Article image
Piilutetulla hirsipaneelilla paneloitu, perinteisen näköinen sauna pitää sinnikkäästi pintansa trendisaunojen rinnalla. Kuva: Suomen Tervaleppä.
16.11.2019
Koti ja asuminen

Sauna sisustetaan nyt pelkistetysti ja kontrasteilla

Teksti: Hannele Norja

Saunan sisustuksessa näkyy nyt pelkistetyt linjat ja kontrastit värivalinnoissa.

Remontin voi aloittaa aamulla, ja jo illalla on mahdollista päästä uudennäköisen saunan löylyihin, myyntipäällikkö Jari Kivimäki Hyllykallion Rautaprismasta vakuuttaa.

Saunan uudistaminen ei yleensä vaadi rankkoja, vedeneristyksen kaltaisia toimenpiteitä. Monesti remonttiin ryhtyminen vaatii vain oman uskalluskynnyksen ylittämistä.

– Eikä saunatilojen uudistuneeseen ilmeeseen välttämättä tarvita edes vasaraa. Pintojen käsittely riittää, Kivimäki rohkaisee.

Pelkistetyn vankkaa

Kuten muussakin rakentamisessa, myös saunarakentamisessa trendit vaihtuvat.

– Tämän hetken saunamuoti on pelkistetty. Lankkulauteet on siitä hyvä esimerkki. Vankkana elementtinä se ei vaadi edes erillisiä runkorakennelmia.

Koko Hyllykallion Prisman kauppakeskus on saanut uuden ilmeen ja sitä myöten myös Rautaprisma on kokonaisuudessaan uudistettu. Esimerkiksi sisustuspuutavaroiden tilat ovat tuplaantuneet ja valikoima kasvanut. Yksi esimerkki erikoispuutavarasta on lämpökäsitelty haapa. Käsittelyssä puu tummuu ja siihen jää mieto tuoksu.

– Ei se ehkä ihan savusaunalta tuoksu, mutta saman tunnelman siitä saa, Kivimäki uskoo.

Öljyttynä lämpökäsitellyn haavan sävy tummuu vielä entisestään. Kivimäki korostaakin lauteiden jatkuvaa huoltoa. Ne tulisi käsitellä vähintään kerran vuodessa laudesuojalla.

Rautaprisman myyntipäällikkö Jari Kivimäellä on tarjolla hyllykaupalla saunan puupintojen käsittelyyn tarkoitettuja tuotteita.

– Voin jopa omasta kokemuksesta todeta, että väärällä pesuaineella puupinnat voi mennä pilalle.

Lauteiden huoltoon ja sävyttämiseen on tullut viime vuosina paljon uusia tuotteita. Rautaprismasta löytyykin useita nimenomaan saunan ja lauteiden pesuun tarkoitettuja pesuaineita. Niiden käyttö on helpottunut ja ne ovat lähes poikkeuksetta vesiohenteisia ja sen vuoksi helppokäyttöisiä.

– Aina ei ole kannattavaa uusia koko lauteita. Usein vanhoista saa hionnalla ja pintakäsittelyllä uuden veroiset. Sävyistä suosituimpia ovat tällä hetkellä musta, valkoinen ja harmaa.

Rautaprisman puutavara tulee kotimaisilta tavarantoimittajilta. Vaikka raaka-aine tulee ulkomailta, jalostus tapahtuu kuitenkin Suomessa.

Piilotettua valoa

Pilarikiuas on tämän hetken kiukaiden trendimalli. Kiukaiden kivitilat ovat vuosien saatossa suurentuneet. Sähkökiukaaseen uppoaa jopa 80-100 kilon verran kiviä.

– Puulämmitteisten kiukaiden kivimäärä on noussut 40 kilosta jopa kahteensataan kiloon. Iso kivimäärä pidentää lämmitysaikaa, mutta antaa saunojille pehmeät löylyt, Kivimäki toteaa.

Määrän lisäksi kivien muodot ja värit ovat muuttuneet.

– Pyöristetyt kivet sopivat erityisesti sähkökiukaaseen. Valkoiset sopivat sekä puulämmitteiseen että sähkökiukaaseen ja antavat saunaan ylellisen vaikutelman.

Toki edullinen peruskivi on edelleen se myydyin kiuaskivi.

Kivimäki toteaa kiukaiden hintojen tulleen viime vuosina alaspäin, ja erillisen ohjauskeskuksenkin saa kiukaan oheen nykyään varsin edullisesti.

Saunan valaistus on myös kokenut uudistuksia.

– Aikaisempi tähtitaivas korvataan nyt epäsuoralla valolla. Esimerkiksi lauteiden alle sijoitettu lednauha on helppo ja nopea asentaa. Epäsuoran valon saa asennettua myös lasketun katon reunoihin, jolloin se valaisee saunan seinää.

Nykypäivän lämmönkestävät ja suojatut lednauhat tarjoavat paljon mahdollisuuksia valaistussuunnitteluun.

Varsinaiset sähkötyöt on syytä jättää ammattilaisille, mutta muissa tapauksissa Kivimäki rohkaisee saunan remontointiin.

– Meillä on täällä paljon asiantuntemusta tarjolla, joten tarvittaessa ja niin halutessa pystymme kyllä auttamaan.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
koti ja asuminen sauna saunaremontti

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset