Article image
Seinäjoen Nordean johtaja Marko Kantola näkee, että säästäminen kannattaa aina ja koskaan sen aloittaminen ei ole ollut näin helppoa kuin nyt.
Kaupallinen yhteistyö

21.05.2021
Terveys ja hyvä elämä

Rahat ja säästöt poikimaan

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Matti Hautalahti

Asuntolainan lyhennyksiin ei kannata laittaa viimeisiä ropojaan. Varojen sijoittaminen luo yllättävän ison turvan tulevaisuuden epävarmuuksiin.

Kasvukeskuksien asuntokauppa on käynyt viimeisen vuoden kovaa vauhtia.

– Koronan aiheuttaman pysähdyksen jälkeen kauppa alkoi käymään ja tietysti silloin myös asuntolainojen määrät lähtivät nousemaan, Seinäjoen Nordean johtaja Marko Kantola kertoo.
Vauhti on kiihtynyt entisestään, ja Kantola jakaakin neuvoja uusille asuntolainan ottajille.

– Asuntolainan takaisinmaksu kestää Etelä-Pohjanmaalla keskimäärin 21 vuotta, mikä on yli puolet keskimääräisestä työurasta.

– Siksi onkin tärkeää, että normaalitilanteessa pystyt kasvattamaan varallisuuttasi myös lainanmaksun ohessa lainan kuukausierän oikean mitoituksella.

Marko Kantola Nordea Seinäjoki

Verkon kautta säästää aikaa

Yhä useammat tiedustelevat laina-asioita ensimmäisen kerran verkon kautta. Palveluista on muodostunut sujuvia ja niitä on helppo käyttää.

– Kun aiot vaihtaa tai hankkia uuden asunnon, kannattaa urakka aloittaa mitoittamalla rahoitettavaksi jäävä osuus asunnon hinnasta itselle sopivaksi. Lainan hakeminen kannattaa aloittaa tekemällä asuntolainahakemus verkkosivuillamme. Olemme sinuun sitten yhteydessä muutaman päivän kuluessa, Kantola sanoo.

Elämiseen kannattaa jättää riittävästi varoja joka kuukaudeksi.

Kantola muistuttaa, että pankkineuvojan tehtävä on olla apuna ja suunnitella kanssasi myös tulevaisuutta: unelmiasi, tavoitteitasi, perheen tarpeiden muuttumista tai elämääsi ja talouteesi liittyvien riskien pitämistä mahdollisimman pieninä.

– Asuntolainan ilmainen LyhennysJousto-palvelu mahdollistaa itse säätämään lainanlyhennystä sopivaksi tai pitämään halutessaan kokonaan maksuvapaita kuukausia

Vaurastuminen lainan takaisinmaksun ohella

Lainan takaisinmaksussa monet lainanottajat vetävät oman taloutensa liian kireälle. Elämiseen kannattaa jättää riittävästi varoja joka kuukaudeksi.

Kantola muistuttaa säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuuksista.

– Esimerkiksi 200 000 euron asuntolainan voi maksaa takaisin kahdella tapaa: säästämällä koko laina-ajan tai aloittamalla varallisuuden kasvattamisen lainan poismaksun jälkeen.

– Selvästi suuremman varallisuuden itselleen kerryttää se, joka säätää lainan kuukausierän sellaiseksi, että säästämisen voi aloittaa heti asunnon hankinnan yhteydessä.

Verkossa voi rauhassa omalla ajalla tutustua eri sijoitusvaihtoehtoihin, ja siihen mikä sopisi itselle parhaiten.

Nordean digitaalisen sijoitusneuvoja Noran tehtävä on täydentää henkilökohtaista neuvontaa ja Noran avulla voi löytää helposti itselle sopivan ratkaisun muutamassa minuutissa.

– Nora on ollut erityisesti nuorten suosiossa. Eettisten rahastoratkaisujen kysyntä kasvaa myös tasaisesti koko ajan. Osa asiakkaistamme on puolestaan halunnut selailla itse omaan riskinsietokykyyn sopivia vaihtoehtoja mobiilipankistakin löytyvän Rahastonvalitsin-palvelun kautta, Kantola iloitsee.

sijoittaminen

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.5/5 - (8 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
nordea Seinäjoki sijoittaminen

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset