Article image
Vanha auto ei ole ympäristön ystävä
05.09.2019
Autot ja liikenne

Vanha auto ei ole ympäristön ystävä

Teksti ja kuvat: Jussi Mustikkamaa

Vanha auto ei ole Suomen teillä harvinainen näky. Vaihto uuteen tai vähän käytettyyn autoon on satsausta turvallisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen.

Seinäjokelainen autokauppias Henri Kotanen on huomannut työssään, että vaihdossa hänelle tarjotaan paljon sellaisia autoja, joiden oikea osoite olisi romuautojen kierrätyksessä.

– Jotkut autot ovat jo sellaisia, että ne voi luokitella ympäristöhaitaksi, Kotanen näkee.

Vanhoille ja huonokuntoisille autoillekin löytyy kuitenkin vielä ostajansa. Vaikka kauppias ei ihan kaikkia autoja vaihdossa enää vastaan otakaan, niin auton ostaja saa muutaman sadan euron heikkokuntoisen auton itse myytyä eteenpäin.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Suomessa on toteutettu kahteen otteeseen valtion tuella romutuskampanja, jossa romutettavaksi suunnatusta autosta anneltiin 1500 tai 2500 euron romutuspalkkio, kun vanha auto vaihdettiin upouuteen autoon. Viimeisin romutuskampanja oli päällä vuonna 2018.

– Romutuskampanja oli liike oikeaan suuntaan, toki siinä mentiin ääripäästä ääripäähän, kun luovuttiin vanhasta ja ostettiin uusi auto, Kotanen toteaa.

Käytettyjen autojen kauppias toivookin, että jos valtion tukema romutuskampanja tulee vielä jonain päivänä uudelleen voimaan, niin lakiin olisi kirjoitettu, että romutettavan auton palkkio voitaisiin kohdistaa myös vähän käytettyyn uudehkoon ajoneuvoon.

Henri Kotanen ja Sami Oravamäki tietää, että pakettiautoihin varustellut retkeilyautot ovat hyvin kysyttyjä.
Henri Kotanen ja Sami Oravamäki tietää, että pakettiautoihin varustellut retkeilyautot ovat hyvin kysyttyjä.

Kakkosautot vanhoja

Useasti perheessä kakkosautona on se vanha ja huonokuntoinen auto, jolla ajetaan kaupunkiajoa, kuten lapsien hoitopaikkaan kyyditsemistä. Toisaalta moni nuori ajaa hyvinkin ikääntyneillä ajoneuvoilla ne ensimmäiset kilometrinsä ajokortin saatuaan.

– Vanhoissa autoissa turvallisuustaso ja kunto on usein heikko, Kotanen sanoo.

Kotasen yritys Automyynti Karon tuo Suomeen vähän käytettyjä autoja Saksasta ja Ruotsista. Vaihdossa myyntiin tulee myös suomalaisissa kilvissä olevia autoja.
Autoihin liittyy vahvat tunnesiteet, ja pitkään omassa käytössä olleeseen autoon voi kiintyä.

– Hyvä kysymys on se, että halutaanko autosta luopua, vai katsellaanko sitä siinä kotipihassa viisi vuotta tekemättä sille mitään, Kotanen pohtii.

Kaikki vanhat autot eivät kuitenkaan ole ongelmajätettä. Automyynti Karonilla on myynnissä vanhoja autoja, jotka on rakenneltu erilaisilla tavoilla.

– Myynnissä oleva Kuplavolkkari on rottatyyliä, se näyttää ruosteiselta, mutta pinnan päälle on vedetty lakka, ja auto on teknisesti toimiva, eikä vuoda öljyä.

Vanha auto
Klassikot ja tyylillä rakennetut vanhat autot eivät ole Suomen maanteiden ongelma.

Romutuspalkkio nuorensi autokantaa

Liikenne- ja viestintäministeriön osastopäällikkö Sabina Lindström kertoo, että kahteen otteeseen toteutettu romutuskampanja toteutui ministeriön arvion mukaan hyvin. Ensimmäisellä kertaa romutusrahat loppuivat hieman kesken, mutta vuonna 2018 toteutettuun romutuskampanjaan varatut rahat riittivät ja vähän jäi ylikin.
– Se osoitti sen, että ne jotka kampanjan aikana halusivat tätä hyödyntää, niin kaikilla oli siihen mahdollisuus, Lindström toteaa.
Kolmatta romutuskampanjaa ja sen ehtoja saadaan valtion taholta vielä odottaa, sillä asia on poliittinen päätös, ja tällä hetkellä mahdollisesta uudesta romutuskampanjasta ei ole vielä tietoa.
– Hallitus ottaa siihen kantaa, että haluaako sen tehdä vai ei.
Viimeisin romutuskampanjaan tehty laki oli määräaikainen. Romutuspalkkio perustui eduskunnan joulukuussa 2017 hyväksymään lakiin. Laissa määriteltiin yksityiskohtaisesti ehdot, jotka liittyvät uuteen autoon ja romutettavan autoon. Romutuspalkkiokampanja päättyi 31.8.2018.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
autoilu autoilun päästöt romutus

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset