Article image
Kuva Wärtsilän uudelta tehdastyömaalta Vaasasta. Kuva: Jarno Pellinen.
30.09.2021
Blogi / Työelämä ja yrittäjyys

Yrittäjyys kantaa

Monet mittarit kertovat, että talous on lähtenyt koronan jälkeen vauhdilla nousuun. Pk-yritysten osalta tilanne on kuitenkin hyvin kaksijakoinen. Osalla menee hyvin, mutta valitettavan monella yrittäjällä vaikeudet jatkuvat edelleen.

Haasteet on nyt kohdattava koronan heikentämällä kassalla. Jos taloudellisia puskureita sattui ennen koronaa olemaan, ovat ne nyt tyhjentyneet.

Haasteita riittää muutenkin. Syksyn Pk-yritysbarometrin mukaan yritystoiminnan suurimmat ulkoiset esteet ovat yleinen suhdannetilanne, työvoimapula ja nopea kustannusten nousu.

Eräillä toimialoilla myös komponenttien ja raaka-aineiden saatavuudessa on ongelmia.

Yrittäjät kohtaavat monia sellaisiakin haasteita, jotka eivät näy ulospäin. Tuore Yrittäjägallup kertoo, että jopa puolet suomalaisista yrityksistä on joutunut huijausten kohteeksi.

Yli 10 henkilöä työllistävistä yrityksistä lähes kaksi kolmasosaa on joutunut huijatuksi tai sen yrityksen kohteeksi.

Huijareiden osaaminen on huippuluokkaa. He harhauttavat taitavasti ja antavat ymmärtää olevansa viranomaisasialla. Ellei maksua kuulu, alkaa kova uhkailu luottotietojen menetyksestä.

Yrittäjyys kantaa Suomea. Se ei ole korulause, vaan fakta.

Suomalaisten suhtautuminen pk-yrittäjiin on lähtökohtaisesti varsin hyvä. Juuri nyt on otollinen aika muuttaa tämä myönteinen asenne toiminnaksi, joka oikeasti auttaa koronan talousvaikutusten murjomaa yrittäjää.

Paras tapa tukea lähialueen yrittäjää on käyttää hänen palvelujaan tai ostaa hänen tuotteitaan. Se on viisasta monellakin tapaa, sillä muistammehan, että 2000-luvulla suurin osa työpaikoista on syntynyt pk-yrityksiin.

Yrittäjyys kantaa Suomea. Se ei ole korulause, vaan fakta.

Heikki Risikko
Heikki Risikko
toimitusjohtaja
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Hippi Hovi
Hippi Hovi
toimitusjohtaja
Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset