Article image
Toimitusjohtaja Pasi Ojalan mukaan Tangomarkkinoiden näkyvyys on nyt laajempi kuin koskaan.
30.06.2022
Tapahtumat ja matkailu

Omasta tv-kanavasta innostuttiin

Teksti Hannele Norja
Kuva Jenna Koivisto

Kovan luokan ammattilaiset huolehtivat Tangomarkkinoiden televisioinnista.

Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala on tyytyväinen, että niin juontajat, laulajat, bändi kuin myös televisioinnista vastaavat ovat kaikki kovan luokan tekijöitä.

– Ammattilaiset ovat asialla joka osa-alueella, Ojala vakuuttaa.

Tangomarkkinoiden torstaista semifinaalia ja lauantaista finaalia voi seurata Pulsea tv:stä kanavapaikalta 17 sekä striimattuna netistä.

Laajempi kuin koskaan

Ojala on Tangomarkkinoiden puikkoihin hypättyään lähtenyt tekemään pitkäjänteistä ja rohkeaa muutosta. Hyvin pian selvisi, että myös television puolella pitää muutosta tehdä.

– Neuvotteluissa Rockway Oy:n kanssa tuli esille oman kanavan perustaminen. Tango tv:n virallinen nimi on nyt Pulsea tv, Ojala tiivistää.

Tangomarkkinoiden näkyvyys on television puolella nyt laajempi kuin koskaan. Lähetykset näkyvät niin antenni- kuin kaapelitelevisioissa sekä verkossa.

Entisten sijaan Ojala innostui omasta kanavasta.

– Nykyään on normaalia, että kanavia selataan niitä kolmea neljää enemmän. Pulsea tv:n kanavapaikka 17 on hyvä.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Tekniikka huipputasoa

Muiden ammattilaisten tapaan ei Tangomarkkinoilla ole tarvinnut orkesterinkaan laadusta tinkiä.

– Sami Pitkämön pumppu on yksi kovimpia. Bändillä on huikea kokemus suorista tv-lähetyksistä viimeisen reilun 10 vuoden ajalta. Tangoilla nähdään ja kuullaan 15-henkinen Pitkämön orkesteri. Olen tästä todella innoissani.

Orkesterin tasossa ei pitäisi oleman valittamista, päinvastoin. Tasoa tulee lisäksi korostamaan asianmukainen tekniikka.

– Käytössä tulee olemaan niin kuva- kuin äänipuolella samat tekniikat kuin kaikissa muissakin laadukkaissa valtakunnallisissa televisiolähetyksissä, Ojala toteaa.

Ojala vakuuttaa toimijoiden olevan mestarien liiga -tasoa, vaikka joku saattaisi haluta mieltää toiminnan divaritasoiseksi.

– Lähetyksiä alettiin Rockwayn kanssa suunnitella jo vuoden 2021 markkinoille, joten tässä on ollut peruuntumisten takia hyvin aikaa suunnitella. Niiltä kantimilta jatkettiin tänäkin vuonna. Meillä on joka osa-alueella television kovimpia ammattilaisia, niin kameran edessä kuin takana.

Tv-lähetykset:

  • Torstain Finaalin karsinta ja lauantain Finaali näkyvät Pulsea tv:ssä kanavapaikalla 17.
  • Perjantain Viihdekonsertti striimataan ja siihen on mahdollista ostaa lippuja.

Rennosti tervetuloa

Monipuolistaminen on se sana, millä Pasi Ojala haluaa Tangomarkkinoiden muutosta kuvailla.

-Ilmapiiri on rento, ja kaikilla tulee olla tervetullut olo. Jos joku tykkää enemmän Edelmannista kuin Mäki-Mattilasta, se hänelle suotakoon, Ojala havainnollistaa.

Tangomarkkinoiden uudistuminen lähti vaivihkaa käyntiin jo heti kisan alkumetreillä.

-Mukaan lähti yllättävän vähän jo aikaisemmin kisaan hakeneita. Joukossa on myös paljon musiikin, teatterin ja jopa tanssiteatterin ammattilaisia, Ojala sanoo.

Ojala toteaa jo Vantaan semifinaalissa tason olleen tosi korkea.

-Uskaltaisin väittää, että lauantain finaali tulee olemaan kova, ellei kovin kisan historiassa, Ojala miettii.

Odotettavissa hyvät soundit

Seinäjokelainen pikkupoika, Pasi Ojala, katsoi vuosien saatossa Tangomarkkinoita televisiosta useamman kerran. Lapsuuskodissa musiikkina soi niin Sorsakoski, Kari Tapio kuin tangokin.

-80-luvun lopulla sain vaaleansinisen t-paidan, jossa oli markkinoiden logo, Ojala muistelee.

Hän kertoo olleensa tangokadulla ensimmäisen kerran viitisen vuotta sitten.

-Silloin kävin tangokadulla. Nuorempana tangomarkkinoille lähtö tarkoitti tuloa keskustaan ja lähinnä tangovapaalle vyöhykkeelle. Kaupunki heräsi markkinoiden aikaan eloon.

-Pyritään tähän tulevaisuudessakin, Ojala toteaa.

Tulevat televisiolähetykset toimitusjohtaja Ojala aikoo tietysti katsoa. Vaikeaa valintaa paikallaolon ja televisiolähetyksen välillä Ojala ei sentään joudu tekemään, sillä uusinnat niin semifinaalista kuin finaalista esitetään livelähetystä seuraavana päivänä.

-Odotan mielenkiinnolla miltä lähetys telkkarissa saundaa. Luotan siihen, että se kuulostaa pirun hyvältä, Ojala innostuu.

Omaa esiintymistään hän ei osaa vielä lähetyksissä ennustaa.

-Kai sitä jossain vaiheessa pitää joku sana käydä jossain sanomassa, Ojala naurahtaa.

pulsea
Niklas Lindholm.

Pulsea on aktiivinen pulssi

Paikan päällä Seinäjoella on käyty vähän väliä.

Pulsea tv:tä operoiva Rockway Oy on striimannut yleisölle satoja lähetyksiä konserteista kansallisteatterin esityksiin – monien muiden tapahtumastriimausten lisäksi. Poikkeusvuosina toiminta vilkastui entisestään.

-Meillä on vahva tv-tausta. Tekijöistämme kokeneimmat ovat olleet alalla liki 30 vuotta, toimitusjohtaja Niklas Lindholm

Tangomarkkinoiden kohdalla yhteistyötä on tehty erityisen tiiviisti.

-Olemme jo toteuttaneet asioita yhdessä verkossa. Niin ikään jatkosuunnitelmissa on tangojen suurempi näkyvyys verkossa myös finaalilähetysten ulkopuolella, Lindholm sanoo.

Ytimekäs ja kokenut joukko

Tv-kalusto tulee Seinäjoelle tangoviikolla. Muita valmisteluja on tehty jo pitkään, ja tehdään koko ajan.

-Meiltä työskentelee tangolähetysten parissa 24 ihmistä, Lindholm laskee.

-Tiimimme on suhteellisen ytimekäs. Osa on ollut tekemässä tangoja aiemminkin.

Tekniikka on Lindholmin mukaan sama mitä on käytössä mm. Voice of Finland ja Tanssii Tähtien Kanssa -tuotannoissa.

-Uskomme, että pystymme tekemään laadukkaan tuotteen.

pulsea
Kati Sorjanen.

Taas täysillä elossa

Tapahtumantekijät Oy on erikoistunut yritystapahtumien suunnitteluun ja tuottamiseen. Tapahtumien kirjo on laaja seminaareista ja kongresseista kesäjuhliin ja palkintogaaloihin, sekä kaikkien niiden yhdistelmiin.

Koronan iskettyä Tapahtumantekijät Oy keskittyi pelkästään virtuaalisiin tapahtumiin.

-Tapahtumat lähetettiin tv-tuotantojen tapaan studioilta ja osallistujat osallistuivat verkossa niin sanotulla virtuaalitapahtuma-alustalla, toimitusjohtaja Kati Sorjanen

Alustalla oli mahdollista kysyä, kommentoida, äänestää, käydä videopuheluja muiden osallistujien kanssa, sopia tapaamisia, osallistua virtuaalisille messuille ja pitää workshoppeja.

Tehokas tapa

Sorjasen mukaan virtuaaliset tapahtumat ovat erittäin tehokas, toimiva ja saavutettavat tapa kohdata tärkeitä sidosryhmiä.

-Erityisesti sellaiset tapahtumat, joissa osallistujat ovat kaukana toisistaan, hyötyvät virtuaalisuudesta.

Osallistujajoukon ei tarvitse lentää, majoittua ja käyttää useita päiviä yhteen tapahtumaan.

-Osallistua voi kotisohvalta, omalla tietokoneellaan.

Tapahtumantekijät Oy järjesti korona-aikana useita tapahtumia, joissa oli osallistujia yli 50:stä eri maasta.

Hybridit rinnalle

Viime syksynä virtuaalisten tapahtumien rinnalle nousivat vahvasti hybriditapahtumat, joissa perinteinen läsnätapahtuma yhdistyi etätapahtumaan.

-Osallistujat saivat valita, tulevatko paikan päälle vai osallistuvatko etänä. Tapahtumatyyppi on hyvin osallistujaystävällinen ja joustava, Sorjanen uskoo.

Hyvin suunnitellussa hybriditapahtumassa osallistujien kokemus on Sorjasen mukaan yhtä hyvä ja antoisa kuin varsinaisessa läsnätapahtumassa.

Patoutunut tarve

Tänä keväänä tapahtumien maailma taas aukeni kasvokkain tapahtuviin kohtaamisiin.

-Yrityksillä ja julkisilla organisaatioilla on ollut valtava ja patoutunut tarve kohdata tärkeitä sidosryhmiään, aivan erityisesti omaa henkilöstöään, Sorjanen toteaa.

-Olemme tuottaneet hyvin nopealla aikataululla lukuisia henkilöstötapahtumia.

Pitkän odotuksen jälkeen Helsinkiin kokoontui Tapahtumantekijöiden järjestämänä myös 60 maasta kokoontunut osallistujajoukko neljän päivän tapahtumaan.

-On ollut hurmaavaa nähdä, kuinka riemuissaan ihmiset ovat toistensa kohtaamisesta. Tapahtumissa on ollut enemmän halauksia, naurua, olalle taputtelua ja ilosta pyyhittyjä silmäkulmia kuin koskaan ennen, Sorjanen sanoo.

Opittua hyödynnetään

Tästä eteenpäin Sorjanen uskoo tapahtumien maailman olevan runsaampi ja monimuotoisempi kuin ennen korona-aikaa.

-Ihmiset ovat oppineet toimimaan virtuaalisissa tapahtumissa.

Hän uskoo kaikesta videopuhelu- ja virtuaaliähkystä huolimatta etäosallistumisen säilyvän yhtenä vahvana toimintamuotona.

-Erityisesti hybriditapahtuma on niin tehokas muoto, että se jää kiinteäksi osaksi tapahtumien maailmaa. Meilläkin on syksyksi suunnitteilla lukuisia hybridejä, Sorjanen sanoo.

-Kun kohtaamme kasvokkain, meillä on käytössämme kaikki aistit. Musiikki, ruoka, juoma, tuoksut, interiööri ja kaikkien muiden osallistujien luoma ainutlaatuinen tunnelma tuntuvat sekä aivoissa että sydämessä.

Sorjanen vakuuttaa tapahtumien olevan taas täysillä elossa.

Tangomarkkinoiden yleisömäärät

Vuosi            Yleisömäärä
1985               18 000
1990               44 000
1995               102 094
2000              120 000
2005              113 400
2010              102 000
2011               104 000
2012              105 000
2013              106 000
2014              116 000
2015              106 000
2016              101 000
2017              100 000
2018              107 000
2019              111 000

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
2.8/5 - (15 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset