Miksi urheilu ja liikunta yhdistetään usein suorittamiseen?
Törmään urheilussa usein asiaan, jossa esimerkiksi 14-17-vuotiailla voi olla 5-9 harjoitusta viikossa ja lähes jokainen niistä on kehittävää harjoittelua. Viekö tämä urheilijaa eteenpäin oikealla tavalla? Milloin annamme keholle myös palauttavaa ja huoltavaa harjoittelua, jotka mahdollistavat kehittymisen?
Usein kaikki tärkeä harjoituksen ympäriltä unohtuu. Unohdetaan herkästi ravinnon, levon ja huoltavan harjoittelun merkitys, jotka ovat yhtä tärkeässä asemassa kehittymistä ajatellen kuin edistävä harjoittelu. Huoltava harjoittelu koetaan usein vain ajan hukkaan heittämisenä. Sen tärkeys huomataan vasta siinä vaiheessa, kun joukkueella tai urheilijalla on jatkuvasti ongelmia loukkaantumisten kanssa, tai kärsitään motivaation puutteesta liiallisen harjoittelun takia.
Uskalletaanko lepopäiviä pitää vai pelätäänkö, että silloin tuomitaan laiskaksi harjoittelijaksi tai että on motivaatio-ongelmia. Pitäisi muistaa, että vuodessa on 365 päivää eikä yksittäisellä päivällä ole merkitystä kehittymiselle. Kokonaisuus ratkaisee.
Vieläkin törmään siihen, että kipeänä tai loukkaantuneina harjoitellaan, kun on pakko tai on tulossa jokin tärkeä kisa tai tapahtuma. Pahimmassa tapauksessa voi joutua olemaan viikkoja ja tai jopa kuukausia poissa harjoittelusta sen muutaman päivän sijaan. Myös motivaatio laskee, kun ei saa parasta suoritusta aikaiseksi.
Oma halu ja motivaatio ovat tärkeimmät kehityksen edellytykset. Kaikista ei voi tulla ammattilaisia tai huippuja, mutta kaikista voi tulla liikuntaa rakastavia, jos heidän harjoittelustaan pidetään huolta ja annetaan mahdollisuus hauskaan ja monipuoliseen harjoitteluun.
Samat asiat pätevät myös kuntoliikuntaan, jossa huoltava harjoittelu jätetään kokonaan väliin ja painetaan täysillä eteenpäin tuloksia toivoen. Erittäin tärkeä on myös löytää lajeja, jotka motivoivat ja tuottavat hyvää mieltä. Kuulen usein, että liikunta on pakko aloittaa. Voisiko sen kääntää niin, että nyt saan ja pääsen aloittamaan liikunnan?
Liikunta ei ole vain pelkkä suoritus, vaan se on elämäntapa, joka olisi hyvä oppia jo nuorena. Suorittamisen sijaan meidän pitäisi huolehtia siitä, että meillä pysyisi intohimo lajiin tai liikuntaan mahdollisimman pitkään, parhaimmillaan läpi elämän. Liikunnan omaksuminen elämäntavaksi on pitkä prosessi, joka ei tapahdu viikossa eikä kuukausissa. Tämä vaatii aluksi paljon harjoittelua, jolloin kärsivällisyys on valttia.
Itse kaipaan eniten urheilu-uraltani sitä, että hyvässä porukassa hyvällä fiiliksellä tehdään asioita yhdessä pilke silmäkulmassa.
Liikunnan pitäisi tuottaa iloa ja hyvää oloa, eikä viedä näitä!
Henri ”Hema” Scheweleff
liikunnanohjaaja PT ja Ex-futari
