Kaupallinen yhteistyö

11.06.2020
Koti ja asuminen

Huonekalumuotia pohjalaiseen makuun – katso video

Teksti: Hannele Norja
Kuvat: Matti Hautalahti

Huonekaluliikkeestä saa tilauksesta vaikka mitä, mutta pitkä kokemus ovat opettaneet yrittäjälle sen, mitä pohjalaiset kalusteiltaan haluavat.

Ihmiset eri puolilla Suomea suosivat erityylisiä kalusteita.

– Pitkä kokemus alalla on opettanut tunnistamaan pohjalaisten huonekalumaun, Kaluste-Kavereiden yrittäjä Juha Alanen kertoo.

Hän otti ensiaskeleensa Kaluste-Kavereissa jo 7-vuotiaana, kun hänen vanhempansa perustivat huonekaluliikkeen Nurmon Kivisaareen vuonna 1983.

– Pyörin pienestä pitäen innokkaasti niin liikkeen puolella kuin varastossakin. Maakunta tuli pienelle pojalle tutuksi apukuskin paikalta, Alanen muistelee.

Nyt liike on ollut virallisesti Juha Alasen nimissä kymmenkunta vuotta.

Huonekalumuotia

Ensimmäiseen yksiöön ei välttämättä osteta sitä kaikkein arvokkainta huonekalua.

– Sen hankinta tulee eteen omaa ja uutta kotia kalustettaessa, Alanen toteaa.

Kotitalouksien huonekalujen vaihtoväleissä on paljon eroja, mutta yleisesti ottaen kierto on nopeutunut. Muoti vaikuttaa, mutta myös tarjonnan monipuolistuminen.

– Ennen esimerkiksi sohvien nahkavärejä oli tarjolla vain muutama: musta, valkoinen, harmaa ja pari ruskeaa sävyä. Nyt asiakas voi halutessaan valita sohvan verhoilun lukemattomista eri materiaaleista sekä istuimen pehmeyden, jalat ja käsinojat. Ryminällä muotiin tullut divaanisohvamuoti oli kuumimmillaan kymmenkunta vuotta sitten.

– Menee niitä vieläkin, mutta nyt asiakas haluaa niitten halvimpien sijaan jo laadukkaampia, Alanen toteaa.

Keventyneitä kalusteita

Huonekalukauppa muuttuu muun maailmanmenon mukana. Tv-tasovitriiniyhdistelmä on syrjäyttänyt kirjahyllyn, lankkupöytä pirtinpöydän.

– Yleensäkin huonekalut ovat keventyneet. Vahvan lankkupöydän jalat ovat nyt ohuet, Alanen toteaa.

Kalustekaverit pöytä
Pirtinpöytä on saanut väistyä lankkupöydän tieltä ja se ympäröidään nyt tuoleilla. Tukevan kannen vastapainona on kevytrakenteiset jalat.

Myös huonekalujen yhdistelemisissä ollaan nykyään aikaisempaa rohkeampia.

– Ruokailuryhmiäkään ei myydä enää yhtenä pakettina. Asiakas voi valita pöytään haluamansa tuolit, vaikka kaikki erilaisia.

Mekanismituolien ja jenkkisänkyjen Alanen uskoo tulleen jäädäkseen.

– Jenkkisängyistäkin on saatavilla montaa eri versiota, niin leveyden, kovuuden kuin värienkin suhteen.

Uusien liiketilojen suuri varasto takaa sen, että suosituimmat tuotteet saa mukaansa heti. Oman varaston ulkopuolisten tuotteiden toimitusaika on viikosta kahteen. Enemmän räätälöityjen kalusteiden, kuten sohvien, toimitus kestää neljästä kuuteen viikkoa.

Verkkokauppa elävöitti

Kaluste-Kaverien ensimmäinen liikepaikka oli Nurmon Kivisaaressa. Siellä toimittiin 25 vuotta. Vuonna 2007 liike muutti Rengastielle ja tämän vuoden alussa toimitilat siirtyivät Rengastiellä saman pihapiirin toiselle laitaa.

– Verkkokauppa perustettiin vuonna 2015. Vaikka markkina-alueena on nyt koko Suomi, on verkkokauppa antanut hyvän tukijalan myös kivijalkakaupalle, ja antanut paljon lisää perspektiiviä, Alanen myöntää.

Kaikki verkkokaupassa olevat tuotteet on tarjolla myös kivijalkakaupassa. Asiakas tuleekin yhä useammin kivijalkaliikkeeseen tutustuttuaan jo sitä ennen tarjontaan verkkokaupassa.

Meillä palvellaan jakkaranostajaa yhtä hyvin ja samanarvoisesti kuin sohvakalustonkin ostajaa.

– On silti tuotteita, joita myydään huomattavasti enemmän verkkokaupassa kuin kivijalkakaupassa. Ja päinvastoin.

Kaluste-Kaverien asiakaspalvelu toimii Alasen mukaan yhtä hyvin niin verkossa kuin myymälässäkin.

– Meillä palvellaan jakkaranostajaa yhtä hyvin ja samanarvoisesti kuin sohvakalustonkin ostajaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.1/5 - (9 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
huonekaluliike huonekalut olohuone Seinäjoki

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset