Article image
Nordic Trophy -sarjan voitti viime vuonna Juha Ristimaan formulakuski Kimi Räikköselle kunniaa tekevä Scania "Iceman". Kuva: Joachim Cruus.
03.06.2022
Tapahtumat ja matkailu

Power Truck Show – Härmässä jylisee elokuussa

Kansainvälinen kuljetusmessu- ja autonäyttelytapahtuma Power Truck Show järjestetään Alahärmässä 12.-13.8.2022, nyt jo kahdeksattatoista kertaa. Luvassa on iloinen ja tunnelman täyteinen viikonloppu rennossa tapahtumassa.

Kuljetusmessut 2022

Kuljetusmessuilla on mukana noin 150 messuosastoa, joten kuljetusalalla toimivat yrittäjät ja työntekijät pääsevät tutustumaan useisiin alan toimijoihin, hieromaan kauppaa ja hoitamaan asiakassuhteita. Messuosastoja on mukava kierrellä, sillä näillä messuilla tärkeässä roolissa on myös osastojen viihteellisyys ja näyttävyys. Power Truck Show’ssa hyöty ja huvi saadaankin hienosti yhdistettyä. Kuljetusmessuista on muodostunut vuoden merkittävin kuljetusalan ammattilaisten kohtaamispaikka.

kuljetusmessut
Kuva: Ville Piri

Autonäyttely valloittaa

Epävirallinen startti tapahtumalle on torstain rakentelupäivä ja rekkaconvoyn saapuminen Härmään, Powerparkkiin. Pisimmän matkan tapahtumaan tekee Paul Cecil Englannista, joka osallistui viime vuonna ensimmäistä kertaa Power Truck Show’n autonäyttelyyn. Cecil oli heti kerrasta vaikuttunut tapahtumasta sekä upeasta näyttely-ympäristöstä. Autonäyttelyssä ovat mukana sulassa sovussa niin viimeisen päälle rakennetut ja maalatut autot kuin monipuolinen hyötyajoneuvotarjonta veteraaniautoista jenkkirekkoihin ja kaikkeen siltä väliltä. Lisäksi mukana ovat pakettiautot, pick-upit, amerikanautot ja tuningautot. Pienoismallinäyttely löytyy tuttuun tapaan Palace-hallista lauantaina. Lauantai-illan valoshow päättää tapahtuman ja portit sulkeutuvat kello 23.00 taas vuodeksi.

kuljetusmessut
Kuva: Ville Piri

Yksi päivä ei riitä

Vuoden 2022 Power Truck Show’ssa on ohjelmaa niin paljon, että yhdessä päivässä ei varmasti aivan kaikkeen ehdi tutustumaan. Ohjelmapuolella on luvassa monenlaista hevosvoimien mittelöä. Kartingradalla pääsee seuraamaan huippuammattilaisten drifting show’ta. Taitojaan tulevat esittelemään muun muassa Teemu Peltola sekä Eemeli Niemi-Korpi. Juonnosta huolehtii Petri ”Puuhis” Lähdemäki.

kuljetusmessut
Kuva: Tomi Taivainen

Sebastian Westberg tulee tekemään huimia Freestyle Motocross näytöksiä. Optibeam Truck Pulling Areenalla ovat esittelemässä pullingvetoja muun muassa Härmän oma Team Hot Hunter ja Pitkämäen miehet sekä Team Herlevi ja Pekka Herlevi. Kalustoon pääsee tutustumaan vetojen välissä varikkoalueella.

Ohjelmassa on myös Suomen Vahvin Mies ja Nainen kisa, johon Mika Törrö ja Laura Koskenniemi tulevat puolustamaan viimevuotisia mestaruuksiaan.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Muumit, musiikkia ja Miss Power Truck

Lapset viihtyvät Muumien kirjainarvoitusten parissa sekä taikuri Markku Anttilan taianomaisessa show’ssa. U4-alueen ohjelmalavalla tunnelmaa ylläpitää Mika Peltoniemi Orchestra. Tänä vuonna nähdään jälleen myös Miss Power Truck -kilpailu.

U3-alueella pääsee seuraaman RC-työkoneiden työskentelyä.

Messupäivien illat huipentuvat PowerPark Power Night -festivaaleihin.

Power Truck Show
Kuva: Liina Hautanen

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (9 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset