Article image
Elina Pajunen on erityisen iloinen siitä, että esimerkiksi nuorten kynnys hakea apua on laskenut.
13.02.2020
Työelämä ja yrittäjyys

Ammatinvaihtoon liittyvää päätöstä piti kypsytellä rauhassa

Teksti: Harri Puhakainen
Kuva: Harri Puhakainen

Elina Pajunen kypsytteli pitkään lopullista ratkaisuaan vaihtaa alaa toimittajan työstä terapeutiksi.

Hyppääminen yrittäjäksi vakaan tulotason ammatista ei ole elämän helpoimpia päätöksiä. Usein naisille se on vielä vaikeampaa kuin miehille. Elina Pajunen tarvitsi päätöksen kypsymiseen monta vuotta ja perheen täyden tuen. Muuten hyppy olisi jäänyt tekemättä, tai ainakin sitä olisi ollut helppo lykätä tuonnemmaksi.

– Sivutoimisena yrittäjäterapeuttina olen toiminut jo muutaman vuoden. Aloitin vuosi sitten opintovapaan turvin kahden eri tutkinnon suorittamisen ja nyt aika oli kypsä hylätä vakaa tulotaso, Pajunen selventää.

Yleisön palvelijasta yksilön auttajaksi

Pajunen työskenteli yli 15 vuotta media-alalla. Työ oli mieluinen, vaikka alan kiihtyvät muutokset vaativat pysymään mukana.

– Olen ollut kiinnostunut psykologiasta jo lukioiästä lähtien. Tein niitä opintoja lasten ollessa pieniä hoitovapaallani.

Pajunen suoritti ratkaisukeskeisen terapeutin kaksivuotisen tutkinnon työn ohella.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

– Koulutus oli viikonloppuisin kerran kuussa Vaasassa.

Aiemmassa työssään Pajunen kirjoitti päivittäistä uutistyötä maakuntalehtiin ja isompia artikkelikokonaisuuksia useampaan kotimaassa julkistavaan lehteen.

– Tunnen, että auttamistyöni muuttui yleisön auttamisesta yksilön tukemiseen.

Työnohjaaja ja traumaterapeutti

Pajunen jatkoi alan opiskeluja Turussa työnohjaajaksi ja Tanskassa traumaterapeutiksi.

– Koen, että työnohjaus ja yksilötason terapia täydentävät hyvin toisiaan. Pystyn ammentamaan molemmista osaamista toisiinsa.

Yhä useammalla alalla ihmiset joutuvat kohtaamaan työssään vaikeita asioita kokeneita ihmisiä.

– Työnohjauksessa auttaa, kun on omaa kokemusta vastaavanlaisissa tilanteissa olevien ihmisten kohtaamisesta.

Media-alalta on kadonnut paljon työpaikkoja ja jonkun verran tilalle on tullut pienyrittäjyyttä. Terapiassa työn määrä lisääntyy ja jatkaa kasvuaan vakaasti.

– Siinä mielessä ala on hyvä, että ihmiset ovat oppineet hakemaan apua entistä herkemmin.

Ajan, rahan ja aivojen investointi

Pajunen kannustaa muitakin uskallukseen vaihtaa alaa oman intohimon tai kiinnostuksen mukaan.

– Olin itse investoinut tähän niin paljon aikaa, rahaa ja aivojani, että en yksinkertaisesti voinut heittää sitä hukkaan.

Terapeutit saavat elantonsa sekä yksityisiltä, yrityksiltä, että Suomessa Kelan korvaamana psykoterapiana.

– Yritykset maksavat työnohjausta työntekijöilleen. Terapia-asiakkaat maksavat joko itse tai ovat saaneet Kela-päätöksen psykoterapiasta.

Pajusen tarjoama terapia ei ole Kela-korvattavaa psykoterapiaa.

Toivon tuominen

Pajunen on jo kokenut uudessa ammatissaan, miten joskus jo pienilläkin asioilla ja näkökulman vaihtamisella voi olla suuri vaikutus ihmisen elämään.

– Tavoitteeni on toivon näkökulman tuominen ihmisille. Kohtaamme vaikeita, lähes ylitsepääsemättömiä asioita, mutta niitä työstämällä voimme ainakin vähän parantaa oman ja muiden elämän arkea.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (2 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
ammatinvaihto henkilöt työelämä

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Uusimmat podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset