Article image
01.06.2023
Koti ja asuminen

Puut tekevät pihasta puutarhan

Teksti: Päivi Ristimäki
Kuvat: Päivi Ristimäki ja iStock

Puut sitovat rakennuksen ympäröivään maisemaan ja antavat paikalle karaktääriä: kartanon pihaan nyt vain kuuluu iso tammi ja mökin kallioiseen rantaan mänty. Kun pihapuuta valitsee, on monta seikkaa, jotka kannattaa ottaa huomioon.

Omakotitaloa ei yleensä osteta vain muutamaksi vuodeksi ja sen vuoksi itse istuttamistaan puista saa yleensä nauttia myös sitten, kun sekä puu että asukas ovat vanhentuneet. Jos pihan kaikkia puita ei ole rakennusaikana kaadettu, voi pihalla olla valmiina vanhoja puita, jotka antavat arvokasta varjoa ja linnuille levähdyspaikan. Uusia pihapuita valitessa pitää ottaa huomioon tontin ominaisuudet: maaperä, ilmasto ja kosteus. Puuta valitessa voi myös miettiä, haluaako näyttävää kukintaa, hienoa syysväriä vai ympärivuotista vehreyttä. Puun sijoituspaikkakin on tärkeä: lähelle taloa ei kannata istuttaa poppelia, pajua tai pylväshaapaa, sillä niiden juuristot täyttävät helposti salaojat.

Puut paitsi antavat näkö- ja tuulensuojaa, myös pidättävät katupölyä ja vaimentavat liikenteen melua ja naapuruston ääniä. Puuta valitessa kannattaa ottaa selvää, kuinka suureksi se kasvaa. On turha istuttaa tavallisia tuijia ikkunan alle, ellei halua tuijottaa vihreää seinämää muutaman vuoden kuluttua. Terijoensalava on pensas mutta kokoluokaltaan kuin iso puu, joten sitä joutuu alinomaa leikkaamaan, jos se on istutettu liian pieneen pihaan.

Puut pihan koon mukaan

Pienelle pihalle kannattaa istuttaa puita, jotka ovat joko pienikasvuisia, pilarimallisia tai joita pystyy pitämään leikkaamalla pienikokoisina.

– Istuttaisin pienelle pihalle hillittykasvuisia omenapuita. Myös rungolliset kasvit vievät vähän tilaa. Rungollisena on saatavilla esimerkiksi syreenejä, hortensioita ja pajuja. Jokaisessa puutarhassa pitäisi olla ainakin yksi paju, sillä se on erittäin tärkeä kasvi kevään ensimmäisille pölyttäjille. Rungolliset kasvit viihtyvät myös ruukussa esimerkiksi terassilla, puutarhuri Lena Gillberg Vaasan Kukkatorilta kertoo.

Isommalle pihalle sopivat tavalliset hedelmäpuut ja isot puut kuten tammi ja vaahtera. Isolla pihalla kannattaa käyttää suuria istutusryhmiä eli puita ja pensaita ei ripotella sinne tänne. Lisäksi voi istuttaa monta kappaletta kutakin lajia.

Joku voi jättää pihapuut istuttamatta, koska puut niin sanotusti roskaavat. Havupuista tulee jonkin verran vähemmän ”roskaa” kuin lehtipuista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että puista ei varise roskaa, vaan arvokasta eloperäistä ainesta, jota voi hyödyntää puutarhanhoidossa.

Nopeasti näkösuojaa

Tuijat ovat nopeakasvuisia ja antavat näkösuojaa ympäri vuoden. Ne suojataan kevätauringolta jo helmikuussa ainakin kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Tuija viihtyy sekä auringossa että varjossa, mutta ei kuivassa paikassa.

– Jos haluaa näkösuojaa nopeasti, panisin aitaelementtejä lomittain ja istuttaisin niiden väliin erilaisia kasveja, ikivihreitä sekä kevät- ja syyskukkivia kasveja. Jos istuttaa yhtenäisen rivin samoista kasveista ja joku kasveista kuolee, voi aukon täyttäminen olla vaikeaa, Gillberg sanoo.

Tuija todellakin on nopeakasvuinen näkösuojan antaja, mutta sitä ei ehkä kannata istuttaa aivan joka pihaan. Joissakin kerrostaloyhtiöissä on haluttu korostaa talon ja pihapiirin aikakautta ja esimerkiksi 50–60-luvun kerrostalojen pihoista onkin kaadettu tuijia ja muita uudempia kasvitulokkaita pois ja istutettu niiden tilalle talon rakentamisaikakauteen paremmin sopivia kasveja. Myös rintamamiestalon pihaan kannattaa tuijan sijaan istuttaa esimerkiksi kataja, kuusi tai nopeakasvuinen pihlaja, jos haluaa kunnioittaa talon henkeä.

Puut säästävät energiaa

Isot pihapuut luovat viilentävää varjoa helteellä ja vaimentavat talven tuulia. Vanhan perinteen mukaan havupuut istutetaan talon pohjoispuolelle, missä ne suojaavat taloa, kasveja ja ihmisiä tuulelta, mutta eivät estä auringonvaloa. Lehtipuut puolestaan on istutettu eteläpuolelle. Lehdistö suojaa paahteelta ja tarjoaa monelle puutarhakasville suotuisamman puolivarjoisen kasvupaikan. Varjostus tuottaa myös rahallista säästöä, joka syntyy asuntojen jäähdytystarpeen vähentymisestä, puolivarjon suomasta paremmasta sadosta ja puiden rakennukselle tuomasta tuulensuojasta. Puiden avulla on siis mahdollista säästää energiaa.  

Pieneen pihaan sopivia lehtipuita ja havukasveja:

  • ruusuorapihlaja, helmipihlaja, katsura, purppuraomenapuu, kuriilienkirsikka
  • kartiomarjakuusi, siilikuusi, pesäkuusi, kartiovalkokuusi, kääpiömustakuusi

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.5/5 - (2 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
pihapuut puut puutarha

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset