Article image
Ulla-Helena Kuljunlahti löytää viherseinän käyttämiselle julkisissa tiloissa monta syytä. Niistä vain yksi on näyttävyys.
19.10.2019
Koti ja asuminen

Viherkasvit sisustuksessa ovat paitsi kauniita myös hyödyllisiä

Teksti ja kuvat: Kirsi Kuusisto

Ammattisisustajat Anna Häggblom ja Ulla-Helena Kuljunlahti pitävät viherkasveista, eivätkä vain niiden näyttävyyden vuoksi. Viherkasvit puhdistavat ja kosteuttavat sisäilmaa sekä parantavat tilojen akustiikkaa.

Sisustusalan yrittäjä Anna Häggblom sanoo, että viherkasvit lisäävät eläviä elementtejä suomalaiseen ja skandinaaviseen, selkeälinjaiseen kodinsisustukseen. Samalla ne rikkovat sitä pehmeällä tavalla. Viherkasvien suosio on ollut hänen mukaansa nousussa jonkin aikaa.

– Verkkokaupassamme suosion nousu näkyy esimerkiksi kukka-, puu- ja kasvitapettikaupassa. Tästä näkee, että meillä on kaipaus luontoon, sanoo Anna Häggblom.

Viherkasveista ovat kodinsisustajien suosiossa tällä hetkellä hänen mukaansa kestävät ja helppohoitoset kasvit. Niitä näkee monessa kodissa ja sisustuksessa. Tasaisenväriset ja selkälinjaiset kasvit ovat saamassa kaverikseen värikkäitä ja näyttäviä kasveja.

– Puhdas ilma on tällä hetkellä sisustuksessa tärkeintä. Huoneilman laadukkuus on nyt ymmärretty eri tavalla: kasvit raikastavat ja puhdistavat ilmaa, ja siksi niitä on usein useampia. Kukkalaatikot ovat palanneet muotiin, ja niissä on kauniita asetelmia erilaisista kukista ja kasveista.

Viherseinä koukuttaa katsomaan ja lisää viihtyvyyttä.

Kukkalaatikot ovat palanneet muotiin, ja niissä on kauniita asetelmia erilaisista kukista ja kasveista.

Omassa kodissaan Häggblomilla on tällä hetkellä korkeita ja reheviä kasveja, koska hän pitää helposti hoidettavista lehtikasveista. Viikonloppuna hän haluaa joskus ilahduttaa itseään ja perhettään kukkakimpulla.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Viherseinä vangitsee

Ilmajokelainen sisustussuunnittelija ja yrittäjä Ulla-Helena Kuljunlahti sisusti Prima Powerin tiloja Seinäjoella muun muassa viherkasveilla. Tilat valmistuivat viime keväänä. Heti aulaan tullessa katseen vangitsee leveydeltään ja korkeudeltaan noin kaksimetrinen viherseinä.

– Tiloista haluttiin innovoivat ja viihtyisät suomalaista ja italialaista ilmettä yhdistäen. Yrityksemme vastasi toimitilan sisäpintojen, kalusteiden ja palvelutiskien suunnittelusta. Viherseinä hankittiin asiakkaan toivomuksesta, tosin suosittelemme sitä ja muitakin kasveja aina asiakkaillemme.

Prima Powerin viherseinä on vesiviljelty eli kasvit ovat kevytsoraan istutettuja hydrokasveja. Kasvit saavat ravintonsa kasteluveteen lisättävästä ravinteesta. Kuljunlahden mukaan viherseinän kasvien valinnassa otetaan huomioon helppohoitoisuuden ohella myös kolmiulotteisuus, mikä antaa viherseinälle syvyyttä ja elävyyttä.

Viherkasvit löytävät kyllä paikkansa julkisiin tiloihin, mutta viherseinä on Kuljunlahden mukaan vasta yleistymässä. Tilan suhteen se tarvitsee kuitenkin vain valoisan paikan, tosin mielellään sellaisen, jossa kasveja ei pääse ohi kulkiessaan koskettamaan. Vetoisuus on viherkasveille myrkkyä, mikä kannattaa muistaa jo suunnitteluvaiheessa.

– Uusi elementti viherseinissä on kapseloitu sammal. Sammalseinässä kolmiulotteisuus pääseekin upeasti esiin.

Kuljunlahden mukaan viherkasvit ovat parhaimmillaan kuin verhot ja tuovat luonnon sisälle. Ne muuttavat avaran, kaikuvan tilan viihtyisämmäksi ja akustiikan paremmaksi.

Prima Powerin aulaa koristaa noin kaksimetrinen viherseinä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
sisustaminen viherkasvit

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset