Article image
Kaupallinen yhteistyö

11.02.2021
Työelämä ja yrittäjyys

Rekrykoulutus vastaa yrityksen tarpeisiin

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Sami Peltoniemi

Rekrykoulutus on mahdollista toteuttaa yhtä hyvin yhdelle henkilölle kuin isommallekin ryhmälle.

Veslatecin toimitusjohtaja Tom Bergström ja myynnistä vastaava Jani Poikkimäki eivät valita, vaikka koronavirus on aiheuttanut omat ongelmansa yrityksen liiketoiminnalle.

– Me olemme sopeutuva yritys ja niin on henkilökuntammekin, Bergström kehuu.

23 työntekijän metallialan yritys Veslatec on kasvanut hiljalleen vuosien saatossa. Yrityksellä on ollut monen muun yrityksen tapaan ongelmaa osaavan työvoiman saannissa.

– Rekrykoulutus on ollut meillä käytössä vuosien saatossa jo 6-7 kertaa. Se on toiminut ensiluokkaisesti ja sen avulla olemme pystyneet ajamaan uudet työntekijät sisään meidän työntekoomme ja toimintatapoihimme, Bergström selventää.

Pohjanmaan TE-toimiston palveluesimies Hannu Vierula kertoo, että Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella Rekrykoulutusta on vuositasolla arviolta jopa satojen työntekijöiden verran.

Pohjanmaan TE-toimiston palveluesimies Hannu Vierula

– Veslatec on aika tyypillinen Rekrykoulutusta uusien työntekijöiden palkkaukseen käyttävä yritys, Vierula pohtii.

Rekrykoulus sopiikin hyvin tuotantopuolen tehtäviin, joissa pystytään suhteellisen lyhyellä koulutuksella ottamaan uusia työntekijöitä.

– Pituudet ovat usein muutamia kuukausia, joten tutkinnot tai osatutkinnot eivät noin lyhyeen aikaan mahdu. Koulutukseen ei myöskään tarvitse koota isoa ryhmää, vaan Rekrykoulutusta on käytetty jopa yksittäisten paikkojen täyttämiseen, Vierula muistuttaa.

Rekrykoulutuksen idea on työssä ja työpaikalla oppiminen.

– Teoriakoulutusta on yleensä noin 30 % ajasta ja loppu on työpaikalla oppimista. Teoriakoulutuksen ajankohta vaihtelee luonnollisesti tapauskohtaisesti. Se voi olla heti aluksi kokonaan tai ripoteltuna koko jaksolle pätkissä.

– Ei oikeastaan löydy sellaista ammattitaitoa, jota meillä tarvitaan. Siksi haluamme opettaa työntekijät omin käsin, Poikkimäki selventää.

teollisuuskoneen säätönupit

Rekrykoulutus saadaan käyntiin nopeastikin

Yritykset pyrkivät ratkaisemaan työvoimatarpeen mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Työ- ja elinkeinohallinnon rekrytointikoulutus on vuosikymmenien saatossa hioutunut hoitamaan oman osuutensa nopeasti.

– Rekrykoulutus saadaan parhaimmillaan kasaan hyvinkin nopeasti, Vierula mainostaa.

– Kaikki riippuu tietenkin siitä, minkälainen rekry on kyseessä; isommissa rekryissä pitää esimerkiksi usein olla pidempi hakuaika.

Koulutuksen teoriaosuus niveltyy juuri hakijayrityksen työtehtäviin. Koulutussuunnitelmassa työnantaja ja kouluttaja kuvaavat, mitä teoriaosuus pitää sisällään.

– Usein työnantajalla on jo yhteistyökouluttaja tiedossa. ELY-keskus maksaa Rekrykoulutuksen ajalta 70 % kustannuksista ja työnantaja loput. Koulutuksessa oleville ei makseta palkkaa, vaan he saavat työttömyysetuutta ja mahdollisesti kulukorvausta, Vierula laskee kustannuksia.

rekrykoulutus Veslatecillä

Yli 90 % työllistynyt

Rekrytointikoulutuksen paras puoli on sen tehokkuus. Tilastojen mukaan noin 90 %
koulutuksen aloittaneista työllistyy koulutusta hyödyntävään yritykseen.

– Varmaankin myös sen takia koulutuksiin on aina ollut hyvin hakijoita, Vierula sanoo.

Sopimuksen mukaisesti Rekrykoulutusta käyttävä yritys sitoutuu palkkaamaan koulutuksen hyväksytyksi suorittaneen henkilön työsuhteeseen.

rekrykoulutus työntekijä

Kun meille tulee uusi työntekijä tuotantoon, laskemme, että keskimäärin menee kaksi vuotta, ennen kuin hän pystyy täysin itsenäiseen työskentelyyn.

rekrykoulutus

Tärkeä satsaus yritykselle

Veslatecin Tom Bergström kertoo, että työntekijöiden pysyvyys on yrityksen osaamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Kun meille tulee uusi työntekijä tuotantoon, laskemme, että keskimäärin menee kaksi vuotta, ennen kuin hän pystyy täysin itsenäiseen työskentelyyn. Siksi on äärimmäisen tärkeää löytää oikeita alalla ja meillä viihtyviä työntekijöitä.

Bergström kiittelee, ettei paperisotaankaan enää kulu aikaa.

Kaikki paperit ovat esitäytettyjä, joten selviää lähes sillä, että laittaa puumerkin alle.

Krista Myllysilta tuli kaksi vuotta sitten miehiselle alalle lähihoitajan työstä.

– Rekrykoulutuksen avulla oli aikaa kokeilla, sopiiko tämä ala minulle, kun en tiennyt tästä oikeastaan yhtään mitään.

Hitsaajana seitsemän vuotta aiemmin työskennellyt Eetu Alakoski halusi vaihtaa alaa ja päätyi Rekrykoulutuksen kautta puhtaampiin töihin.

– Tänne ei saa koulun kautta suoraan työntekijää. Koneet ja ohjelmoinnit ovat sen verran vaikeita oppia ja opetella. Siksi oli hyvä, kun sai harjoitella ja oppia.

rekrykoulutus työntekijä

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.3/5 - (6 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
koulutus työelämä ura

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset