokauppamme palvelee joulun lahjaostoksissa, Hätinen sanoo.

Hätinen kertoo perheiden piipahtavan ruokaostoksia tehdessään usein yhdessä myös leluosastolla. Joulupukki saa näin luotettavan tiedon mieluisista aaton lahjoista.

– Isovanhemmat tulevat usein kuvan kanssa hakemaan sitä tarkoin määriteltyä lahjaa.

Tonttu vinkkaa palapeleistä

Tämän vuoden yllättäjiä ovat olleet palapelit, joita on myyty hyvin jo pitkin syksyä.

– Välillä on ollut niukkuutta tarjonnassakin. Näyttää siltä, että niitä kääritään myös joulupaketteihin aikaisempia vuosia enemmän, Hätinen kertoo.

Katso karusellikuvat!

Värit palaavat myös jouluvaloihin

Perinteiset jouluvalot ovat muuttuneet enemmän kausivaloiksi. Sitä myöten valojen myyntiaika on pidentynyt.

– Valojen myynti alkaa yhä aikaisemmin, nykyään helposti jo heinäkuun lopulla, kun illat alkavat pimetä, Hätinen kertoo.

Joulun valoista perinteinen kynttelikkö on paikkansa pitänyt, samoin paperiset joulutähdet.

– Uutuuksia tulee silti joka joulu perinteisten rinnalle. Paperiset joulutähdetkin ovat saaneet pyöreitä ja kolmiulotteisia muotoja.

Hätisen mukaan jo välillä vähenemässä olleet värilliset valot ovat palaamassa takaisin.

– Ja ne saavat taas myös vilkkua.

Perinteistä tunnelmaa suomalaisiin joulukoteihin tuovat nyt aikoinaan amerikkalaisista kodeista meille rantautuneet minikylät ja kuusen ympärillä kiertävä jouluinen junanrata.

Vaikka tekniikka on tehnyt tuloaan myös joulukoristeisiin, ei perinteistä ole luovuttu.

– Punaisella värillä ja tontuilla sekä muilla luonnoneläinhahmoilla on edelleen vankka paikka joulukodeissamme, joko valoilla tai ilman, Hätinen vakuuttaa.

Joulukoristeita kierrätysmateriaaleista

Kinnari on huomannut suomalaisten ostavan määrällisesti ehkä hieman vähemmän joulukoristeita, mutta niitten koko on kasvanut näyttävämmäksi. Paikkansa kodeista ovat löytäneet isotkin joulutontut ja valofiguurit.

Myös ihmisten ympäristötietoisuus on lisääntynyt.

– Kierrätysmateriaaleista valmistettu pöytäjoulukuusi on jo löydetty ja kierrätysmateriaalista valmistettu havupuunoksakin on jo kertaalleen myyty loppuun, Kinnari toteaa.

Vaikka koristeiden yleisväri on muuttunut kirjavasta maanläheiseen suuntaan, pitää kullan kimallus edelleen pintansa.

– Kulta oli jo viime vuonna suosittu sävy koristeissa, ja niin se tuntuu olevan edelleen.

Joulukoristeiden väriyllättäjä on jo muutaman vuoden ajan ollut pinkki.

– Sen suosio tuntuu jatkuvan yhä, Kinnari toteaa.

Glögiä suklaan seuraksi

Joulun suklaahyllyt notkuvat perinteisesti monen monituista sorttia makoisaa herkkua.

Toisen joulun takuutuotteen, glögin, valikoima alkaa seurata suklaan esimerkkiä. Perinteinen glögi on saanut seurakseen premium- ja sokeroimattoman version. Tarjolla on myös glögiä tiivisteenä.

Eikä vaihtoehdot suinkaan siihen lopu. Glögihyllyn tarjonta jatkuu mausteisella, tyrni- ja omenamehusta tehdyllä glögillä, Suomi juhlaglögillä, Käsityöläisglögillä sekä alkoholittomalla ja luomuglögillä. Tarjolla on myös Vuosikertaglögiä. Mukaan mahtuu myös pari ruotsalaista versiota.

Ja kukapa estää versioimasta oman maun mukaista juomaa, jos tuosta valikoimasta ei mieluista löydy.

Minimani Yhtiöt Oy

  • perustettu 1986
  • toimialana päivittäis- ja käyttötavara
  • toimii Seinäjoella, Vaasassa, Kokkolassa, Jyväskylässä, Lempäälässä ja Rovaniemellä
  • henkilökuntaa noin 450
  • paikallinen perheyritys, jonka toiminnassa mukana jo kolmas sukupolvi

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Joulu joululahja lahjat Seinäjoki

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset