Article image
Dieselautot käyvät vielä kaupaksi, mutta vuonna 2035 polttomoottoriautoja ei välttämättä enää valmisteta lainkaan.
19.07.2021
Autot ja liikenne

Autokauppa sähköistyy, mutta polttomoottori ei katoa

Juho Kuorikoski

EU:n uusi päästöpaketti todennäköisesti panee pisteen polttomoottorilla varustettujen autojen valmistamiselle vuoteen 2035 mennessä. Autokaupoissa uskotaan, että tuolloin kaikki uudet autot toimivat sähköllä.

Seinäjoen Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni uskoo, että vuonna 2035 myytävien uusien autojen käyttövoimana on sähkö.

–Pidän tavoitetta kunnianhimoisena ja haasteellisena, mutta uskon, että siihen päästään.

Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että kyse on nimenomaan uusista autoista.

–Vuonna 2035 Suomessa on edelleen noin kaksi miljoonaa polttomoottorikäyttöistä autoa tieliikenteessä. Ne eivät katoa mihinkään, vaan niillä käydään kauppaa jälkimarkkinoilla.

Jälkimarkkinoilla Ala-Hakuni tarkoittaa käytettyjen autojen kauppaa. Esimerkiksi dieselautoja myydään tulevaisuudessakin, sillä käyttötarve määrittää sen, millaisen ajoneuvon asiakas hankkii. Tähän vaikuttavat myös valtiovallan autoiluun liittyvät päätökset.

–Sieltä voidaan tarjota joko keppiä tai porkkanaa, todennäköisesti molempia. Kuluttajien käyttäytymistä voidaan ohjata verojen ja tukien kautta. Uskon, että tätä kautta ostokäyttäytyminen muuttuu, mutta siihen vaikuttaa myös esimerkiksi sähköautojen tarjonta.

Dieselin suosio laskee

Dieselin suosio polttoaineena on ollut jo pitkään vahvassa laskussa. Ala-Hakuni kertoo, että vielä kymmenen vuotta sitten dieselin suosio ensirekisteröityjen autojen kohdalla oli noin 50 prosentin luokkaa.

–Nyt osuus on noin 15 prosenttia.

Dieselillä on edelleen käyttötarkoituksensa, ja selvimmin se näkyy tavaraliikenteessä ja yritysten tarpeissa.

–Kun puhutaan pakettiautoista tai sitä raskaammasta kuljetuskalustosta, dieselmoottori on ehdoton ykkösvaihtoehto. Kun tästä mennään 15 vuotta eteenpäin, on tälläkin osa-alueella todennäköisesti muita vaihtoehtoja.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Mielenkiinto sähköautoja kohtaan on ollut kasvussa.

–Etenkin uusien autojen kohdalla kiinnostusta on, ja tällaisia autoja myydään merkittävästi enemmän kuin vuosi–pari sitten.

Tarjonta lisääntyy, ja vaihtoehdot näkyvät viiveellä myös käytettyjen autojen kaupassa.

–Käytettyjä täyssähköautoja on tällä hetkellä varsin vähän, mutta muutamien vuosien päästä niiden määrä kasvaa käytettyjen puolella luontaisen vaihtuvuuden kautta. Silloin sähköautot tulevat yhä useampien tavoitettavaksi. Nyt myytävät merkit ja mallit ovat vielä varsin hintavia.

Polttomoottori poistuu vuonna 2035

Seinäjoen Käyttöauton toimitusjohtaja Jyrki Viitala muistuttaa myös, että EU:n päästöpaketti määrittää, että uudet autot eivät perustu polttomoottoriin vuonna 2035.

–On tärkeä asia muistaa, että nyt puhutaan uusista autoista, ei käytetyistä.

Viitalakin uskoo, että kunnianhimoinen tavoite polttomoottorivalmistuksen loppumisesta toteutuu.

–Ainakin henkilöautoissa tämä on täysin mahdollista, oli kyse sitten hybridi- tai täyssähköautoista.

Sähköautojen myyntiin vaikuttaa eri valmistajien valikoima.

–Tämä vaikuttaa paljon siihen, miten myynti painottuu. Jos merkillä on hyvä tarjonta sähköautoista, aika nopeasti myynti kääntyy sellaiseksi, jossa merkittävä osa myytävistä autoista on täyssähköautoja.

Tällä hetkellä eri valmistajien sähköautojen kehitys etenee hieman eri tahtiin. Tarjonta ja kysyntä kohtaavat, kun eri hintaluokissa on sopivia autoja.

–Kun sähköautojen hintataso on samassa linjassa polttomoottoriautojen kanssa, sitä suuremmalla syyllä voi olettaa, että kaupat kääntyvät kasvavassa määrin sähköautoihin.

Vielä on kuitenkin perusteita hankkia polttomoottoriauto.

–Edelleen käyttö ja asiakkaan tarpeet ovat ratkaiseva tekijä autoa valittaessa. Modernin dieselauton tekniikka on hyvin ympäristöystävällistä, ja tätä voi lisätä käyttämällä uusiutuvia, fossiilivapaita polttoaineita.

Viitala uskoo, että valtiovalta voi omalta osaltaan myös vaikuttaa siihen, millaisella käyttövoimalla Suomi liikkuu lähitulevaisuudessa.

–Erilaiset verotukselliset toimenpiteet ovat kiihdyttämässä tai hidastamassa jotain kehitystä. Näillä on iso merkitys, miten autojen käyttöä tai hankintaa ohjataan.

Sähköautojen suosio ei näy käytetyissä

Käytettyjen autojen kohdalla sähköautojen kysyntä on ollut maltillista.

–Dieselautoja myydään suhteessa eniten. Meidän valikoimassamme on paljon tuontiautoja, joissa on dieselmoottori, kertoo Seinäjoen Kamuxin myyntipäällikkö Toni Sikkilä. Yritys keskittyy käytettyjen autojen myyntiin.

Paljon ajavalle diesel on hänen mielestään edelleen paras vaihtoehto.

–Hybridejä meni vuosi sitten paljon kaupaksi, mutta kovin vauhti on niiden osalta jo laantunut. Monet ovat vaihtaneet takaisin dieseliin. Hybridin käyttökustannuksiin verrattuna diesel on edelleen huomattavasti edullisempi paljon ajavalle. Jos ajoa on vähemmän, on hybridi tällaisissa tilanteissa edullisempi.

Suuntaus kohti sähköautoja ei vielä näy käytettyjen autojen kaupassa, mutta Sikkilä uskoo, että tulevaisuudessa tämäkin muuttuu.

–Uudet autot voivat olla vuonna 2035 sähköautoja ja hybridejä, mutta Suomen teillä ajetaan polttomoottoreilla vielä 15 vuoden päästäkin.

Dieselin suosio on vähentynyt

Vuonna 2008 lähes puolet ensirekisteröidyistä autoista oli dieselkäyttöisiä. Noin kymmenessä vuodessa määrä on laskenut reilusti, selviää Traficomin tilastosta. Vuonna 2019 uusista autoista dieseliä käytti 19 prosenttia. Dieselin osuuden vähentymiseen on syynä dieselin ja bensiinin kuluttajahintojen tasoittuminen. Lataushybridien ja mallivalikoiman monipuolistuminen ovat nekin nakertaneet dieselin suosiota.

Vuonna 2018 voimaan tullut uusi pakokaasusäädös taas supisti tarjolla olevien dieselmallien valikoimaa, ja uudet dieselmallit ovat keskittyneet isoihin autoihin.

Kaksinkertainen määrä rekisteröintejä

Täyssähköautoja rekisteröitiin viime vuonna yli kaksinkertainen määrä edellisvuoteen nähden. Vuonna 2019 uusia täyssähköautoja oli 4 661, vuotta myöhemmin 9 673. Vuonna 2020 ladattavia hybridejä sen sijaan ensirekisteröitiin yli 45 650, vuotta aiemmin 24 704.

Koko autokantaan verrattuna lukumäärät ovat vielä pieniä. Vuonna 2020 liikenteessä oli noin 1,8 miljoonaa bensa-autoa ja yli 750 000 dieselautoa. Vuoteen 2014 verrattuna bensa-autojen määrä on vähentynyt noin sadallatuhannella, kun taas vastaavasti dieselautoja on rekisteröity 100 000 enemmän. Tilastoa jonkin verran vääristää se, että ei-ladattavat hybridit on vuoteen 2020 asti laskettu mukaan bensiini- ja dieselautoihin. Ei-ladattavien hybridien määrä oli vuonna 2020 noin 75 000.

Kannattaako nyt ostaa sähköauto?

Seinäjoen Rinta-Joupin myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni sanoo, että otsikon kysymykseen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.

–Siihen vaikuttaa olennaisesti asiakkaan tilanne ja tarve.

Sähköautoja on tulevaisuudessa tarjolla nykyistä enemmän, mutta jo nykylaitteet ovat Ala-Hakunin mielestä hyviä vaihtoehtoja polttomoottoriautolle.

–Ominaisuudet toki kehittyvät vuosi vuodelta, mutta niinhän teknologian kanssa on ollut tähänkin saakka. Tästä näkökulmasta katsottuna oikeaa hetkeä ei ole koskaan.

Samaa mieltä on Seinäjoen Käyttöauton toimitusjohtaja Jyrki Viitala.

–Lisäksi voimassa on 2000 euron hankintatuki alle 50 000 euron hintaisiin sähköautoihin, hän muistuttaa.

Jos asiakas on kiinnostunut käytetystä sähköautosta, silloin valikoima on kapeampi.

–Tässä mielessä odottaminen on perusteltua. Jos taas valikoimasta löytyy kiinnostava auto, ei ole mitään syytä sille, miksi hankintaa kannattaisi siirtää, Ala-Hakuni toteaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
2.5/5 - (2 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
autot bensiini diesel sähköauto

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset